Vaatenaulakon takaa maailmaan

Silja Järventaustan proosarunous miettii hidasta matkaa itsestä toiseen

'Olen istunut ja odottanut tässä vuoden. Olen odottanut kello kädessä ja katsonut siitä, milloin tämä aika on ohi ja toinen alkaa", puhuu yksinäinen minä Silja Järventaustan esikoiskokoelmassa.

Vaikka runojen sävy palaa toistuvasti oman nurkan ahtauteen, niiden lopputulema ei ole vieraantuneen pessimismin voitto.

Päinvastoin: vuonna 1977 Seinäjoella syntyneen Järventaustan runouden olemisen yksinäisyydestä ulospäin avautuva ele tuo mieleen liettualaissyntyisen ajattelijan Emmanuel Levinasin (1906-1995) Toista kohti kurottavan kohtaamisen etiikan.

Levinasin ihmisten keskistä "kanssa olemista" muistuttava runokielinen kasvokkaisuus muuntelee kauniisti Patjalla meren yli -kokoelmassa. Järventausta tutkii maailmaan tulemisen teemaa kerimällä runoihinsa yksilön eri aikoja ja olomuotoja.

Jonkinlainen viestintä on kasvamisen ehto: minän ja sinän yhteys on väliin läsnä olevien keskustelua, sitten taas kuin poissaolevan puhuttelua.

Vaikutelma tästä relaatiosta supistuu ja laajenee kuusiosaisessa kokoelmassa. Minä on ajassa monta eri olentoa, nyt tässä toinen kuin hetki sitten tuolla. Ja näin myös Toinen astuu hitaasti puhujan maailmaan.

Tätä prosessia herätellään erinomaisesti runon pintaan lapseen tarkentavassa ilmaisussa. Omat paikat - piha, koulu - ja kieli tavaavat auki pulpetin pienen sivullisen ihmettelyn. Sen suunta on kuin kuvitteellinen ystävä, toinen omassa itsessä, joka kulkee mielen mukana:

"Kuka sinä olet minä kysyn sinulta. Sinä sanot, että olet taas piilossa. Minä sanon, että ei nyt."

Välillä ollaan muiden kanssa salissa ja hypitään naruissa keinuen patjoille:

"Ihmiset hyppivät meren yli. Meren takana on toinen patja. Sinne asti on vaikea hypätä. Kun hyppää, patja luisuu alta pois. Siitä hetkestä on maassa mahallaan. Tietää: täällä hypätään kauas, kauemmas aina."

Yrittää täytyy elämänkoulussa, sillä uima-altaan märkä valvoja katsoo kelloa. Sentit, minuutit, kaikki matkat ja ajat ovat mitattavia suurelta, ja laskemiseen on parasta tottua:

"Istun luokassa. Vähennän lukuja jakolaskussa. Nostan jalat ylös jakokulmaan. Kierrätän mielessäni lukuja. Kertaan, montako sormea on linnuilla. - Päässälaskutehtävät unohtuvat. Lasken pääni pöydälle."

Puhuja kuin tunnustelee toista itsessään ja aavistaa eteenpäin: "Minä valitsen sinut. Olet todellisuus minun sisälläni. Olet olemassa jo tulevaisuus."

Sama ja ero, mutta myös kanssakulkijoiden moniäänisyys tulevat todeksi: "Sinun takaasi ovat kuuluneet toisten sanat."

Runoihin työntyy "he", jotka ovat välillä "miehiä", sitten kappale aika pelottavaa Pohjanmaata. Sen ääntä minä yrittää ymmärtää ja toistaa, "sillä se on sama kuin omani".

Lopuksi on vielä "me": "Laskimme verkon veteen ja annoimme pellon yhdistää meidät."

"Meissä" mietitään myös kahden välistä suhdetta, ja nyt toisesta on jo haittaa: "Kun olen tehnyt tämän, en tiedä enää, kuka olen. Kun olen tehnyt kaikki niin kuin toinen haluaa, haluan lähteä täältä pois."

Mutta voisiko elää ilman toista, "joka ravistaa itsesi sinun sisältäsi pois."

Yhtä vastausta ei ole, sillä eron käsittäminen kääntyy jaetuksi voimaksi: "Se mitä minä olen, on toisenlaista kuin joku toinen. Se mitä sinussa on, ei liiku pois minusta."

Sarjallisena kokonaisuutena Patjalla meren yli on sympaattinen debyytti proosarunon näinä aikoina vauraalle kentälle. Järventaustan ilmaisun omintakeisuus on pidätellyn tempon levollisuudessa ja paneutuneissa runotiloissa, joiden liki harras ihmettely tarjoaa lukijalle kohtauspaikkoja.

Teemaan upotettu filosofinen kude ei raskauta tätä esikoiskokoelmaa. Kun liikkeelle lähdetään vaatenaulakon takkien taakse unohtuneen sivullisuudesta, on mukana koomisen vivahteita ja tutun tuntuista outoa oloa.

Teoksen aloittaa ja päättää sama runo, ratkaisu joka ensilukemalla vaikutti turhan alleviivaavalta. Mutta se on myös sattuva muistutus Silja Järventaustan runojen tärkeimmästä asiasta. Elämä kannattelee hitaudellaan:

"Rakkaus sinuun vie lähemmäksi. Kohtaa oman maailman. - En minä ole lopettamassa. Minulla on vain pidempi alku. Sen jälkeen kun olen aloittanut, ei näy pimeää loppua."

MERVI KANTOKORPI

Lisää aiheesta:

Viisi kysymystä ehdokkaalle

Ote kirjasta