Kemian professori Adolf Edvard Arppe oli voimakastahtoinen mies. Vuonna 1858 vain 40-vuotiaana Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston rehtoriksi valittu Arppe oli päättänyt saada uudet tilat yliopiston kemian laboratoriolle ja etnografisten kokoelmien museolle.
     Arppen hanketta vastustettiin kiivaasti. Sitä pidettiin ylettömän kalliina, sillä Suomea koettelivat nälkävuodet, joiden aikana satatuhatta suomalaista menehtyi. Rahaa ei haluttu pistää joutavuuksiin.
     Professori piti kuitenkin päänsä ja yliopiston suurin rakennushanke 1800-luvun loppupuolella alkoi, kun Arppe valitsi rakennuksen suunnittelijaksi opiskelijatoverinsa Carl Albert Edelfeltin. Keisari Aleksanteri II hyväksyi hankkeen 1866 ja loistelias rakennus valmistui Senaatintalon vierelle Nikolainkirkon kupeeseen 1869.
     
Edelfelt oli matkoillaan Euroopassa ihastunut hampurilaiseen arkkitehtuuriin ja venetsialaisiin kaupunkipalatseihin. Niistä näkyi vaikutteita talon upeassa neljään kerrokseen nousevassa pääportaikossa.
      Valurautaportaat hankittiin Englannista, porraspylväät ja kaiteet tilattiin Högforsilta. Valoa ruskean ja vihreän sävyihin maalatuille seinille antoivat sirojen rautapylväiden päässä kaasulyhdyt. Kaikkiin työhuoneisiin rakennettiin yksilöllinen ilmastointijärjestelmä.
     Palatsimainen rakennus tuli kalliiksi, se maksoi enemmän kuin edellisvuonna Katajanokalle valmistunut, läntisen Euroopan suurin ortodoksikirkko, Uspenskin katedraali.
     Ehkä eniten vastustusta herätti kolmanteen kerrokseen valmistunut 400 neliömetrin kokoinen laitoksen esimiehen virka-asunto, jota pidettiin suureellisena. Arppe ei lopulta itse asuntoon muuttanut, mutta muita kemian professoreita siellä asui 1930-luvulle asti.
     Arppe sen sijaan saapui yliopistolta kemian laboratorioon Senaatintorin yli aina hevosvaljakolla, sillä rehtorin ei sopinut kävellä torin mukulakivillä. Korttelin pihalla olikin Arppen hevostalli.
     Sanomalehti Hufvudstadsbladetin pakinassa rakennuksen nimeksi ehdotettiin "valtioneuvos Arppen nuoruudenunelmia". Nimeksi vakiintui pian ytimekkäästi Arppeanum.
     
Arppeanumin paikka Senaatintorin koilliskulmassa oli tarkkaan harkittu. Korttelissa oli kuuluisa lähde, jonka tervehdyttävään vaikutukseen uskottiin.
     Lähde oli tärkeä myös kemian laboratoriolle. Pohjakerrokseen kaivettiin kaivo tyydyttämään laboratorion vedensaanti. Kaivo oli syvyydeltään kolme ja puoli metriä, leveydeltään neljä metriä ja pituudeltaan seitsemän metriä.
     Kaivon vesi tutkittiin myöhemmin ja havaittiin hieman radioaktiiviseksi. Vesi oli vaaleansinistä ja hyvän makuista.
     Arppeanum ei ollut vain kemistien opinahjo. Edelfelt suunnitteli rakennukseen piirustussalin, jossa myös arkkitehdin oma poika Albert Edelfelt opiskeli. Lisäksi taloon sijoitettiin mineraalikabinetti, musiikkisali ja historiallis-etnografinen museo.
     
Nyt talossa on 2003 avattu Helsingin yliopistomuseo. Siihen yhdistettiin yliopiston historiaa esittelevä Helsingin yliopiston museo, Lääketieteen historian museo, Eläinlääketieteen historian museo, Hammaslääketieteen museo ja Käsityötieteen kokoelmat. Arppeanumiin palasi myös Luonnontieteelliseen keskusmuseoon kuuluva Mineraalikabinetti.
”Voin lukeutua onnellisimpien ja kunnioitetuimpien arkkitehtien joukkoon, sillä on varsin harvinaista saada rakentaa kokonaisia kaupunkeja”, Engel kirjoitti ystävälleen Berliiniin.


EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat


 Topelius ja Arppe opiskelivat yhdessä

 Ministeriöt ovat vallanneet Mäyrän korttelin