Laskeutumispaikat Marsissa ja Marsin pinnan korkeuserot.

Laskeutumispaikkojen valinta on ollut tarkkaa puuhaa. Helsingin Sanomien tiedesivut kertoivat asiasta 5.4.2003 otsikolla "Mars-mönkijöiden kartanlukijoilla töitä". Seuraavassa kirjoitus kokonaisuudessaan:

Karttapöydän äärellä kuhisee. Iso joukko ihmisiä etsii tonttia. He hylkäävät melkein kaikki: Osa paikoista on liian kuumia, osa liian tuulisia. Useimmat eivät tarjoa tarpeeksi aurinkoa. Loput ovat tylsiä tai niissä on turhan paljon teräviä kiviä. Valinta on hankalaa - kun tontti sijaitsee Marsissa.

"Marsissa riittää lääniä, mutta meillä ei silti ole juuri mistä valita", valittelee geologi Matt Golombek kalifornialaisesta Jet Propulsion Laboratorysta. Yhdysvaltain avaruusvirasto Nasa lähettää touko- ja kesäkuussa yhden luotaimen kohti punaista planeettaa. Kumpikin koje painaa 220 kiloa.

Amerikkalaiset koululaiset ehdottavat parhaillaan niille nimiä. Geologit kutsuvat niitä vielä "robottigeologeiksi". Luotaimista avautuvat kuusipyöräiset mönkijät muun muassa etsivät, oliko Marsissa joskus vettä, joka piti yllä elämää. Tiedolla on paljon merkitystä, jos ja kun ihminen lentää Marsiin 21. vuosisadalla.

Vaikka Marsin pinta-ala on yli puolet maan pinta-alasta - eivätkä meret vesitä liikkumista - suuri osa punaisen planeetan pinnasta ei kelpaa mönkijöiden möyrimiseen. Mönkijöiden on laskeuduttava ohuelle rajatulle kaistaleelle Marsin päiväntasaajan molemmin puolin.

Vain siellä on tarpeeksi auringonvaloa, joka tarjoaa virran mönkijöiden aurinkopaneeleille. Kaistaleen pinta-ala on kymmenen prosenttia Marsista. Alueella on paljon kivikkoa ja ammottavia rotkoja, ja jyrkkiä tuliperäisiä rinteitä. Lisäksi Marsin yllättävät hiekkamyrskyt rajaavat mönkijöiden elintonttia yhä pienemmäksi.

Marsin asiantuntijat valitsivat mönkijöille alustavasti 185 paikkaa. Seulonnan jälkeen niistä vain neljä tuntui sopivilta mönkijöiden lyhyeen mutta tärkeään vaellukseen. Mönkijät laskeutuvat Marsiin rajun omintakeisesti mutta tavalla, jonka Nasa testasi toimivaksi jo 1997. Mönkijät tipahtavat Marsiin muhkuraisten ilmapatjojen sisässä. Ne muistuttavat hieman jättimäistä viinirypäleiden terttua. Koska ylitopatut mönkijät pomppivat suojassaan Marsin pinnalla jopa satoja metriä kuin kumipallot, tarvitaan pitkä "pomppurata".

Laskeutuminen voi näyttää pomppulinnalta, mutta panokset ovat kaukana halvasta huvista. Lennot maksavat noin 800 miljoonaa dollaria (euroa). Vain kolme luotainta on sitten vuoden 1960 laskeutunut täysin onnistuneesti Marsiin. Planeetan valloituksen vaikeuksista muistuttaa kaksi vuonna 1999 kadonnutta Mars-luotainta. Lento-insinöörit ovat vastuussa siitä, että alastulo sujuu turvallisesti.

Heitä vastaan asettuvat Mars-mönkijöitä suunnitelleet tutkijat. He puolestaan haluavat viedä luotaimet geologisesti lupaavimmille paikoille. Laskeutumista suunnitellut insinööri Mark Adler suosii paikkoja, joissa tuuli kuljettaisi vähiten laskeutuvaa palloa. Hän ei haluaisi paikan lähelle juuri lainkaan kiviä. Samaan aikaan geologit kuvailevat kiviä Marsin historiankirjaksi ja aarrearkuksi ja tahtovat päästä niiden lähelle. Hyviä kivimaastoja olisivat juuri jyrkät tuliperäiset rinteet ja rotkot, joiden rinnalla Grand Canyon näyttää kääpiöltä. Jyrkänteiden uomissa saattaisi piillä todisteita vetisyydestä.

"Jännite välillämme on aina sama", sanoo Mike Carr, Yhdysvaltain geologian viraston geologi Menlo Parkista Kaliforniasta. Hän on osallistunut lähes jokaiseen Mars-lennon suunnitteluun. Carr auttoi valitsemaan laskeutumispaikkoja myös Viking-lennoille 1970-luvun alussa. Siihen aikaan valitsijoilla ei ollut aluksi käytössään kuin suttuisia, avaruuden valloituksen ensiaskelista 1960-luvulta tuttuja kuvia.

Onneksi kaksi Viking-luotainta oli varustettu niin ylellisesti, että ne haravoivat kiertoradalla alhaalla avautuvaa ympäristöään. Koska pian matkaan lähtevät Mars-luotaimet eivät petaa laskeutumista kiertämällä Marsia, paikat on valittava ennalta. Sama päti Pathfinder-luotaimeen, joka mullisti Marsin valloituksen historiaa 1997.

Sen kenkälaatikon kokoinen mönkijä Sojourner teki pienen ajelun Marsissa. Se oli ensimmäinen ihmisen valmistama laite, joka kulki toisella planeetalla. Pathfinderin paikan valitsi vain kolme tutkijaa Viking-lennoilla otettujen kuvien avulla. He päättivät, että alueella ei saisi olla suurempia kiviä kuin tavallinen toimistotuoli, jolla insinööri itse istuu. Nyt Marsia kiertävät Mars Odyssey- ja Mars Global Surveyor -luotaimet.

Niinpä tutkijoilla on valittavanaan tuhansia kuvia, joissa näkyy marsperän hienoimpiakin yksityiskohtia. Joidenkin mukaan kuvien tarkkuus on jopa kiusallisen hyvä. Marsin pinnalta on kertynyt muutamassa vuodessa gigabiteittäin tietoja. Golombek voi tilata teräviä kuvia, joita ihmissilmä näkee sillä hetkellä ensi kertaa. Kuvamassan takia noin 50 tutkijan ryhmä auttaa kuvien tulkinnassa.

Jopa tuhansien kilometrien pituisten kanjonien ja tulivuorten välistä tutkijat voivat erottaa kiviä, jotka ovat pakettiauton kokoisia. Kuusipyöräiset mönkijät liikkuvat Marsissa yhdestä kahteen senttimetriä sekunnissa. Mönkijät kestävät äärimmäisissä lämpötiloissa kolmisen kuukautta. Kun komentoviivet ja kartanluku huomioidaan, ne liikkunevat elinaikanaan puolisen kilometriä. Mönkijöiden tieteellisen menestyksen ratkaisee se, pääsevätkö ne laskeutumaan lähelle kiinnostavia paikkoja.

Mönkijöitä ympäröivät ilmatyynyt ovat kestävämpiä kuin ne, joilla Pathfinder tömähti Marsin pintaan kesällä 1997. Kuitenkin yksikin kivi olisi voinut pilata koko hankkeen. Insinöörit ovat pudottaneet mönkijän mallin ilmatyynyineen lukemattomia kertoja helikopterista oppiakseen, miten kolhut vältetään.

Mönkijöiden laskeutumiseen tarvittavia ramppeja on viritetty aivan mahdottomiin asentoihin, koska muodoton kivenlohkare voi Marsissa sattumalta vääntää mönkijän lavetin vinoon. Lavetilta mönkijät laskeutuvat varovasti huikealle matkalleen. Ne voivat todistaa, että vettä ja ehkä elämääkin esiintyi naapuriplaneetallamme.

Mars ja sen hurjat maisemat kutkuttavat miljoonien ihmisten mielikuvitusta Maan päällä niin kuin ennenkin. Mars on antiikin Rooman sodan jumala, ja planeetan pinnalla on nähty käsin tehtyjä kanavia, joskus pieniä vihreitä miehiäkin. Ja marsilaisethan aloittivat maailmojen sodankin H.G. Wellsin tieteiskirjassa 1898.

(Los Angeles Times-AP)