Osa 49: Seepra

Herra Corpwieth ratkaisi kirjaröykkiön arvoituksen

Seikkailu yliopiston kirjastossa oli sensaatio lähes sata vuotta sitten

HS: 30.9.2006

Helsingin yliopiston kirjaston virkamiehet aloittivat työnsä eräänä lokakuisena päivänä 1913 suuren kummastuksen vallassa. Nuoremmat amanuenssit olivat huomanneet lukusaliin mennessään, että viiden armaarion kirjat olivat aivan sekaisin. Yksikään kirja ei ollut oikealla paikallaan.

Seuraavana päivänä työhön tulijoita kohtasi täydellinen tyrmistys. Kun amanuenssit astelivat kirjastoon liitettyyn uudisrakennukseen, pyöreään, kuusikerroksiseen kirjavarastoon, he näkivät, että toisessa kerroksessa kirjoja oli paiskattu röykkiöksi lattialle.

"Meidän kirjastomme on joutunut karkean ilveilyn näyttämöksi", puki kirjaston virkailija kreivi Pflaumen av Päronö yhteisen tuohtumuksen sanoiksi.

Vain amanuenssi Corpwieth ei yhtynyt yleiseen päivittelyyn. Salapoliisiromaanien ystävänä häntä askarrutti erikoinen tapaus, varsinkin kun myllätyistä hyllyistä ei ollut kadonnut yhtään kirjaa...

Rauhaisaa kirjastoa kuohuttaneista tapahtumista alkaa teos Herra Corpwieth, herrasmiessalapoliisi. Sen kirjoittivat 1914 kolme nuorta herrasmiestä, Emil Hasselblatt, Olaf Homén ja Henning Söderhjelm. He olivat yliopiston kirjaston amanuensseja.

Teoksen ensimmäinen tarina syntyi, kun Henning Söderhjelm yllätti työkaverinsa kirjoittamalla salapoliisikertomuksen herra Corpwiethista, joka ratkaisi kirjaston myllättyjen kirjojen arvoituksen.

Amanuenssi Corpwieth jää yöksi uudisrakennukseen (Rotundaan) työpöytänsä ääreen. Aseistuksena hänellä on kävelykeppi ja mukana suurehko varasto savukkeita. Hän voisi mennä aina välillä ulos uudisrakennuksen parvekkeelle ja vetäistä sauhut.

Yö kuluu. Puoli kolmen maissa ikkunan ulkopuolelta kuuluu rahinaa ja sitten ryminää. Joku on kavunnut ylös uudisrakennuksen ulkoseinällä olevien parvekkeiden kautta.

Corpwieth äkkää jonkun heittelemässä kirjoja ympäriinsä neljännessä kerroksessa. Eikä aikaakaan kun sisään kiipeää parvekkeita pitkin toinenkin mies. Pian seuraa ranskankielistä ja saksankielistä sadattelua ja tappelunnujakkaa. Ranskalainen pakene paikalta. Corpwieth päättää katkaista taloon jääneen saksalaisen pakotien...

Henning Söderhjelm valitsi sankarinsa Corpwiethin esikuvaksi työtoverinsa, amanuenssi Holger Nohrströmin, joka sivutyönään kirjoitti kirjallisuusarvosteluja Hufvudstadsbladetiin.

Söderhjelm panee amanuenssi Corpwiethin ja saksalaisen tunkeutujan juoksemaan peräkanaa lainaussalin (Kupolisalin) gallerioissa, sitten Pohjoissalin käytävää pitkin ylikirjastonhoitajan huoneeseen ja sieltä jyrkkiä portaita alas. Eteläsalissa Corpwieth lopulta saa miehen kiinni heitettyään tätä paksulla kirjalla päähän.

Corpwieth sitoo miehen mukaansa ottamillaan luistimenremmeillä ja raahaa tämän talon uudenuutukaiseen tavarahissiin.

Nuori saksalainen paljastuu aatelismieheksi, joka etsii isälleen kuulunutta kirjaa.

Kirja on löydettävä ja tuhottava, sillä sen sivuille on kopioitu Saksan keisarin Wilhelm II:n nuorena huimapäänä kirjoittama kirje, jossa keisari lausui ranskalaisia koskevia hävyttömyyksiä.

Keisari on antanut nuorelle miehelle tehtäväksi pelastaa keisarin ja Saksan maine sekä maailmanrauha. Jos kirje pääsisi Ranskan militaristipiirien käsiin, siitä voisi seurata maailmansota...

Herrasmiessalapoliisi selvittää ongelman kirjaston vuosittain täydennettävän lisäysluettelon avulla.

Luettelossa on ratkaisun avain 639. VII. 5.

Koodi kertoo kirjastomiehelle kirjan sijainnin armaarioissa.

Söderhjelmin kaverit pitivät tarinaa hyvänä. Dagens Press -lehdessä keväällä 1914 julkaistuun kertomukseen ihastui myös nuori kustantaja Holger Schildt, joka houkutteli amanuensseja kirjoittamaan lisää. Söderhjelm, Hasselblatt ja Homén kirjoittivat kukin kaksi tarinaa. Schildt kustansi kirjan, joka ilmestyi joulukuussa 1914. Tekijät valitsivat salanimekseen Tre Herrar.

Corpwiethin esikuva Holger Nohrström kirjoitti siitä tuoreeltaan ylistävän arvostelun Huvudstadsbladet-lehteen.

Kirjasta tuli puheenaihe kaupungilla. Siitä kohistiin Catanin ravintolassa ja Fazerin ikkunapöydissä. Lehdet kirjoittivat painoksen hupenevan kuin lumipallo kuuman kaminan päällä.

Yliopiston kirjastossa sen sijaan syntyi meteli, kun ylikirjastonhoitaja Georg Schauman hermostui hälystä. Hän vaati alaisiaan allekirjoittamaan vakuutuksen, että jos he aikovat vielä jatkossa kirjoittaa salapoliisitarinoita, jotka sijoittuvat kunnianarvoisaan yliopiston yleiseen kirjastoon, ne pitää alistaa hänen kansliaansa sijoitetun ennakkotarkastuslautakunnan tarkastettaviksi.

Kohu hiljeni vähitellen ja nuoret amanuenssit ryhtyivät vakavampiin puuhiin. Emil Hasselblatt työskenteli kirjaston vanhempana alikirjastonhoitajana. Hän kuoli 1954.

Lars Olaf Homén toimi ruotsinkielisen kirjallisuuden professorina Åbo Akademissa vuoteen 1946. Hän kuoli 1949.

Kolmikon nuorin Lars Henning Söderhjelm muutti 1920-luvulla Ruotsiin toimittajaksi göteborgilaiseen lehteen. Hän kuoli 1968.

Herrasmiessalapoliisi Corpwiethin esikuva Frans Holger Nohrström kirjoitti kaksi vuotta myöhemmin jatko-osan salapoliisitarinoille. Kirjan nimeksi tuli Kaksoisolennon arvoitus. Sen tekijänä oli salaperäinen Mr. C.
Nohrström nimitettiin yliopiston kirjastonhoitajaksi 1919 ja ulkomaisen osaston esimieheksi 1934. Hän kuoli 1939.

Lisää aiheesta:

Heikki Kaukoranta löysi herra Corpwiethin uudelleen

Yliopiston kirjastosta tuli Carl Ludvig Engelin kaunein luomus

EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat
eeva.jarvenpaa@sanoma.fi