Niin jalo ettei enää edes ihminen

Sanna Ravin vahva esikoisromaani kuvaa arjen voittoa hengen ja ruumiin askeesista

Ansari on yllättävä debyytti. Sen tarina sijoittuu ajallisesti Suomen historiaan, jatkosodan vuosiin, ja kertojana toimii Valtion tiedotuslaitoksen mielialatarkkailija Antero Kivekäs.

Aiheen ja ajoituksen rinnalla huomiota kiinnittää romaanin ilmaisu. Sen hidas, epädramaattinen moniäänistä tietoisuutta tutkiva kerronta on taatusti outo tyylilaji ylivilkkaan nykyproosan juonileikkeihin ja selattaviin näkökulmiin totutetulle lukijalle.

Muutenkin tästä valtavirtaa vastaan uivasta esikoisesta on turha etsiä aloittelijan tassunjälkeä. Ansari on yksityiskohtiaan myöten tutkittu henkilökuva siviilissä postivirkailijana työskentelevästä miehestä, joka rakentaa lasisen kasvihuoneen, ja jää sen sisälle yksin yltiöidealististen mielikuviensa kanssa.

Antero Kivekäs on kiihkeä isänmaanystävä, joka uskoo jatkosodan loppuun asti Suur-Suomeen ja sen yhtenäiseen heimoon. Paikallisena kotirintaman mielialatarkkailijana hän torjuu missionsa vastaiset kannat ja on lopulta valmis väärentämään virallisia raporttejaan hehkuvan sotahengen hyväksi.

Fanaatikko saa pettyä pahasti värväämäänsä toistaitoisten avustavien tarkkailijoiden ryhmään. He, kuten muukin pienen kirkonkylän väki, ovat lopultakin vain materiaan kiinnittyneitä luopioita, jotka eivät käsitä todellisen itseuhrin merkitystä.

Kivekäs käsittää sen liiankin hyvin. Hän sairastaa vaikeaa keuhkovikaa ja kohtelee siitä huolimatta ruumistaan kuin itselleen vierasta huonokuntoista hylkyä.

Kivekäs luopuu niukoista ruokakorttiannoksistaan säästääkseen tarjoiluja ansarissaan järjestämiinsä marsalkan syntymäpäiväjuhliin. Seurauksena kotirintamamies liki kuolee ajaessaan hengen voittoa aineesta.

Koko romaani tapahtuu Kivekkään ansarimaisen suljetussa tietoisuudessa, hän tavallaan kertoo tarinaansa kuvittelemilleen kuulustelijoille jälkeenpäin. Pettymys on suuri, kun häntä ei sodan loputtua edes haeta kuultavaksi sotasyyllisenä.

Hienosti nähty vastamaailma Kivekkään umpiolle syntyy Sanna Ravin kerronnallisen idean kautta. Kirjailija upottaa usein hyvin pitkään virkkeeseensä kursivoituja "vieraita sanoja" kuten venäläinen romaaniteoreetikko Mihail Bahtin luonnehtisi tekniikkaa.

Itse asiassa bahtinlainen polyfoninen eli moniääninen romaani saa tässä esikoisessa taitavasti monologiin kirjoitetun version.

Toisten äänten oppositiossa puhuvan kuoron muodostavat tavalliset ihmiset, jotka yrittävät asettua sodan vaikeuksiin. He joutuvat miettimään perunoiden tai lastensängyn hankkimista ja pelkäämään jatkuvasti omiensa puolesta rintamalla.

Kun toistakymmentä kylän miestä kaatuu samassa taistelussa, kuuluu avustavien tarkkailijoiden raporteissa jo katkeraa napinaa: "Miksi meidän pojat aina laitetaan kovimpiin paikkoihin."

Kivekkään kasvihuoneen ulkopuolella ei organisoida ylipäällikön syntymäpäiviä, vaan puuhataan syötävää ja sukkia sinne jonnekin keinolla millä hyvänsä. Jaetun yhteisöllisyyden voimin kyläläisten sielut selviävät sodasta edes jotenkin.

Heidän kansanomaisuutensa tunkeutuminen Kivekkään monologin korkeaan tyyliin tuottaa romaaniin terävän koomisen ironian vivahteen. Tässäkin suhteessa Sanna Ravi on käynyt juuri Bahtinin romaanikoulua.

Kahden maailman rinnastus vahvistaa vanhan tiedon: kovassa paikassa vain arki pitää ihmisen järjissään.

Kivekkään pää ei kestä ansarin askeesissa. Hänen elämänsä hellittämätön suorituspakko ja velvollisuudentunto kasvavat tylyksi vierauden kuvaukseksi. Ansari päättyy pakomatkaan kohti tuntematonta.

Päähenkilön kehitys tekee romaanista jatkosodan aatteellisten jännitteiden ohi ulottuvan, ajattoman esityksen sisäisiin rakennelmiinsa katoavasta ihmisestä. Saavuttaakseen jalon katsomuksensa Kivekäs on valmis karsimaan itsestään vähitellen kaiken inhimilliseksi ymmärretyn elämän.

Ansarin kuvaus yksilön ehdottomuudesta toteutuu myös romaanin ilmaisun tinkimättömyydessä. Kirjailijan intensiivistä paneutumista kertovaan lauseeseen ei selitä hänen suomen kielen opintonsa.

Kirjoitetun kielen kapasiteettia tutkiessaan Sanna Ravi on jo vapaasti löytöjä tekevä luova kirjailija, jolta ei puutu näkemystä ihmisen ja maailman suhteesta.

MERVI KANTOKORPI

Lisää aiheesta:

Viisi kysymystä ehdokkaalle

Ote kirjasta