Synkkä myrskytuuli pyyhkii Helsingin rantoja. Lumi lentää vaakasuoraan. On pimeää ja kylmää.
      "En ole valinnut syntymäpaikkaani", Jörn Donner sanoo elokuvassaan Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä.
      Elokuva on Donnerin monologi perheestään ja Helsingistä, josta hän on monta kertaa lähtenyt pois, mutta aina palannut.
      "Isoisäni syntyi 1835. Hänestä tuli professori ja senaattori silloisessa hallituksessa. Hänen vaimonsa oli rikas, itsenäinen ja voimakastahtoinen nainen. Hän lainasi isoisälle 150 000 markkaa ja Pohjoisranta 12:een rakennettiin talo. Talo oli lähellä valtaa, lähellä kirkkoa, hallitusta, yliopistoa, poliisia ja Venäjän kenraalikuvernöörin asuntoa. Se on lähellä myös nykyistä valtaa."
     
Otto Donner (1835–1909) oli Suomen ensimmäinen sanskritin ja vertailevan kielentutkimuksen professori. Hän perusti 1883 Suomalais-Ugrilaisen Seuran, jonka toimintaa hän laajensi koskemaan myös Turkin ja Kiinan kulttuureita. Donner oli alkujaan maltillinen suomenmielinen ylioppilaspoliitikko ja pysyi liberaalina, vaikka siirtyikin kieliriitojen puhjettua ruotsinmielisten riveihin.
      Valtiopäivämiehenä hän oli vuosina 1887–1905, ensin yliopiston ja sitten pappissäädyn valitsemana. Senaattoriksi Donner valittiin 1905.
     
Senaattori Donnerilla oli iso perhe. Ensimmäisen vaimonsa Louisen kanssa hän sai kahdeksan lasta. Louisen kuoleman jälkeen senaattori solmi uuden avioliiton 1887 yliopiston sijaiskanslerin tyttären Minette Munckin kanssa. Perhe kasvoi vielä kolmella lapsella.
      Donnerien uusi koti valmistui 1889. Siitä tuli Helsingin vaikutusvaltaisten piirien kohtauspaikka, jossa kokoontuivat tieteen, politiikan ja yhteiskunnallisen toiminnan merkkihenkilöt.
      "Talon tyyli on lainattu Euroopan silloisista valtakeskuksista Berliinistä, Pariisista ja Wienistä. Toinen kerros on hienoin, katon korkeus 4 metriä 20 senttimetriä. Tässä kerroksessa isoisäni asui, työskenteli ja rakasti. Täällä asui myös isäni ja hänen viisi lastaan. Olen nähnyt lattialla isän uhkaavan varjon. Varjo on poissa."
     
Otto Donner kuoli vuonna 1909. Toisen kerroksen asunnon sai hänen poikansa Kai Donner (1888–1935). Kai oli kuullut lapsesta lähtien tarinoita tutkimusmatkailijoiden jännittävistä retkistä Aasiassa ja opiskeli isänsä tavoin kielitiedettä sekä itämaiden tutkimusta yliopistossa.
      Ensimmäisen tutkimusmatkansa Siperiaan hän teki 1911 suoritettuaan filosofian kandidaatin tutkinnon. Hän etsi Suomen suvun alkuperää Siperian kansojen kielistä ja tavoista. Kenttätyö jatkui vuoteen 1913 ja jo vuonna 1914 hän lähti toiselle tutkimusmatkalleen. Matkat ulottuivat Jenisein ja Obin varsille, Dudinkaan Siperian tundralle. Aineistoa kertyi erityisesti kahdesta samojedikielestä, selkupista ja kamassista.
      Matka katkesi ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen ja Kai Donner palasi Helsinkiin. Hän toimi Suomen itsenäisyysliikkeessä sekä Aktiivisen komitean, AK:n, sihteerinä ja joutui vuodeksi maanpakoon Tukholmaan.
      Kai Donner meni naimisiin Margareta von Bondsdorffin kanssa 1914. Perheeseen syntyi viisi lasta, nuorimpana Jörn vuonna 1933.
      "Kaikkialla on kirjoja ja pölyä. Kun aukaisen kaapin, tulvii mennyt esille. Kellastuneet lehdet, jotka ovat aikaa sitten kadottaneet tärkeytensä. Isäni kuoli makuuhuoneessa, jota minäkin käytän."
     
Kai Donner kuoli nuorena, 47-vuotiaana. Hänen poikansa Jorn Donner oli vain kaksivuotias. Koululaisena hänkin halusi matkustaa isän lailla.
      Kirjeessä äidilleen Jörn Donner ilmoitti haluavansa seikkailunhaluiseksi toimittajaksi, koska silloin saisi matkustaa ja kirjoittaa. Kirjoittaja hänestä tulikin, mutta myös elokuvaohjaaja, poliitikko ja liikemies. Matkustaakin hän on saanut, elää monia vuosia muissa maissa.
      "Olen asunut monessa paikassa, mutta aina palannut."
     
Jörn Donner työskentelee kirjastossaan, samassa huoneessa, jossa hänen isoisälläänkin oli kirjasto. Koti hänellä on samassa korttelissa, Meritullinkadun puolella.
      Hän kirjoittaa yhtä aikaa kolmea kirjaa.
      Viimeksi hän on viidesti matkustanut Siperiaan. Sieltä hän on etsinyt isänsä matkojen jälkiä. Jäljet ovat miltei kadonneet, Siperian kylät autioituneet. Jotain on sentään löytynyt, isän kirjoituksia Tomskin yliopiston arkistossa.
      Isän ja pojan matkoista on tekeillä kirja Isän jalanjäljillä ja samanniminen televisiodokumentti. Ne valmistuvat ensi vuonna.


EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat


 Ester Toivonen asui Pohjoisrannassa

 Talonmiehen perhe asuu omakotitalossa Puhvelin korttelin sisäpihalla