Vuonna 1878 säädetyn asevelvollisuuslain mukaan autonominen Suomi sai oman kansallisen sotaväen.
     Laki tuli voimaan 1881. Sen mukaan maahan perustettiin kahdeksan tarkk'ampujapataljoonaa, yksi kunkin läänin pääkaupunkiin.
     Helsinkiin sijoitettiin Uudenmaan tarkk'ampujapataljoona jo Venäjän vallan alusta kaupungissa olleen Keisarillisen henkikaartin suomalaisen pataljoonan lisäksi.
     
Pataljoona sai tilat Elisabetintorin, nykyisen Liisanpuistikon reunalta. Paikalla ollut Junkkarikoulu määrättiin purettavaksi. Sen tilalle rakennettiin tiilestä komeat kasarmirakennukset, jotka otettiin käyttöön 1883.
     Liisankadun  ja Maurinkadun varteen ryhmiteltyjen rakennusten miehistötupiin mahtui nelisensataa miestä. Paraatikenttä  oli Pohjoisrannan puolella. Rakennukset lämmitettiin  kuumalla  ilmalla.
     
"Kahdella puolella kasarmin rajana on katu ja puilla istutettu tori, kahdella avara ihana pohjoissatama. Raitista ilmaa on yltäkyllin, kaupunginosa on siivo ja hiljainen, näköala ja koko ympäristö on puoleksi maata, puoleksi kaupunkia. Torin ja katujen varrelle on rakennettu kaksi yhtä suurta asuntohuoneustoa, kumpikin kahden ja keskipaikoiltaan kolmenkinkertainen. Satamaan päin ovat ulkohuoneet ja keittiö", luonnehti Kansanvalistusseuran kalenteri kasarmirakennuksia 1884.
     
Asevelvolliset palvelivat armeijassa yleensä kolme vuotta, mutta kouluja käyneet pääsivät lyhyemmällä ajalla. Vakinaiseen palveluun otettiin arvalla kutsunnassa vuosittain 1 800 alokasta, muut noin 6 500 miestä joutuivat reservikoulutukseen.
     Sotaväki ei tyytynyt vain äkseeraamaan. Se varmisti myös, että vakinaisessa palveluksessa miehet oppivat lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Heidän piti käydä myös rippikoulu, jotta he kotiutuessaan olivat naimakelpoisia.
     
Sotaväen päälliköksi kutsuttiin kenraali, paroni Georg Edvard Ramsay. Hän vastasi toimistaan kenraalikuvernöörille, joka oli kaikkien maassa olevien joukkojen komentaja. Päällystöksi saatiin Venäjän armeijassa palvelleita suomalaisia upseereja.
     Suomen kansallisessa sotaväessä vain suomalaiset saivat palvella upseereina ja rivimiehinä. Komentokielenä oli venäjä, vaikka palveluksessa muuten käytettiin suomea ja ruotsia.
     Asepuvut noudattivat venäläistä kuosia. Aseet ja ammukset hankittiin Venäjältä.
     Vuodesta 1886 alkaen kaksi suomalaista tarkk'ampujapataljoonaa osallistui yhdessä kaartinpataljoonan kanssa venäläisten suuriin vuotuisiin leiriharjoituksiin Krasnoje Selossa Pietarin lähellä.
     Vielä 1900 pataljoona suoritti manöövereitä venäläisten kaartinrykmenttien rinnalla.
     Aleksanteri III ja Maria Feodorovna vierailivat Suomessa elokuussa 1885. Matkalla Helsinkiin keisari tarkasti Lappeenrannassa harjoitelleet suomalaiset pataljoonat. Hän oli hyvin tyytyväinen suomalaisten joukkojen järjestykseen ja kuriin.
     Helsingissä keisaripari tutustui Uudenmaan pataljoonan kasarmiin.
     Keisaripari ajoi Elisabetinkatua alas suunnattoman väkijoukon juostessa hurraten heidän perässään.
     Pataljoonan soittokunta seisoi Maurinkadun kulmauksessa. Kun keisari lähestyi, soittokunta alkoi soittaa Keisarihymniä sotilaiden tehdessä kunniaa.
     "Aluksi korkeat vieraat tutustuivat ensimmäisen komppanian tiloihin varustehuonetta unohtamatta. Sieltä seurue kulki jalkaisin pihan poikki artelli- eli kyökkipuolelle. Kasarmin kaikin puolin täydellisesti ja ajanmukaisesti järjestetty keittiö miellytti majesteetteja suuresti", suomalainen lehdistö raportoi keisariparin vierailusta.
     
Uudenmaan tarkk'ampujapataljoona sai nauttia kasarmistaan vain parikymmentä vuotta. Nikolai II:n tultua keisariksi venäläistämistoimet erityisesti sotaministeriössä vahvistuivat. Suomalaiset sotilaat haluttiin sulauttaa Venäjän armeijaan.
     Vuonna 1901 tuli käsky Suomen sotaväen lakkauttamisesta. Viimeinen suuri katselmus pidettiin Uudenmaan tarkk'ampujapataljoonan paraatikentällä 1902.
     
Venäjän vallan aikaista kansallista sotaväkeä alettiin myöhemmin kutsua vanhaksi väeksi erotuksena vuonna 1918 perustetusta itsenäisen Suomen armeijasta.


EEVA JÄRVENPÄÄ / Helsingin Sanomat


 Junkkarikoulu muutti Klinckowströmin palatsiin

 Kiholinna rakennettiin kasarmin vierelle helpottamaan upseerien asuntopulaa