Syyskuussa 1863 tuli Helsinkiin tieto, että keisari Aleksanteri II saapuu ruhtinaskunnan pääkaupunkiin avaamaan valtiopäivät. Porvoon valtiopäivien jälkeen Suomea oli hallittu yli puoli vuosisataa keisarin ja senaatin asetuksilla. Ritarihuone Senaatintalon vieressä odotti kauan kaivattuja valtiopäivävieraita uutuuttaan hohtaen.
     Keisari saapui maanantaina 14. syyskuuta höyrylaivalla, joka kiinnittyi Kauppatorin kupeeseen. Kansa oli kerääntynyt huutamaan hurraata majesteetille, vaikka satoi kaatamalla.
     Ensin keisari tapasi senaatin istuntosalissa senaattorit, sitten hän pistäytyi yliopistossa, jossa rehtori, koko opettajakunta ja ylioppilaat tervehtivät majesteettia hurraamalla ja laulamalla Maamme-laulun.
     Seuraavana päivänä Kauppatorilla oli sotaväen paraati, johon osallistui Suomen kaartinpataljoonan lisäksi kaksikymmentätuhatta venäläistä sotilasta.
     
Valtiopäivät avattiin juhlallisesti perjantaina 18. syyskuuta. Merkkipäivä alkoi jumalanpalveluksella Nikolainkirkossa, josta Aleksanteri II siirtyi keisarilliseen palatsiin. Säädyt seurasivat häntä valtiosaliin: ensin talonpoikien, sitten porvarien, papiston ja aateliston edustajat.
     Keisari piti valtaistuinpuheensa ranskaksi ja se käännettiin sekä suomeksi että ruotsiksi. Illalla alkoivat valtiopäivätanssiaiset upeasti koristellussa rautatieaseman asemahallissa.
     
Valtiopäiviä istuttiin Ritarihuoneella vuoden päivät. Siellä kokoontuivat kaikki neljä säätyä, sillä Säätytalo antoi odottaa valmistumistaan vielä kolmisenkymmentä vuotta. Helsingin uudelleenrakentamiskomitea oli varannut säätyjen talon paikaksi nykyisen Ritarihuoneen puistikon keisari Aleksanteri I:n määräyksestä, mutta hanke oli jäänyt unohduksiin.
     
Tontin oli lopulta saanut valtion lainan turvin Suomen aatelissääty, joka oli jo Porvoon valtiopäivistä lähtien suunnitellut oman talon rakentamista.
     Rakennushanke eteni hitaasti. Ensimmäiset piirustukset tilattiin 1838 Carl Ludvig Engeliltä. Ne jäivät keskeneräisiksi, sillä Engel kuoli kahden vuoden kuluttua. Pietarilaiselta akateemikolta G. A. Bosselta tilattu suunnitelma osoittautui liian kalliiksi, ja intendentti E. B. Lohrmaniltakin tilatut piirustukset hylättiin.
     Suunnittelija löytyi vihdoin Turusta, jonne ruotsalainen Georg Theodor Chiewitz oli muuttanut Tukholmasta. Chiewitzin suunnitelmat hyväksyttiin, ja Suomen tärkein uusgotiikkaa edustava rakennus valmistui 1862.
     Sen todettiin lopputarkastuksessa tulleen kalliiksi, mutta sangen monumentaaliseksi. Talo oli parisataa neliömetriä isompi kuin Tukholman ritarihuone ja 464 neliömetrin kokoinen täysistuntosali peräti yli sata neliömetriä Tukholman ritarisalia kookkaampi.
     
Ritarihuone oli rakennettu Chiewitzin arkkitehtuurille ominaisesti peittämättömistä tiilistä, joita ostettiin yhteensä miljoona kappaletta.
     Müncheniläiseltä yritykseltä tilattiin talon parkettilattia ja berliiniläiseltä Gropiukselta täysistuntosalin vaakunakilvet. Saksasta ostettiin kymmenen kaakeliuunia. Pietarista tuotiin saliin 220 rottinkituolia.
     Aatelissääty kokoontui Ritarihuoneella vuoteen 1906 asti, jolloin säätyvaltiopäivät korvattiin yksikamarisella eduskunnalla.
      Siihen päättyi Ritarihuoneen poliittinen historia.
Seuran kustannustoiminta alkoi jo 1834. Nykyisin seura julkaisee vuosittain noin sata uutta kirjaa kansanperinteestä, kirjallisuudentutkimuksesta, Suomen kielestä ja historiasta. Seuran oma kirjamyymälä on vielä päärakennuksessa Hallituskadun ja Mariankadun kulmassa, mutta se muuttaa yhdessä kustannusosaston kanssa loppuvuodesta Mariankatu 3:een. Ensi vuonna seura viettää 175-vuotisjuhliaan.


EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat


 Ritarihuoneen juhlasalin seinillä on 357 aatelissuvun vaakunat

 Ratsumestari Wreden uhraus