16. helmikuuta 1831 kaksitoista Aleksanterin yliopistossa akateemista uraa luonutta nuorta miestä kokoontui lehtori Carl Niclas Keckmanin kotiin keskustelemaan suomen kielen asemasta ja ongelmista sekä siitä, miten suomen kielen käyttöä voitaisiin edistää sivistyneistön keskuudessa.
     Keckmanin luona tapasivat maisteridosentit Gadolin ja Gylden, akatemian apulainen Ilmoni, maisteri Lille, eläinlääkäri Lindfors, konrehtori Lindfors, akatemian apulainen Nordström, maisteridosentti Rein, maisterit Ståhlberg ja Ticklén sekä Turun Akatemiasta filosofian kandidaatiksi valmistunut Elias Lönnrot.
     "Ja synty heidän siellä ollessa puhe suomalaisista kirja keinoista, liiatenki Suomen kielestä, mitenkä sitä parahiten saataisi tointumaan kirjallisiin menoihin. Juttu päätty viimeiseltä siihen, että käytettäköön asia millä lailla tahtonsa, niin on jo ainakin keveämpi toimitettaa monelta kuin yhdeltä, jonka tähden neuoteltiin toimeen saada Seuraa, jolla tämä asia olisi huolena . . ."
     
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustavan kokouksen pöytäkirjan kirjoitti Lönnrot, joka oli jo tehnyt ensimmäisen runonkeruumatkansa Hämeeseen, Savoon ja Karjalaan.
     Suomen kieli taipui vielä vaikeasti. Seuraa perustettaessa kirjallisuus-sanaa ei vielä tunnettu. Lönnrot keksi sen seuran nimeä varten.
     Seura ryhtyi rahoittamaan Lönnrotin runonkeruumatkoja ja julkaisutoimintaa. Huhtikuussa 1835 seuran kokouksessa esiteltiin Lönnrotin uusi mytologisten runojen laitos, Kalevala eli Karjalaisten Runoja Suomen Vanhoista ajoista.
     
Seuran perustamisen aikoihin Helsinki kasvoi ripeästi. Siitä oli tullut maan uusi pääkaupunki 1812 ja Turun palon jälkeen yliopistokin muutti Helsinkiin 1827. Samalla kasvoi kaupungin suomenkielinen väestö ja kiinnostus suomenkieliseen kirjallisuuteen.
     Seura kokoontui aluksi jäsenten kodeissa tai yliopiston tiloissa. Mutta kirjoituksia keruumatkoilta kerääntyi nopeasti ja seura tarvitsi omat tilat.
     Seura anoi 1887 keisarilta tonttia oman rakennuksen saamiseksi Helsinkiin. Anomuskirje päättyi sanoihin: "Teidän Keisarilliselta Majesteetiltanne rohkenee Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jonka isänmaallista harrastusta Teidän Majesteettinne aina on lempeydellä ja suosiolla kohdellut, syvimmässä alamaisuudessa anoa, että Teidän Majesteettinne Armollisimmasti suvaitsisi ylhäällä mainittua rakennushanketta varten Kirjallisuuden Seuralle omistusoikeudella jättää puheenalaisen, Suomen valtion omistaman tontin N:o 8 Servaalin korttelissa tässä Helsingin kaupungissa."
     
Keisari suhtautui suopeasti. Tontti lahjoitettiin ja seura sai luvan kerätä varoja rakennuksen pystyttämiseksi.
     Talon suunnitteli arkkitehti, vapaaherra Sebastian Gripenberg, joka valitsi myös huonekalut lehtereillä varustettuun juhlasaliin. Vuonna 1890 valmistuneen rakennuksen ulkoseinälle sijoitetut J. V. Snellmanin ja Elias Lönnrotin rintakuvat tilattiin kuvanveistäjä Carl Aeneas Sjöstrandilta.
     
Uuden talon suojiin kerättiin käsikirjoituksia lukuisilta tutkimusmatkoilta, jotka aluksi keskittyivät kansanrunouden keruuseen ja suomen kielen sanaston kartuttamiseen, 1800-luvun loppupuolella myös historiallis-maantieteelliseen aineistoon.
     Matkoilta syntyi vähitellen maailman suurin kansanrunousarkisto, jonka kortistoissa on noin 2,2 miljoonaa korttia.
     
Nykyisin seuraan kuuluu nelisentuhatta jäsentä.
     Sillä on toimitiloja Kruununhaassa ja perinnearkisto Joensuussa. Seuran kansanrunousarkisto, kirjallisuusarkisto, kirjasto sekä Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus saavat valtionapuna osan menoistaan.
     Kirjallisuusarkiston vanhin käsikirjoitus on 1500-luvulta ja käsikirjoituksia yhteensä noin tuhat hyllymetriä.
     Kirjastossa on noin 230 000 nidettä. Sen kokoelmiin kuuluvat perinnetieteellinen kirjallisuus, kotimainen kaunokirjallisuus, Kalevala-kokoelma ja mm. ennen vuotta 1810 ilmestynyt suomalaisen kirjallisuuden kokoelma Vanha Fennica.
      Siinä on muun muassa Mikael Agricolan harvinaisia teoksia ja Turun Akatemian väitöskirjoja.
     
Seuran kustannustoiminta alkoi jo 1834. Nykyisin seura julkaisee vuosittain noin sata uutta kirjaa kansanperinteestä, kirjallisuudentutkimuksesta, Suomen kielestä ja historiasta. Seuran oma kirjamyymälä on vielä päärakennuksessa Hallituskadun ja Mariankadun kulmassa, mutta se muuttaa yhdessä kustannusosaston kanssa loppuvuodesta Mariankatu 3:een. Ensi vuonna seura viettää 175-vuotisjuhliaan.


EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat


 Dominikaaniveljet asuvat naapurissa

 Servaalin kortteli on kirjallisuuden ja kulttuurin tyyssija