Osa 38: Dromedaari

Ainutlaatuisen pankkipalatsin julkisivu kipattiin täytemaaksi

Pohjoismaiden Osakepankin taloa pidettiin mestariteoksena

HS: 6.5.2006

Koivusaaressa Länsiväylän kupeessa on pienen pieni metsikkö, pusikko oikeastaan, jonka maasto aaltoilee raskaan kivipeitteen alla.

Siellä täällä heinän seasta pilkottaa kiveen veistettyjä ornamentteja.

Helsingin yliopiston taidehistorian professori Riitta Nikula puhdistaa lohkareen korkokuvaa esiin. Kiviin hakatut kauniit kuviot kertovat viime vuosisadan alusta, jolloin arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen suunnittelivat Senaatintorin kulmalle Unioninkadun varteen ainutlaatuisen rakennuksen Pohjoismaiden Osakepankin pääkonttoriksi.

Kolmikerroksinen pankkitalo valmistui 1904. Sitä luonnehdittiin rakennustaiteelliseksi mestariteokseksi.

Rakennus sai seistä paikallaan Unioninkatu 32:ssa vain kolmekymmentä vuotta ennen purkamistaan 1934. Sen vierestä katosi myös Carl Ludvig Engelin suunnittelema kolmikerroksinen talo, joka oli yli sata vuotta täydentänyt Senaatintorin yhtenäistä empirekokonaisuutta. Niiden tilalle Pohjoismaiden Yhdyspankki rakensi mahtavan graniittilinnan uudeksi pääkonttorikseen 1936.

Osakepankin julkisivun kivet vietiin Koivusaaren venesataman rantapenkereeseen.

Suomen rakennustaiteen museossa kivien kohtalosta kannettiin huolta 1980-luvulla.

"Kävimme silloisen Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Erkki Tuomiojan luona puhumassa asiasta. Kaupunki olisi meidän mielestämme voinut pelastaa Koivusaaressa makaavat kivet. Sinne ne kuitenkin jäivät. Yksi kivi sammaloitui pitkään Suomen rakennustaiteen museon pihassa, yksi kiersi maailmaa Eliel Saarisen töitä esittelevän näyttelyn mukana."

Riitta Nikula on toiminut Helsingin yliopiston taidehistorian professorina vuodesta 1994. Rakennustaiteen museon tutkimuspäällikkönä hän oli 1988–1994.

Kaupunkilaisten mielestä uusi kuusikerroksinen pankkitalo oli hieno ja komea. Korkeaan, marmorilla verhoiltuun pankkisaliin lankesi valo valtavasta kattoikkunasta. Raskaine graniittijulkisivuineen talo antoi mahtipontisuutta ja arvokkuutta Aleksanterinkadulle.

"Matalan empirekeskustan talot saivat väistyä tehokkuuden tieltä. Helsingissä elettiin 1920-luvulla vahvaa talouskasvun aikaa ja kaupunki laajeni. Vasta itsenäistynyt nuori Suomi ihaili suurkaupunkeja ja halusi itselleenkin sellaisen", Riitta Nikula sanoo.

Kaupunginvaltuusto tahtoi Helsinkiin suuren ja komean keskustan. Se hyväksyi 1929 uuden rakennusjärjestyksen, joka salli rakennuskorkeuden nostamisen. Vanhoja rakennuksia purettiin surutta

"Ihmisten silmät alkoivat myös nähdä asioita eri tavoin. Vanhat rakennustyylit kyllästyttivät, haluttiin uutta", Riitta Nikula pohtii syytä arvorakennusten purkuvimmaan.

Riitta Nikula seuraa rakennettua ympäristöä ja sen muutoksia työssään ja vapaa-aikanaan. Hänen työhuoneensa on Helsingin yliopiston päärakennuksessa.

Sieltä avautuu näköala Senaatintorille, Engelin empirekeskustaan. Se on viime aikoina saanut jäädä rauhaan muutospaineilta, jotka vääjäämättä kohdistuvat kaupunkien keskustoihin. Helsingin keskustan painopiste on siirtynyt lännemmäs, Kampin suuntaan.

Torin kulmalta yli 70 vuotta sitten kadonneen Osakepankin kauniin julkisivun palasten hän toivoisi koristavan esimerkiksi Designmuseon ja Suomen rakennustaiteen museon väliin jäävää pihamaata.

"Julkisivusta hakatut kivilohkareet ovat taideteoksia. Niiden pitäisi päästä esille, veistoksina kaupunkimaisemaan."

Lisää aiheesta:

Privatbankenin pankkisalista tuli Jugendsali

Pankit levittäytyivät Dromedaarin kortteliin sata vuotta sitten

EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat
eeva.jarvenpaa@sanoma.fi