KEVÄÄN 2005 YO-KIRJOITUKSET
   KYSYMYKSET KIRJOITUSPÄIVIEN MUKAAN

   KOTISIVU

   TEKSTIVERSIO

   TUOREET

   SÄÄ

   Haku Verkkoliitteestä Mitä sisältöä "Haku Verkkoliitteestä" kattaa?

   Tarkennettu haku
Äidinkielen koe I
Maanantai 14.3.

Abiturientti Olli Rokkanen aloitti kirjoitukset ilman paineita

”Kisakunto oli kohdallaan, kirjoitin yhden parhaista aineistoaineistani”

kuva: HEIDI PIIROINEN / HS
 ”En voi laittaa jalan piikkiin, jos meni huonosti”, kertoo abiturientti Olli Rokkanen Pohjois-Helsingin lukiosta. Hän aloitti kirjoitusurakkansa muiden ylioppilaskokelaiden tapaan maanantaina. Ensimmäisenä kirjoitettiin äidinkielen aineistokoe.
     Pikkuonnettomuus sunnuntain jääkiekkoharjoituksissa toi lisädramatiikkaa Rokkasen kirjoituksiin. Joukkuekaveri kaatui nilkan päälle, ja nivelsiteet venähtivät niin pahasti, että nyt nuori mies joutuu köpöttelemään kirjoituksiinsa kyynärsauvojen avulla.
     Särky ei kuitenkaan haitannut Rokkasen keskittymistä.
     ”Kirjoitin yhden parhaista aineistoaiheistani.”

Rokkanen pohti aineessaan Veikko Huovisen Hamsterit-romaanin nimihenkilöä ihmisenä ja lukijana. Tämän vuoden kaikki aineistot käsittelivät jollain tavalla ruokaa.
     ”Ihan perushyvät tehtävät”, kommentoi Rokkasen koulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Johanna Paalanen.
Rokkanen ja Paalanen ihmettelevät kuitenkin molemmat, että aineiston kaikki aiheet olivat samasta teemasta. Yleensä joukkoon on mahtunut muutama aihe pääteemaan ulkopuoleltakin.
     Paalasen mukaan ruokateema on kiinni ajassa ja kulttuurissa. Joitain aineistovihkon tekstejä oli käsitelty jopa äidinkielen tunneilla.
     ”Ei tämä aihepiiri ihan hirveästi lautakunnan mielikuvitusta ole vaatinut.”
     Paalanen pisti merkille, että kuva-analysointitehtävä puuttui tänä vuonna. Lyriikan tehtäviä hän piti vaikeina.
     ”Jos ihmisten halutaan kirjoittavan lyriikan tehtäviä enemmän, voisivat tekstit olla mielestäni helpommin lähestyttäviä.”

Paalanen arvioi, ettei Pohjois-Helsingin lukiossa kukaan kirjoittanut runoista. Suosituin aihe oli Rokkasenkin valitsema Huovisen kirjaa käsittelevä tehtävä. Monet pohtivat myös maapallon kasvi- ja vesivarantojen käyttöä.
     Rokkasella olisi ollut lukihäiriön vuoksi aikaa kirjoittaa ainettaan viiteen saakka, mutta hän lähti salista jo ennen kahta.
     ”Olen tyytyväinen c:hen, tavoittelen m:ää, ja kaikki muu on plussaa.”
     Rokkanen on omasta mielestään yleensä vahvemmilla viikon päästä kirjoitettavassa otsikkoaineessa.
     Sitä ennen on tehtävä vielä reaalikoe keskiviikkona ja pitkä vieras kieli perjantaina.
     ”Siellä kirjat, vihkot ja monisteet odottavat auki kotona. Ei kai se pieni pänttääminen vielä pahaa tekisi,” kommentoi Rokkanen valmistautumistaan.
     Tänä keväänä Rokkasen mukana ylioppilaslakkia tavoittelee 33 000 nuorta. Yhteensä kokeisiin on ilmoittautunut 42 000 kirjoittajaa.

Kirsi Tirkkonen



Koekysymykset sivu sivulta
 

sivu 1

sivu 2

sivu 3

sivu 4

sivu 5

sivu 6

sivu 7

sivu 8

sivu 9

sivu 10

sivu 11

sivu 12

sivu 13

sivu 14

sivu 15

sivu 16

sivu 17

sivu 18

sivu 19

sivu 20



  YLIOPPILASKIRJOITUKSET 2005



Sivuston teksteistä vastaa Marjukka Liiten

sivun yläreunaan ^