Elämän kokoinen sukkulaviesti

Armas Alvarin novellikokoelma on vahva kirjallinen näyttö

Tämä kirja kannattaa lukea. Armas Alvarin novellikokoelma Varmat tapaukset on virkeä esikoisteos, jopa kirjallinen läpimurto. Se on rakenteellisesti, kielellisesti ja temaattisesti vakuuttava näyttö. Siinä soi hienosti tekijän oma, väärentämätön ääni.

Myös kokoelman kahdentoista novellin maailma on omanlaisensa: arjen pienille sankareille, elämän nurkkaan unohtuneille luusereille yhteiskunta näyttäytyy ambivalentisti samalla sekä etäisenä että läheisenä kosketuspintana.

Yhteiskunnan turvaverkko on sellainen, että jättimäisiksi repeytyneiden verkonsilmien läpi sujahtaa hyvin ihminen - jos toinenkin. Tässä mielessä ihminen on yhteiskunnan kuva ja päinvastoin. Yhteiskunta tiivistyy novellikokoelmassa kirjailija Taru Syvärannan eriskummallisuudessaan tyypilliseen sisäsuomalaiseen kotikaupunkiin.

Myyttisen Mattilan maisemissa mureneva aika etenee omaan tahtiinsa. Olemisen arka taitekohta paikantuu siihen, että tukahdutettu elämä patoutuu natisevaa sulkua vasten. Lukijan tehtävä on odottaa, koska rämähtää ja tuleeko ruumiita vai ei.

Muutama mahdollinen harhaluulo lienee paikallaan ampua alas.

Armas Alvari on esikoiskirjailijan oikea nimi. Helsingissä asuva Armas Alvari (s. 1975) on vapaa toimittaja, joka vielä viime talvella ajoi keikkaluontoisesti HKL:n bussia. Ajokorttinsa hän suoritti HKL:n palveluksessa.

Toinen kirjan synnyttämä mielenkiintoinen kysymys liittyy sen lajityyppiin. Kustantajan mukaan Varmat tapaukset on novellikokoelma. Yhtä hyvin kirjaa voisi kutsua kollektiiviseksi romaaniksi.

Alvari on rakentanut Varmat tapaukset niin, että eri novellit tai jaksot limittyvät ovelasti toinen toisiinsa. Yhden novellin sivuhenkilö nousee keskiöön seuraavassa tarinassa, jonka sivujuonteesta puolestaan rakentuu seuraavan kertomuksen juoni.

Näin tarinat muodostavat kertomusten jatkumon, eräänlaisen ketjunovellin, jossa edellisen tarinan päästöt toimivat koko ajan kerronnan polttoaineena.

Episodielokuvan käsitettä lainatakseni Alvarin teosta voisi myös pitää episodikirjana, jossa tosin kaikista jaksoista vastaa yksi ja sama tekijä.

Yhtä kaikki. Tarinoiden ketjuttaminen on komea ja rohkea ratkaisu.

Vaikka Alvarin novellien sielunmaisema kuten maisemakin on suomalainen, ne ankkuroituvat tyylillisesti pikemminkin 1970-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Yhdysvalloissa syntyneen ns. likaisen realismin kuin suomalaisen post-ruraalin tragikomedian ( Jari Tervo, Arto Salminen, Rosa Liksom) perinteeseen.

Alvari kirjoittaa Raymond Carverin hengessä puhdasta ja kirkasta proosaa ja lataa tilanteisiin myös komiikkaa ja karheaa, mustanpuhuvaa huumoria. Novellien kertojan asenne henkilöihin ja tapahtumiin on minimalistinen, viileän objektiivinen. Kertoja ei tuomitse, hän vain kuvaa.

Alvari on myös yhteiskuntakriittinen.

Ei kannata pelästyä sitä, että novellit kuvaavat vihaa, resignaatiota, kuolemaa, hulluutta, henkistä ja ruumiillista väkivaltaa sekä perheensisäistä psykopatologiaa, koska Alvari osaa kuvata taitavasti alistamisen ja alistumisen mekanismeja.

Hän tekee niistä hengittävää kirjallisuutta eikä sosiaalipornoa.

Pienenä moitteena voisi sanoa, että välillä ehkä liian rajatulla alueella liikkuva Alvari ravistelee epähuomiossa limupullosta hiilihapot pois, minkä tähden proosa alkaa maistua hiukan väljähtyneeltä.

Kirjallisuuteen Armas Alvari ei tule puskista. Hän menestyi jo Martti Joenpolven novellikilpailuissa, ja hänen tekstejään on julkaistu Gummeruksen antologioissa Novellit 2005 ja Novellit 2006. Matkalla julkisuteen kustantamo on vaihtunut Tammeksi.

JUKKA PETÄJÄ

Lisää aiheesta:

Viisi kysymystä ehdokkaalle

Ote kirjasta