Lippu, vaakuna, kansallishymni ja -päivä ovat kansakunnan keskeisiä tunnuksia, joilla se haluaa erottua muista.
     Tosin esimerkiksi kansallislaulunsa sävelet Suomi jakaa Viron kanssa, ja siniristi on myös merenkulun kansainvälisten signaalilippujen joukossa ja tarkoittaa sekä x-kirjainta että käskyä keskeyttää toiminta ja tarkkailla viestejä.

Itsenäisyyspäiväänsä Suomi voi sentään viettää yksin joulukuun kuudentena, muita jakajia ei päivällä ole. Sen sijaan joulukuun kuudes ei ollut itsestään selvä valinta kansallispäiväksi, muitakin vaihtoehtoja olisi ollut.
     Eduskunta julistautui 15. marraskuuta 1917 korkeimman vallan käyttäjäksi, 4. joulukuuta senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud luki eduskunnassa ilmoituksen Suomen itsenäisyyden toteutumisesta, ja 6. joulukuuta eduskunta 8äänesti itsenäistymismenettelystä.
     Valtioneuvosto päätti 20. marraskuuta 1919, että itsenäisyyspäivää on vuosittain vietettävä joulukuun kuudentena. Sitä on juhlistettava julkisten rakennusten liputuksella ja jumalanpalveluksin, eikä virastoissa, tuomioistuimissa ja kouluissa työskennellä.
     Päätöksen seuraukset näkyivät pian. Joulukuussa 1918 oli Helsingin Sanomissa itsenäisyyden ensimmäisen vuosipäivän aineistoa niukalti. Vuotta myöhemmin lehdistä käy ilmi, että itsenäisyyspäivän vietto oli jo täydessä vauhdissa.

Yleinen juhla- ja vapaapäivä joulukuun kuudennesta tuli 1929. Lakiesitys oli jo jäänyt lepäämään vuoden 1927 valtiopäiviltä, ja oikeisto oli tätä ”turmiollista” ehdotusta vastaan. Se näet lupasi palkallisen vapaapäivän joulukuun kuudenneksi.
     ”Olisi moraalitonta itsenäisyyspäivän viettoa, että rahalla ostetaan juhlijoita, jolloin maksajaksi joutuu vain pieni osa kansaa”, perusteli Helsingin Käsityö- ja Tehdasyhdistys lain peruuttamisvaatimustaan.
     Yliopiston almanakka kertoi vielä vuoteen 1933, että 6. joulukuuta on vain Niilon nimipäivä. Seuraavana vuonna itsenäisyyspäivä pääsi kansanallakan lehdille.

PAAVO TUKKIMÄKI / Helsingin Sanomat