Kenraalimajuri Ivan Timiriasew saapui Suomeen 1890 kenraalikuvernööri, kreivi Fjodor Heidenin adjutantiksi.
     Pietarissa vuonna 1860 syntynyt Timiriasew valmistui ratsuväkijunkkarikoulusta Jelisabetgradissa ja yleni pian kenraalimajuriksi. Suomessa hän toimi seitsemän kenraalikuvernöörin   adjutanttina  aina Suomen itsenäistymiseen asti.
     
Timiriasew asui jonkin aikaa pienessä puutalossa Pohjoisrannassa. Matala 1700-luvulta peräisin oleva rakennus oli Pohjoisranta kahdeksan pihalla, jonne se oli jäänyt puristuksiin uusien korkeiden kivitalojen lomaan.
     Pian kookas, komea ja tuuheaviiksinen adjutantti tunnettiin Helsingissä, jonka seuraelämään hän innokkaasti osallistui.
     Timiri, kuten kaupunkilaiset alkoivat häntä kutsua, mieltyi Helsinkiin ja helsinkiläiset häneen. Kaivohuoneen varieteeteatterissa häntä arvostettiin parhaiden asiakkaiden joukkoon, ja teatteriesityksen jälkeen hänet nähtiin usein kantapöydässään Catanin ravintolassa Esplanaadilla.
     
Timiriasew oli intohimoinen valokuvauksen harrastaja. Hän kulki kaikkialla laatikkokamera mukanaan. Hän tarkkaili muukalaisen silmin Helsinkiä ja kaupungin hyörinää ja oli kiinnostunut ihmisten arjesta ja pienistä tapahtumista.
     Hän kuvasi Esplanadin puistossa lapsia leikeissään ja markkinatouhua Kauppatorilla. Aivan erityisesti Timiriasew nautti kuvatessaan purjelaivoja, merta ja veden väreilyä.
     
Timiriasew tunnettiin sivistyneenä, suvaitsevana ja hienostuneena herrasmiehenä. Hän osallistui keskusteluihin, jotka 1900-luvun alun vaikeina vuosinä saattoivat kärjistyä kiivaiksi poliittisiksi väittelyiksi, mutta pysyi aina puolueettomana.
     "Tehkäämme me meille hyvää eikä kenellekään pahaa", oli Timiriasewin motto.
     "Ei ole väliä, vaikka kenraalikuvernöörit tulevat ja menevät. Kunhan Timiri vain pysyy", oli puolestaan helsinkiläisillä tapana sanoa.
     Adjutantin esimiehet vaihtuivatkin tiheään. Heidenia seurasi Gontsharov, häntä Bobrikov, ja sitten tulivat Obolenski, Gerard, von Böckmann ja Seyn.
     Kerran Timiri
pelasti erään opiskelijan pahasta pulasta 1900-luvun alussa.
     Juopunut ylioppilas oli vetoa lyötyään lähtenyt Kappelista Esplanadille odottamaan kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin lähtöä Smolnasta, nykyisestä valtioneuvoston juhlahuoneistosta.
     Kun Bobrikov astui vaunuihinsa, opiskelija huusi yleisön joukosta: "Siinähän tulee itse pääpiru."
     Kenraalikuvernööri kysyi adjuntantiltaan, mitä opiskelija sanoi.
     "Hän toivottaa Jumalan siunausta Teidän ylhäisyydellenne", Timiriasew vastasi.
     Bobrikov oli tyytyväinen ja vilkutti ystävällisesti ylioppilaalle.
     
Helsinkiäkin kosketti 1914 alkanut ensimmäinen maailmansota.
     Venäläisiä sotilaita kuljetettiin rintamille junilla Helsingistä. Timiriasew kuvasi heidän lähtönsä, mutta myös paluun, kun haavoittuneita tuotiin Helsingin sairaaloihin.
     Sitten alkoi vallankumous Venäjällä ja vei mennessään kenraalikuvernöörit Suomesta. Heidän adjutanttiansakaan ei enää tarvittu ja Timiriasewilta loppuivat työt.
     Hän valitsi uudeksi kotimaakseen itsenäistyneen Suomen ja jäi Helsinkiin. Piintynyt poikamies meni 56-vuotiaana naimisiin taloudenhoitajansa Onerva Angervon kanssa.
     Adjuntantin viran menetettyään hän ryhtyi ammattimaiseksi lehtikuvaajaksi.
     Lisäksi hän sai pienen eläkkeen Suomen valtiolta kiitoksena monista palveluksista, joita hän oli Suomen hyväksi tehnyt.
     Kymmenen vuotta Timiriasew kuvasi muun muassa Veckans Krönika -lehdelle ja Suomen Kuvalehdelle. Hän sai monia palkintoja kuvistaan, jotka ovat säilyneet arkistoissa ja kertovat yhä menneestä Helsingistä.
     Lokakuussa 1927 Ivan Timiriasew kuoli pitkään sairastettuaan.
     "Kun tieto Ivan Timiriasewin kuolemasta tuli, ei varmaan yksikään hänet tunteva voinut olla ajattelematta pientä kaunista ajatusta hänestä.
     Venäläinen hän oli, helsinkiläinen hänestä tuli. Hän talletti tärkeän palan Helsinkiä, joka muuten olisi jäänyt unohduksiin", Svenska pressen kirjoitti.
     
Ivan Timiriasewin kuvia on tarkoitus julkaista kirjoitussarjan tulevissa osissa.


EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat


 Pohjoisrannan luistinrata oli suosittu kohtauspaikka

 Vanhat puutalot jäivät rantaan rakennettujen kivitalojen puristukseen