Osa 48: Kirahvi

Yliopiston kuppilassa kokoontui "viides tiedekunta"

M. A. Nummisella oli niin kiire opiskella ettei hän ehtinyt tentteihin

HS: 23.9.2006

Helsingin yliopiston päärakennuksen kahvilassa kokoontui 1960-luvulle tultaessa tiedekunta, jolla ei ollut dekaania eikä tutkintovaatimuksia. "Viidennessä tiedekunnassa" humanistiopiskelijat keskustelivat ja paransivat maailmaa.

Kun nuori ylioppilas Juho Niitty saapui syyskuussa 1960 Helsinkiin opiskelemaan kansantaloustiedettä ja valtio-oppia, hän kävi Porthanian kahvilassa yhteiskunnallisia keskusteluja. Mutta todellista hengen lentoa tarjosi humanistien kuppila yliopiston päärakennuksessa.

"Eräänä päivänä Niitty ilman mitään erityistä syytä oli päättänyt mennä yliopiston päärakennuksen kahvilaan. Se oli ollut merkittävä tapahtuma. Vaikka tämä kahvila oli selvästi vanhahtavampi, niin siinä oli säteilyä. Oli miellyttävää tuntea myös humanisteja, heillä oli erilainen tapa suhtautua maailmaan. Valtiotieteilijät, jotka tiesivät yhteiskunnasta paljon, eivät kyenneet luomaan sellaista sivistyksen ilmapiiriä, joka vallitsi täällä humanistien keskuudessa", Juho Niitty miettii.

Pohdiskelu on M. A. Nummisen romaanista Helsinkiin. 1999 ilmestyneessä viisisataasivuisessa teoksessa hän kertoo opiskelija Juho Niityn sivistyshankkeista Helsingissä 1960-luvun alkuvuosina.

Ne sivuavat läheisesti M. A. Nummisen hankkeita, jotka alkoivat jo lukioaikana kotipitäjässä Somerolla.

"Sivistyksen hankkiminen oli määrätietoinen pyrkimykseni. Hankin jo lukiossa tietoja, joita koulussa ei opetettu. Opettelin muuan muassa venäjän ja ranskan alkeet", M. A. Numminen kertoo.

"Yliopisto osoittautui valtavaksi aarreaitaksi. Halusin tietoa mahdollisimman laajalta alueelta. Kansantaloudesta siirryin sosiologiaan ja sen rinnalle otin käytännöllisen filosofian. Huomasin pian, että tarvitsen myös teoreettista filosofiaa. Tulin päärakennukseen alkeiskurssille ja istuin hyppytunnit vanhan puolen kuppilassa."

Kahvilan takanurkkaan kokoontui päivittäin vaihtuva joukko keskustelijoita, parhaimmillaan heitä oli kymmeniä. Aamuvarhaisesta sulkemisaikaan asti vaihdettiin mielipiteitä kulttuuritapahtumista, kirjoista, elokuvista ja teatterista, mutta käsiteltiin myös maailman ja kotimaan tapahtumia. Poliittiset keskustelut valtasivat 1960-luvulla alaa.

Porukkaa kutsuttiin myös kuppilaparlamentiksi, jonka kiihkeiden väittelyjen tiimellyksestä moni unohti lähteä luennolle. Lähes päivittäin kuppilan keskushahmona oli legendaarinen filosofi Pertti "Lande" Lindfors.

"Monille se on opiskeluajan paras tiedekunta, se ainoa, josta ylipäänsä oppii jotakin elämästä ja maailmasta. Sadat opiskelijat ovat harjaantuneet tämän epävirallisen tiedekunnan seminaareissa", Johan von Bondsdorff kirjoittaa kirjassaan Kun vanha vallattiin.

M. A. Numminenkin joutui kuppilaparlamentin lumoihin. Hän tutustui Ateneumin opiskelijoihin, Ylioppilasteatterin porukoihin, elokuvan harrastajiin ja 1960-luvun avantgardemusiikin tekijöihin.

Luennot yliopiston päärakennuksessa kuitenkin veivät aikaa. Hän opiskeli suomen kieltä, yleistä kielitiedettä, suomalaisugrilaisia kieliä, kansatiedettä ja kansanrunoutta, tähtitiedettäkin yhden lukukauden verran.

Nummisella oli niin kiire opiskella, ettei hän ehtinyt tenttiä ollenkaan. Sen sijaan hän upposi pian syvälle suomalaiseen avantgardeen ja underground-liikkeeseen.

Ensimmäiset levytykset ilmestyivät 1966. Silloin M. A. Numminen kutsuttiin Jyväskylän Kesään, jossa hän lauloi itsensä suuren yleisön tietouteen. Tunnetuimmiksi tulivat kappaleet Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa, Mitä nuoren aviomiehen tulisi tietää ja Laki epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisystä.

Tuhatpäinen yleisö oli kerääntynyt Jyväskylän yliopiston juhlasaliin. Tilaisuus keskeytettiin ja Nummisen Viisi vierasta miestä -musiikkiryhmä karkotettiin kaupungista.

Nummisen maine kiiri kotimaasta Ruotsiin ja muihin pohjoismaihin. Esiintymiskutsuja alkoi sadella.

"1960-luvun lopulla huomasin, että tiede luisui käsistä ja monien opiskeluvuosien jälkeen minusta tuli laulaja."

Populaarikulttuurin, undergroundin ja avantgarden monitoimimiestä on 40 vuotta viety ympäri Suomea ja Eurooppaa. Hän on esittänyt laulujaan jäljittelemättömään tapaansa seitsemällä eri kielellä. Tänä syksynä on vuorossa Italian valloitus.

Avantgarden nimeen M. A. Numminen vannoo yhä, mutta pari vuotta sitten hän käänsi kelkkansa viihdettä vastaan.

"Viihde on saanut niskalenkin korkeakulttuurista. Se on kehnoissa kantimissa siksi, että viihteen kasvattamana opettajapolvi ei enää pysty opettamaan oppilailleen korkeakulttuuria."

"Viihde saa määrätä jo oopperassakin. Luin lehdestä, että Mikko Heiniön uuteen oopperaan Käärmeen hetki on otettu mukaan viihteellisiä aineksia. Se on surullista. Minun mielestäni oopperan pitää pystyä viehättämään yleisöä korkeakulttuurin omin keinoin. Ei taiteen rakastajien määrä lisäänny yleisöystävällisillä viihdetempuilla.", M. A. Numminen sanoo.

Hän rakastaa oopperaa ja klassista musiikkia.

"Tämän päivän avantagardea on korkeakulttuuri."

Yliopistoakaan Numminen ei ole hylännyt. Häntä pitää vireillä jatkuva oppiminen. Yliopiston päärakennuksen kahvila sen sijaan on muuttunut pikaruokalaksi.

Lisää aiheesta:

Engel suunnitteli yliopiston juhlasalin keisarin rintakuvan ympärille

EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat
eeva.jarvenpaa@sanoma.fi