Ote kirjasta Kuolema Euroopassa, sivut 7-10

OTOS YKSINÄISESTÄ MAISEMASTA

Kameran verhosulkimen viivaääni, nautin maailmasta
sillä tämä ei ole pilvi, ei lapsen halvaantunut käsi sulkijan päällä
tämä on viillos silmästä, auringon läpipolttaman buñuelin raajoissa
totuuden palasia, ne ikuistuvat negatiiville, rakkaudetta
hiljaista kahinaa ja yksinäisen katsojan dialogi


vanhan miehen katse palaa lasissani, leikkaa auringon valopilkkua,
olen löytänyt sinut hänen rokon polttamista kasvoistaan


olen löytänyt sinut sateiselta asemalta syöpäläisten pohkeista,
huutolaislasten
ranteisiin painuvista virkavallan sormista,
kun valokuvauskoneesta kuuluu ääni
olet jo mennyt
ja tämä oli valovoimainen hetki




MAALAUS KAPPELIN KATTORAKENTEISSA


aamu
jolloin kenenkään ei tarvitse herätä, pelätä
tarvita mitään itselleen vierasta,
vuokra-autot kuljettavat meitä välimeren reunaa kohti,
jotta kysyisimme neuvoa, too nice to ask
too wise to know, kun kosketamme mahongista ja kromista
rakennetun hissikopin ainoaa painiketta
yhteys syntyy kuin itsestään


tärisevät kädet ovat työstäneet näitä rakenteita,
jäykät niskat taistelleet vastaan, vielä tänään
kuvittelen rooman niin suureksi
kuin rooma olisi maailman korkeakoulu, jota
kukaan ei ole käynyt koskaan loppuun




THE ASYLUM DANCE


valopiha syntyy kuvaan linja-auton halogeenilampusta, yksi tuikku
yössä vain kun kävelen pysäkiltä hotellille,
juon ravintolassa illalliseni, yöntumman ikävämme sulatetut
autonruumiit jatkavat matkaansa ikkunan takana, sinä
olet minun laiton elokuvani, bande à part keskellä asfalttitietä


jeanne moreaun pehmeä hymy kun hän nousee yläkertaan,
valtava tiimalasi sängyn vierellä, olen kuunnellut hiekan valumista
kaksikymmentäneljä vuotta


topologinen maailma keskellä viatonta ainetta,
nyt se tapahtuu minun käsissäni




LÄHTEVIEN LAIVOJEN SATAMA


sinä aamuna hytit lahoavat rannassa kun suola-aallot saavuttavat ne,
olen lukenut edellisen iltapäivän lämmön, pitkän värinän meren
toiselta puolelta


tämä on paras kaikista valokuvistani


laivojen kyljet kuin rantaan ajelehtivat aortat,
tonneittani kuollutta kampelaa, seitä, meren pohja
on löytänyt viimeisen rannan, se on tässä


ja värisee kuin atraimella tapettuna, rakeisena kuvana
ravintolasalin seinällä, rotat lähtevät


laivat lähtevät, aika jättää
tästä messinkisestä taskukellosta, lyhdyt sammutetaan
ja olen ainoa ystäväsi maailmassa

Lisää aiheesta:

Arvio kirjasta

Viisi kysymystä ehdokkaalle