|
VIERAS KIELI, LYHYT OPPIMÄÄRÄ, saksa ja ranska
Maanantaina 29.3.
Sarianna Tuomisen urakka päättyi
|
| |
Helsinkiläisen
Etu-Töölön lukion pihalla seisoi maanantaina tyytyväinen
nuori nainen. Sarianna Tuomisen urakka päättyi
lyhyen ranskan kokeeseen.
”Hyvältä tuntuu, vaikka en oikein vielä edes tajua
sitä”, hän hymyili.
Viimeinenkään koe ei tuottanut Tuomiselle yllätyksiä.
Tekstit käsittelivät laajasti kaksikielisyyttä Belgiassa,
parkkihallien viihtyvyyttä sekä palestiinalaisia pakolaisnuoria.
Aineista helpoimmalta tuntui kirjoittaa kirje ystävän häistä.
”Ranska on aina vähän vaikea, sillä sanavarastoni
on vielä pieni.”
Lehtori Pauliina Simulan
mukaan ranskan kokeessa oli tänä vuonna hyvät aineiden
aiheet ja onnistuneet rakennetehtävät.
”Ranskassa on välillä tolkuttoman vaikeita kielioppi-
tai rakennetehtäviä.” Sen sijaan tekstit vaikuttivat hänestä
aiempaa hieman vaikeammilta.
Tuomisen lailla ranskan parissa ahersi maanantaina 2 600
oppilasta. Suosituin on kuitenkin edelleen saksa, jonka kokeeseen osallistui
noin 5 400 oppilasta.
Tuloksia kokelaat saavat odottaa toukokuulle saakka, mutta osa opettajista
on jo kertonut alustavia tietoja ensimmäisistä kokeista.
”Reaalista voi tulla eximia”, Tuominen riemuitsi.
Ylioppilasjuhlia Sarianna Tuomisen perheessä vietetään
toukokuun lopulla. Sitä ennen hän ehtii aloittaa jo kesätyöt
Nordean kirjaamispalvelussa, käydä autokoulua sekä hieman
lomaillakin.
”Pääsiäisen jälkeen lähdemme ystävän
kanssa Mallorcalle. Matkaa on suunniteltu jo pitkään.”
Jos kaikki käy niin kuin hän toivoo, matkustaminen
kuuluu hänen elämään tulevaisuudessakin. Tuominen
on hakenut kevään yhteishaussa Malmin kauppaoppilaitokseen kaksivuotiseen
matkailuvirkailijan koulutukseen.
Tuominen kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa kaiken kaikkiaan kuusi ainetta,
joista englannin hän uusi syksyltä.
|
Koekysymykset sivu sivulta, saksan
lyhyt oppimäärä
|
 kansisivu |
 sivu 1 |
 sivu 2 |
 sivu 3 |
 sivu 4 |
 sivu 5 |
 sivu 6 |
 sivu 7 |
 sivu 8 |
 sivu 9 |
 sivu 10 |
 sivu 11 |
 sivu 12 |
 sivu 13 |
 sivu 14 |
 sivu 15 |
 sivu 16 |
 sivu 17 |
 sivu 18 |
 takasivu |
Koekysymykset sivu sivulta, ranskan
lyhyt oppimäärä
|
 kansisivu |
 sivu 1 |
 sivu 2 |
 sivu 3 |
 sivu 4 |
 sivu 5 |
 sivu 6 |
 sivu 7 |
 sivu 8 |
 sivu 9 |
 sivu 10 |
 sivu 11 |
 sivu 12 |
 sivu 13 |
 sivu 14 |
 sivu 15 |
 sivu 16 |
 sivu 17 |
 takasivu |
|
|
| PÄIVÄ
JA AINE |
Sivuston
teksteistä vastaavat Marjukka Liiten ja Pauliina Grönholm.
|
|
|