Helsingin Sanomissa julkaistuja
Mars-artikkeleita
Marsin kaasukehässä metaania
(6.4.2004)
Euroopan Mars-luotain Mars Express on havainnut spektrometrillään
pieniä määriä metaania Marsin kaasukehässä,
Euroopan avaruusjärjestö ESA kertoo. Havaitut määrät
ovat erittäin pieniä, luokkaa sadasmiljoonasosia. Jos havainto metaanista
vahvistuu, sille tarjoutuu kolme selitystä. Joko Marsissa on edelleen
tuliperäisyyttä pinnan alla, tai sitten siellä on mikrobeja
eli elämää. Tai sekä että.
Opportunityn laskeutuminen onnistui täydellisesti
(25.1.2004)
Nasan Spirit-tutkimuslaitteen
sisaralus nimeltä Opportunity teki täydellisesti onnistuneen laskun
Marsin pinnalle sunnuntaina ja alkoi heti lähettää kuvia ja
dataa.
Kuvissa näkyy, että laite on laskeutunut kohtaan, jossa Marsin kamara
on kutakuinkin kivetön. Sisaralus Spiritin laskeutumispaikalla pientä
kiveä on runsaasti.
Spirit-mönkijä ajoi ensi metrit Marsin kamaralla
(15.1.2004)
Marsin pintaa lähes kaksi viikkoa kuvannut
yhdysvaltalainen tutkimuslaite Spirit siirtyi torstaina pois laskeutumisalustaltaan Marsin kamaralle.
Kuusipyöräinen mönkijä
ajoi ramppia alas, ja siitä muutaman metrin päähän, sekä kuvasi näkymän.
Bush: Ihminen matkalla Marsiin ja etäämmällekin
(14.1.2004)
Presidentti George W. Bush julkisti keskiviikkona uuden avaruusohjelman, johon kuuluu miehitetty lento Kuuhun vuonna 2015 Yhdysvaltain uudella CEV-aluksella.
Kuulento on valmistelua miehitetyille lennoille Marsiin ja Mars ihmisen matkoille vielä etäämmäksi avaruuteen, Bush sanoi.
Kunnianhimoinen
Mars-ohjelma (15.1.2004)
(Lukeminen vaatii maksuttoman rekisteröitymisen)
Ihmisen vuoro mennä Marsiin
(13.1.2004)(Lukeminen vaatii maksuttoman rekisteröitymisen)
Yhdysvallat
julkistanee tällä viikolla kunnianhimoisen avaruussuunnitelman. Siihen kuuluu
tukikohta Kuussa ja ihmisen lähettäminen Marsiin.
Eurooppa käynnisti jo vuonna 2002 oman vastaavan
hankkeen eli Aurora-ohjelman. Se tähtää ihmisen lähettämiseen punaiselle planeetalle
2030. Yksi Auroran keskeisiä tehtäviä on varmistaa ravinnon ja veden riittävyys
pitkälle matkalle sekä sopivien lentäjien valinta.
Mars-mönkijät etsivät vettä, koska
se on elämän edellytys
(8.1.2004)(Lukeminen vaatii maksuttoman rekisteröitymisen)
Sunnuntaina Marsiin laskeutuneen
Nasan Spirit-mönkijän on määrä rullata liikkeelle ensi viikolla. Sen jälkeen se noudattaa komentoa
seuraa vettä. Samoin tekee aikanaan sen sisarrobotti Opportunity. Molemmat on lähetetty kohteisiin,
joissa vettä todennäköisimmin on joskus ollut.
Marsiin laskeutunut Nasan robotti
lähetti heti erinomaisia kuvia
(5.1.2004)(Lukeminen vaatii maksuttoman rekisteröitymisen)
Yhdysvaltain
Spirit-tutkimusrobotti laskeutui varhain sunnuntaina Suomen aikaa onnistuneesti
Marsiin ja lähetti heti kuvaa punaisen planeetan pinnalta. Hankkeen tutkimuspuolen
johtaja John Callas kehui Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan laboratoriossa
Pasadenassa kuvia parhaiksi koskaan Marsista saaduiksi
Nasan luotain laskeutui ehjänä
Marsiin
(4.1.2004)
Yhdysvaltain
avaruushallinnon Nasan Mars-luotain ja mönkijä nimeltä Spirit
laskeutui onnistuneesti punaisen planeetan pinnalle noin kello 6.35 sunnuntaina
Suomen aikaa. Nasan välitti hyvin pian myös ensimmäisiä
Spiritin lähettämiä mustavalkoisia kuvia Marsin pinnalta.
Avaruusluotain
Beagle syöksyi Marsiin (25.12.2003)(klo
5.54)
Marsia noin
20 000 kilometrin tuntinopeudella lähestynyt Euroopan avaruusjärjestön
luotain Beagle 2 syöksyi naapuriplaneettamme pinnalle joulupäivän
aamuna noin kello viisi Suomen aikaa. Tieto laitteen kohtalosta joudutaan
vielä odottamaan.
Jos kaikki on käynyt hyvin, laite on törmännyt Marsin kamaraan
laskuvarjon hidastamana ja suojatyynyjen varassa alle sadan kilometrin tuntinopeudella,
mikä mahdollistaisi tutkimuslaitteiden säilymisen ehjänä.
Euroopan
luotain saapui Marsin luo (18.12.2003)
Ensimmäinen
Euroopan maiden Marsiin lähettämä luotain Mars Express on saapunut
naapuriplaneettamme tuntumaan yli puoli vuotta kestäneen lennon jälkeen.
Luotaimen mukana on laskeutumisalus Beagle 2,
joka on määrä irrottaa perjantaina syöksyyn kohti punaisen
planeetan pintaa.
Laskeutumista ja Mars Expressin ohjaamista Marsia
kiertävälle radalle on harjoiteltu Euroopan avaruusjärjestön
lennonjohtokeskuksessa Darmstadtissa Saksassa useita kuukausia. Helsingin
Sanomat käv katsomassa, miltä tällaiset avaruussulkeiset näyttävät.
Supermönkijä
vailla matkalippua Marsiin (31.10.2003)
Euroopan avaruusjärjestö ESA esitteli Kaapelitehtaalla
Helsingissä loka-marraskuussa Avaruus 2003 -näyttelyssä suomalaisvalmisteisen
planeettamönkijän nimeltä Miro. Siinä on maailman edistynein
Marsin kamaran poraamiseen tarkoitettu koneisto, ESA:n robottiosaston päällikkö
Gianfranco Visentin sanoo.
|