Helsingin vaurastuneet porvarit rakennuttivat 1800-luvun puolivälin jälkeen ylväitä uusrenessanssihenkisiä kivitaloja, joita koristivat tornit, kupolit ja erkkerit. Nelisenkymmentä niistä suunnitteli suosittu arkkitehti Theodor Höijer.
     
Höijer perusti Helsingin ensimmäisen yksityisen arkkitehtitoimiston. Hänen piirustuspöydältään lähti suunnitelmia asuintaloiksi, mutta myös merkittävien julkisten rakennusten piirustuksia. Hänen tärkeimpiä töitään olivat Ateneum, Rikhardinkadun kirjasto, Hotelli Kämp ja Korkeavuorenkadun pääpaloasema.
     Peilitehtailijan ja kultaajan Henrik Höijerin poika Theodor ei ollut käynyt koulua ylioppilaaksi, joten hänen täytyi saada oppinsa käytännön työssä. Hän harjoitteli ensin Turun lääninarkkitehdin Georg Theodor Chiewitzin toimistossa ja sitten Tukholman Kuninkaallisessa vapaiden taiteiden akatemiassa.
     Höijer sai näyttävää huomiota vuoden 1876 taide- ja teollisuusnäyttelyn rakennuksen arkkitehtina. Samaan aikaan hän aloitti yhteistyön rakennusalan liikemieheksi ryhtyneen vaunuseppä Fredrik Wilhelm Grönqvistin kanssa. Korttelin pituinen uusrenessanssityylinen Grönqvistin talo Pohjoisesplanadilla oli 1880-luvun alussa tämän yhteistyön tulosta.
     
Pohjoisrannan seutuville rakennettiin 1800-luvun lopulla useita Höijerin suunnittelemia asuintaloja. Yhden niistä rakennutti kauppias Karl Fredrik Blomberg 1874 Ilveksen kortteliin Mariankatu kahteentoista. Soinen maasto vaati omat tekniset ratkaisunsa, ja komea viisikerroksinen talo rakennettiin veden alle jäävien puupaalujen varaan.
     Talon osti kauppias O. Kjällmannsson, joka antoi Höijerin tehtäväksi suunnitella talolle jatko-osan Kirkkokadun ja Ritarikadun kulmaan. Piirustukset valmistuivat 1891 ja nelikerroksinen talo rakennettiin vuonna 1895. Se seisoi tontille aikaisemmin rakennetun talon tapaan paalujen varassa.
     Heti rakennuksen valmistumisen aikaan huomattiin, että seiniin oli tullut halkeamia ja murtumia. Talo oli alkanut vajota pehmeään maaperään. Todettiin sortumavaara, ja niin rakennus purettiin perustuksiaan myöten. Onnettomuuksien talosta seurasi traagisia tapahtumia.
     
"Höijeriä kohtasivat monet surut ja koettelemukset elämänsä loppupuolella. Monet hänen ystävistään joutuivat vaikeiden aikojen takia lähtemään kotoaan pennittöminä. Hän itsekin oli joutua yleisen rahakriisin uhriksi. Mutta rohkeudella, jota hänessä aina olen ihaillut, otti hän vastaan myrskyt ja kantoi onnettomuudet kuin mies. Katkerin lienee ollut tapaus Kirkkokatu-Ritarikadun ns. Kjällmanssonin talo", arkkitehti ja kirjailija Johan Jacob Ahrenberg kirjoitti ystävästään muistelmissaan Människor som jag känt.
     "Että tämä piti tapahtua Höijerille, joka oli aikansa ehkä tunnetuin arkkitehti ja asiantuntija erityisesti rakennusteknisissä ja taloudellisissa kysymyksissä, tuntui kohtuuttomalta. Urakoitsija Hjort af Ornäsille tapaus oli kauhistuttava onnettomuus. Tällaista ei tiettävästi aikaisemmin ollut maassamme tapahtunut. Tapausta seurasi pitkällinen prosessi oikeudenkäynteineen, jonka tuloksena urakoitsija vapautettiin vastuusta. Jo tätä ennen Hjort af Ornäs oli menettänyt tapauksen takia sielunvoimansa ja menehtyi lyhyessä ajassa", Ahrenberg jatkoi.
     
Sortuneen talon tilalle rakennettiin uusi. Nyt tontti paalutettiin huolella ja paalujen varaan valettiin betonilaatta, jonka jälkeen talon rakentaminen päästiin alkamaan.
     Kauppias Kjällmansson antoi suunnittelutehtävän nyt arkkitehti Hugo Lindbergille, jonka piirustukset valmistuivat 1899. Kansallisromanttisen tyylin mukaisesti Lindbergin julkisivuissa käytettiin koristeena runsaasti kotimaisia luonnonkiviä, mm. hiekkakiveä ja vuolukiveä.
     Asukkaat muuttivat toiseen kertaan rakennettuun taloon. He olivat suurelta osin varakasta ja oppinutta porvarisväkeä. Asukasluettelossa oli senaattoreita, valtioneuvoksia, kaupungin virkamiehiä, sotilaita ja lääkäreitä.


EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat


 Asukkaat pelastivat Höijerin toisen talon

 Ilveksen korttelin talot rakennettiin Suon kaupunginosaan