|
|
Mars Express (ESA) |
![]() Uusimpien laskeutujien kohdealueet on merkitty karttaan punaisilla pisteillä. Marsiin aikaisemmin laskeutuneet laitteet on merkitty mustin pistein. Euroopan laskeutuja Beagle 2 tähtäsi Isidiksen alueelle, amerikkalaisista MER-1 (Spirit) Gusevin kraatteriin ja MER-2 (Opportunity) Meridianin alueelle. (KUVAT JA KARTTA: Nasa) |
|
|
Pieniä
hiekkadyynejä |
![]() |
| Spiritin poran pyöreä jälki (keskellä) Adirondack-kiven pinnassa. |
![]() Yksityiskohta Mars Expressin välittämästä kolmiulotteisesta kuvasta valtavan Valles Marineris -kanjonin sisällä. (Kuva: ESA) |
Euroopan Mars-luotain Mars Express lähetti 19.1.2004
ensimmäiset tarkat kolmiulotteiset kuvat naapuriplaneetastamme ylittäessään sen
275 kilometrin korkeudelta. Perjantaina 23.1 ESA julkisti lisää luotaimensa
välittämiä tietoja.
Infrapunalaitteet olivat
vahvistaneet sen aikaisemman amerikkalaishavainnon, että etenkin Marsin
etelänavalla on runsaasti vesijäätä. Lisäksi vahvistui aikaisempi tieto, että
Marsin kaasukehästä pakenee happea. Näyttää myös siltä, että veden aineosasia
pakenee, hankkeessa mukana olevat suomalaistutkijat kertoivat.
Mars Express alkoi kiertää Marsia joulupäivän aamuna
25.12.2003. Luotaimen kuljettama laskeutuja Beagle 2 syöksyi Marsin pinnalle
samaan aikaan. Beaglen oli määrä aloittaa perille pääsystä kertova signaalien
lähettäminen heti, mutta mitään ei ole kuultu toistaiseksi.
Vaikenemisen vuoksi Beagle 2 julistettiin
menetetyksi helmikuun 2004 puolivälissä. Sen kohtalon tutkiminen jatkuu silti.
Marsia kiertävien luotainten kameroilla on mahdollista joskus vielä kuvata
paikka, jonne Beaglen laskuvarjo on pudonnut, jos se ehti aueta rajun
laskeutumisen aikana.
Toistaiseksi varmoja
kuvapaikannuksia ei ole saatu, joskin viitteitä sellaisista on raportoitu.
Beagle-tiimi on silti kiistänyt, että niissä havainnoissa olisi kyse juuri
Beaglesta.
Emoalus Mars Express sen sijaan
toimii erinomaisesti, ja sen laitteiden toivotaan tuottavan vielä runsaasti
lisää uutta tietoa Marsin kaasukehästä ja mahdollisten vesivarantojen
sijainnista naapuriplaneetallamme.
Vuonna 2003 Mars oli
poikkeuksellisen lähellä Maata, ja siksi sinne kannatti lähettää kokonainen
luotainlaivue, kaksi Yhdysvalloista ja yksi Euroopasta.
Neljäs yrittäjä, Japanin Nozomi, oli lähtenyt
matkalle jo 1998. Epäonni vaivasi sitä alusta asti. Laite pääsi Marsin tuntumaan
lopulta joulukuussa 2003, mutta yritys ohjata se Marsia kiertävälle radalle
epäonnistui.
Kyseessä on poikkeuksellinen tutkimusryntäys
naapuriplaneetallemme, sillä neljänkymmenen viime vuoden aikana ainoastaan kolme
laitetta on onnistunut laskeutumaan Marsin pinnalle täysin toimintakuntoisena:
Nasan kaksi Vikingiä ja 1970-luvulla ja Mars Pathfinder 1990-luvulla. Nyt siis
onnistujiin voidaan lisätä Nasan Spirit-mönkijä.
TEKSTIT: Vesa Santavuori / HS
GRAFIIKAT: Miika Holopainen ja
Petri Salmén / HS
LÄHTEET: ESA, Nasa, HS-arkistot