1970-luvulla Marsista saatiin ensi kerran tarkkoja kuvia Viking-luotainten
välityksellä. Oli selvää, ettei siellä ollut jälkeäkään
Percival Lowellin havaitsemista kanavista. Jos elämää oli joskus
ollut, tai on yhä, se on jäänyt kehityksessä suhteellisen
alkeelliselle tasolle, koska selkeitä merkkejä ammoin hävinneen
kulttuurin jättämistä rakennelmista ei löytynyt. Viking
välitti silti kuvaa yhdeltä alueelta, jossa Marsin pinnalta kohti
avaruutta tuijottivat aivan kuin ihmiskasvot. Miten kuollut luonto voisi muokata
sellaista, moni maallikko kysyi.

Vikigin nappaama kuva Marsin kasvoista 1970-luvulta. Nasan mukaan
se on saatu tämän näköiseksi käsittelemällä
muun muassa kontrasteja. |

Mars Global Surveyorin kuva välittämä
Marsin kasvoista 1990-luvulta. Silmiä siristämällä
hahmon saa helposti sumenemaan naamatyyppiseksi. |
|
Vuosien mittaan kuva herätti niin paljon
kysymyksiä, että Marsin tutkijat vastasivat siihen vakavissaan.
Yksi selvitys tuli Mars Global Surveyorin kuvamateriaalin parissa askaroivalta
yhdysvaltalaiselta Malin Space Science Systemsiltä. Lyhyesti sanottuna
vastaus kuuluu, ettei Malin Systems saa kuvaa millään uusilla laitteilla
näyttämään niin kasvomaisilta, että voisi olettaa
jokun sivilisaation sen muotoilleen.
Kasvoon liittyviä sivustoja: