Kertomuksia Helsingin kortteleistaSarjassa kerrotaan Helsingin keskustan kortteleista, joille vuodesta 1820 alkaen annettiin eläimen tai kasvin nimi. Osa 63: KilpikonnaParvekkeen ovia avattiin miesvoimin Urho KekkoselleJuhlahuoneiston emäntä ei unohda presidentin syntymäpäivää HS: 3.2.2007 KUVA: ERKKI LAITILA / HS
Hyvä Urkki, väkijoukko huusi 80 vuotta täyttävälle presidentille Eteläesplanadilla. Syyskuun kolmas päivä 1980 on jäänyt Riitta Sahlbergin mieleen unohtumattomana päivänä. Valtioneuvoston juhlahuoneiston henkilökunta oli pannut parastaan, ja siniseen saliin oli katettu juhlallinen lounaspöytä presidentti Urho Kekkoselle hänen 80-vuotispäivänään. Pääministeri Mauno Koivisto ja kuutisenkymmentä lounasvierasta odottivat presidenttiä saapuvaksi puolen päivän aikaan. "Kadut olivat täynnä väkeä, kun presidentti saapui", henkilökunnan emäntänä paikalla ollut Riitta Sahlberg kertoo. "Hyvä Urkki ja Urkki, Urkki, Urkki", kaikui Esplanadin puistosta ja Kauppatorilta asti mahtava huuto, kun tuhannet ihmiset tervehtivät presidenttiä hänen kävellessään presidentinlinnasta valtioneuvoston juhlahuoneistoon. Presidentti pujotteli tungoksen läpi perille ja istahti juomaan maljan pääministerin kanssa ennen juhlalounaan alkua. Riitta Sahlberg aloitti työnsä valtioneuvoston emäntänä vuonna 1974. Silloin tilaisuudet olivat muodollisia. Vieraat ja isännät plaseerattiin pöytiin huolellisesti. Kaikki meni tarkoin protokollan mukaan. Tiedotustilaisuuksissa tarjoiltiin drinkkejä. "Yya-sopimusta juhlittiin vuosittain. Silloin Smolnassa olivat kaikki suuret ja kauniit. Syötävää ja juotavaa oli runsaasti. Enää talon ikkunoista ei näy valoja kahden aikaan yöllä niin kuin silloin. Meno on kiireistä. Kahvitkin saatetaan juoda seisaaltaan", Riitta Sahlberg sanoo. Presidentin vieraillessa valtioneuvoston juhlahuoneistossa tilaisuudella on yhä tarkka järjestys. Muut vieraat odottavat häntä keltaisessa salissa. Sitten he siirtyvät siniseen saliin, jonne päävieras saapuu, kun kaikki ovat paikalla. "Kekkosen juhlalounaalla vieraat seisoivat sinisessä salissa tuoliensa takana presidenttiä odottaen, kun adjutantti tuli sanomaan minulle, että presidentti haluaa mennä parvekkeelle vilkuttamaan ihmisille. Presidentti tiesi, että sinisen salin keskimmäiset ikkunat ovat parvekkeen pariovet. Monet muut eivät parveketta salista ehkä ole edes huomanneet." "Menin avaamaan ovia, mutta enhän minä ylettynyt ylhäällä olevaan säppiin. En kehdannut tuoliakaan ottaa lounasvierailta. Virastomestari tuli ja yritti kurkottaa, mutta ei hänkään ylettynyt. Lopulta presidentin adjutantti kiiruhti apuun. Hän risti kätensä astinlaudaksi ja kohotti käsivoimin virastomestarin ylös. Säppi saatiin auki. Vaikka minähän se siellä parvekkeella ensimmäisenä olin, availemassa ovia presidentille." Urho Kekkonen ilmestyi parvekkeelle vilkuttamaan kansalaisille, joiden onnitteluhuuto yltyi taas: "Hyvä Urkki, Urkki, Urkki, Urkki." Riitta Sahlbergin emännyysaikana kukaan muu ei ole käynyt tervehtimässä väkijoukkoja parvekkeelta. Sitä ei hänen tietääkseen yleensäkään ole käytetty. "Vieraita nauratti, kun me sähläsimme siinä ovella." Smolnassa on 1960-luvulta lähtien pidetty hallituksen iltakouluja, käyty budjettiriihiä ja hallitusneuvotteluja. Suuret päätökset syntyivät ennen aamun puristuksessa. Henkilökunta oli paikalla kun tarvittiin ja työt saattoivat venyä aamuviiteen. Budjetintekijöiden lähtiessä kotiin henkilökunta jäi siivoamaan ja järjestämään paikkoja seuraavaa tilaisuutta varten. Säätytalo tuli suuren peruskorjauksen jälkeen valtioneuvoston käyttöön 1990-luvulla. Silloin budjettiriihet ja monet muut ministerien palaverit ja tiedotustilaisuudet siirtyivät sinne. Ohjelmaa on Smolnassa kuitenkin yhä riittämiin. "Kun tulin tänne töihin, kävelin kristallikruunujen alla saleissa. Tuntui kuin olisin ollut Liisa Ihmemaassa. Säätytalo on upea ja iso, mutta tämä on kodikas. Ulkomaiset vieraat usein sanovat, että onpa täällä kaunista. Tämä talo on niin vaatimattoman ja pienen näköinen ulkoa katsottuna", Riitta Sahlberg sanoo. Smolnan keittiön vieressä on henkilökunnan pieni kahvihuone, jonka pöydässä on vahakangas. Eteisen puolella on ompelukone, jolla emännät ompelevat saumoja pöytäliinoihin. Torilta he käyvät ostamassa kukat juhlahuoneiston tilaisuuksiin. Siinä säästyy pitkä penni. Ennen Smolnasta kipaistiin ostamassa juustot ja hedelmät Kluuvikadun Elannosta. Nyt Säätytalon keskuskeittiö toimittaa ruokatarpeet muihinkin valtioneuvoston taloihin. Parvekkeen parioven säpit Riitta Sahlberg muistaa yhä. "Presidentti Kekkonen kävi täällä vielä jonkun kerran. Minä aina varmistin, että säpit olivat auki. Mutta ei niitä enää tarvittu. Sen jälkeen kukaan ei sinne ole mennyt." Seuraavan vuoden syyskuussa presidentti jäi sairauslomalle ja erosi tehtävistään 26. lokakuuta 1981. Lisää aiheesta:Smolna taipui saksalaisten konekivääritulessa Engel suunnitteli hienostuneen empiretalon kenraalikuvernöörin virka-asunnoksi EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat |
AIEMMAT OSAT
|