Osa 52: Kaniini

Tuleva säätieteilijä löysi työpaikkansa kansakoulun naapurista

Martti Mäkelä aloitti koulunsa raskaiden sotavuosien jälkeen

HS: 21.10.2006

Syksyllä 1946 Martti Mäkelä lähti opintielle Kaisaniemen kansakouluun. Kristianinkadulta Kruununhaasta oli kymmenen minuutin kävelymatka Kaisaniemeen, jonka kaakkoisreunalla jykevä koulu sijaitsi.

Kuusivuotias ekaluokkalainen oli sotaorpo. Isä ei ehtinyt nähdä poikaansa. Hän kuoli talvisodassa, kun Martti Mäkelä oli vain 25 päivän ikäinen.

Pojan kasvatti isoäiti ja tädit, sillä äiti oli kanslistina Mikkelin päämajassa ja palasi Helsinkiin vasta 1945 sodan päätyttyä. Äiti meni töihin pääesikuntaan Kasarmitorin laidalle. Sieltä äiti jäi eläkkeelle 1980-luvun taitteessa.

"Ei minulle lapsuudesta mitään traumoja tullut. Olin lellitty lapsi, sillä kasvoin neljän naisen kanssa. Isoäiti ja äidin kolme sisarta pitivät minusta liiankin hyvää huolta", Martti Mäkelä sanoo katsellessaan vanhan koulunsa juhlasalia.

"Onpa tämä nyt nähtynä pienen tuntuinen."

Ensimmäisellä ja toisella luokalla opettaja oli Lempi Hellaakoski. Opettaja huolehti oppilaistaan silloinkin kun nämä sairastuivat. Ei ollut ollenkaan harvinaista, että hän tuli oppilaan kotiin kysymään lapsen kuulumisia.

"Lempi Hellaakoskella oli kaunis laulunääni. Hän oli lempeä ja arvostettu opettaja, jonka ei tarvinnut korottaa ääntään luokassa."

Lempi Hellaakoski oli runoilija Aaro Hellaakosken vaimo ja kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen sisar. Hänet kuvanveistäjä-veli ikuisti Eduskuntatalon naisfiguureihinsa.

Alaluokilla oli lähes neljäkymmentä lasta. Kolmannesta luokasta lähtien pojat kävivät koulua omissa luokissaan ja tytöt omissaan.

Pojat livistivät tilaisuuden tullen Kaisaniemen puistoon, jossa sodan jälkeen sattui kamalia tapauksia.

Kaikki sodasta palanneet miehet eivät saaneet elämäänsä tasapainoon. Hermot eivät kestäneet, ja jotkut päättivät elämänsä räjäyttämällä dynamiittipanoksen suussaan.

Martti Mäkeläkin kavereineen näki näitä miehiä Kaisaniemen puistossa.

"Stadionin torni oli toinen paikka. Sieltä monet hyppäsivät kuolemaan."

"Sota-aika jätti jälkensä. Voimakkaimmat muistikuvani ovat helmikuun 1944 suurpommituksista. Istuimme pommisuojassa Silmun neuletehtaan kellarissa, kun meidän naapuritaloon Kulmakatu 3:een osui pommi.

Meiltä hajosivat ikkunat ja minä sain nukkua kylpyhuoneen ammeessa. Siellä oli kodin lämpimin paikka", Martti Mäkelä muistelee.

Lapset kuitenkin sopeutuivat. Pommitettujen talojen rauniot olivat jännittäviä leikkipaikkoja 1950-luvulle asti.

"Vain seinät jäivät pystyyn Snellmaninkadun ruotsinkielisestä koulusta. Siellä oli varmaan vaarallistakin kiipeillä. En kuitenkaan muista kenenkään loukkaantuneen."

Kaisaniemen koulun ylemmillä luokilla koulussa oli vuoroluku. Martti Mäkelä sai käydä neljättä luokkaa aamuvuorossa äidin työn tähden. Kun luokkakaverit siirtyivät iltavuoroon, luokkaa piti vaihtaa ja samalla luokkakavereita.

Kruununhaassa oli 1950-luvulle tultaessa syntynyt poikajengejä, jotka ottivat kaduilla yhteen. Kristianinkadun porukka tappeli Liisankadun ruotsinkielisiä vastaan. Aseina olivat puumiekat.

"Oli vaarallista joutua yksin vihollisjengin alueelle. Jos luokassa sattui istumaan toisen jengin joukkoon, piti olla varovainen. Joskus se oli pelottavaa."

Opettajalle niistä peloista ei puhuttu.

Välitunneilla koulun piha oli jaettu kahteen osaan, toinen puoli pienille koululaisille, toinen puoli isoille.

Pojat juoksivat kilpaa ja tytöt hyppäsivät ruutua. Ja pojat pelasivat pallopelejä.

Kerrankin pallo lensi naapuritalon puolelle. Siellä, kaksimetrisen lankkuaidan takana oli ilmatieteen laitoksen vanha puutalo, jonne meno oli ankarasti kielletty. Martti Mäkelä kuitenkin kiipesi lankkuaidan yli hakemaan palloa ja pelkäsi.

"Sain silloin ensimmäisen kontaktin tulevaan työpaikkaani."

Ressun lukion jälkeen Martti Mäkelä opiskeli yliopistossa pääaineenaan meteorologiaa. Jo 1960-luvun alussa hän oli kesät töissä ilmatieteen laitoksella, jossa hän sitten teki nelikymmenvuotisen työrupeaman. Hänestä tuli ilmatieteen laitoksen aluepäällikkö Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Työuraan mahtuu monta muutakin polkua.

Televisioon hänet pestattiin Paavo Salmensuun seuraajaksi 1969. Siinä missä sääprofeetta Salmensuu koputteli kuuluisalla piipullaan sääkarttaa, Martti Mäkelä sai tyytyä viittilöimään karttakepillä.

1970-luvun sääprofeettavuosina ilmat olivat Suomessa niin kehnot, että häntä alettiin kutsua Räntä-Mäkeläksi.

Hän ennusti säätä kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja torstaisin kolmen meteorologin porukassa.

Kunnallispolitiikkakin veti mukaansa. Vantaan valtuustoon Martti Mäkelä valittiin 1977 demarien listoilta.

"Muutin 1970 uudisasukkaana Myyrmäkeen, jossa ei asuntojen lisäksi ollut mitään palveluita. Ryhdyin ajamaan myyrmäkeläisten etuja. Vaalityötä minun ei tarvinnut tehdä, olin tuttu televisiosta.

Valtuustoon pääsin kuitenkin nipin napin viimeisenä - arvalla."

Seuraavissa kunnallisvaaleissa Martti Mäkelä meni jo kirkkaasti läpi. Yli kahdenkymmenen valtuustovuoden aikana hänet valittiin kerran poissaolevanakin. Hän oli silloin Afrikassa, YK:n kehitysaputehtävissä Mosambikissa.

Yli kolme vuotta vierähti Mosambikin kuumuudessa ja kuivuudessa.

"Vanhoilla päivilläni en varmaan elämästä mitään muuta muista niin hyvin kuin ajan Afrikassa."

Suomeen Martti Mäkelä palasi 1991, entiseen työhönsä lentoaseman säitä kartoittamaan. Eläkkeelle hän jäi 2002.

Lisää aiheesta:

Kristillinen Matkailijakoti Hospiz perustettiin sata vuotta sitten Vuorikadulle

EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat
eeva.jarvenpaa@sanoma.fi