| |
Sukupuoliroolit, parisuhde, vammaiset ja muut vähemmistöt olivat aiheina syksyn ylioppilaskirjoitusten ensimmäisessä äidinkielen kokeessa maanantaina.
Aineistovihkosen etukannen täyttivät kuvat vanhasta korttipelistä Hullunkuriset perheet. Takakannessa komeilivat Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:n 2000-luvun pelikorttien hahmot - kaappi mukaan luettuna.
Äidinkielen kokeeseen oli ilmoittautunut lähes 9 000 kokelasta.
Vantaalaisessa Tikkurilan lukiossa suosikkitehtäväksi osoittautui paino-ongelmien pohdinta, johon aihetta antoi lehtikolumni.
”Moni tyytyi kirjoittamaan anoreksiasta ja bulimiasta, kun olisi pitänyt käsitellä laajemmin paino-ongelmien taustoja”, arvioi lehtori Heleena Liuskari.
Myös pelikortit olivat innoittaneet Tikkurilan lukiossa.
Kaiken kaikkiaan lukion oppilaat olivat pitäneet aiheita melko helppoina ja neutraaleina.
Liuskarin mukaan ne eivät kuitenkaan tarjonneet mahdollisuuksia kovin persoonalliseen irrotteluun.
Syksyn ylioppilastutkinto jatuu keskiviikkona, jolloin on vuorossa reaali.
|