Yksinäisen runoilijan juna

Hytösen esikoisessa muistellaan kadonnutta Eurooppaa

Ville Hytönen on 24-vuotias, mutta on ehtinyt jo vakiinnuttaa asemansa runokentässämme. Hänen abiturienttivuonnaan (!) perustamansa, runouteen keskittyvä Savukeidas-kustantamo on ehtinyt viiden vuoden ikään ja sai vastikään työstään Nuoren Voiman palkinnon.

Tänä syksynä häneltä ilmestyy paitsi esikoisrunokokoelma Kuolema Euroopassa myös hirtehinen reseptikokoelma Nälkätaiteilijan keittokirja.

Hytönen on nuori, mutta hänen runoilijan äänensä vanha. Runot hengittävät menneisyyttä, raihnaisen mantereen haalistuneita muistoja. Valokuvakoneet ikuistavat välähdyksiään hopeanegatiiveille, savukkeiden tuhka varisee salongin lattialle, junan osastoissa heiluvat öljylamput.

Mieleen nousee väistämättä Mika Waltarin Yksinäisen miehen juna. Ikkunat ovat auki Eurooppaan, asemilla vilahtelee vieraita kasvoja, sivuilla parveilee kulttuurihistorian puoliksi unohtuneita nimiä, ja hotellien baarit tulevat tutuiksi. Juomalistalla ovat ainakin viini, likööri, grappa, amaretto ja kir royal.

Ja ohi vilistävät Rooma, Ateena, Berliini, Lontoo, Düsseldorf, Grenoble, Strasbourg, Pariisi, Lissabon, Toulouse, Liverpool, Lyypekki, Bergen, Narva ja Padova, jossain välissä myös New York, Algeria ja Jukatan.

Kokoelman loppuun on liitetty sanasto, josta yleissivistyksen pettäessä voi tarkistaa keitä olivatkaan Gabór Bódy tai Johann Konrad Dippel, tai mitä tarkoittavat "pica pica" tai "Warra Warra".

Runon puhujasta muodostuu tekijänsä näköinen kuva: hän asuu Turussa, tilaa "nuorilla kustantajansormillaan" viiniä, pitää matkustelusta, boheemielämästä ja Mac Baren -piipputupakasta.

Sen sijaan runojen "sinä" on väljempi. Joskus se on Suomessa odottava rakastettu, joskus "lepra ja vyöruusu", joskus "kaikki maailman rikokset".

Puhuja löytää sinänsä milloin "sateiselta asemalta syöpäläisten pohkeista", milloin "tuhansien palavien kaupunkien jäännöksistä", milloin "kerjäläisten surullisista silmistä".

Hytösen tapa kirjoittaa runoja on fragmentaarinen, lyhyet välähdykset leikkautuvat toisiinsa ja muodostavat kollaasinomaisia kuvakoosteita.

Useassa runossa kuva ja kuvallisuus on nostettu johtavaksi teemaksi. Esimerkiksi osasto Potretteja koostuu runoista, joiden ylälaidassa on kuviteltu valokuva: "tässä on unkarilaisia sukulaisiani", "tässä on Maria Callas" tai "tämä on eräs epäonnistuneista kuvista". Kahden osaston nimessä esiintyy sana "röntgenkuvia", kuin viitaten maisemien kerrostuneisuuteen, päivätajunnan alla risteileviin pinnanalaisiin yhteyksiin.

Jotkut kuvista ja rinnastuksista ovat osuvampia kuin toiset. Esimerkiksi näky Johnny Rottenista kuuta ulvovana, huonohampaisena Anubis-koirana on jollain oudolla tavalla toimiva. Älkää kysykö miksi.

Joskus Hytönen tuntuu annostelevan romantiikkaa turhan reippaalla kädellä, olkoonkin että mukana on rippunen itseironiaa. Onko tuo sitten ikäkysymys, en tiedä - milloin sitä muulloin mantereen vanhuutta tai menneitä sukupolvia surisi ellei nuorena?

KUISMA KORHONEN

Lisää aiheesta:

Viisi kysymystä ehdokkaalle

Ote kirjasta