Äidinkielen koe II
Maanantai 26.9.
Etiikka ja moraali löyhänä teemana äidinkielen ylioppilaskokeessa
Aiheissa pohdittiin muun muassa ovatko taivas ja helvetti olemassa
Syksyn ylioppilastutkinnon kirjalliset kokeet jatkuivat maanantaina äidinkielen otsikkokokeella, jossa löyhäksi teemaksi muodostuivat etiikka ja moraali.
Aiheissa nimittäin pyydettiin pohtimaan muun muassa sitä, ovatko taivas ja helvetti olemassa, milloin on väärin vaieta sekä taiteen suhdetta moraaliin.
Kokelaita pyydettiin myös ottamaan kantaa siihen, pitäisikö Suomen siirtyä yleisestä asevelvollisuudesta palkka-armeijaan tai pohtimaan, olisiko sille muita vaihtoehtoja.
Lappeenrannan Lyseon lukion äidinkielen lehtori Susanna Kauppi piti monia tehtäviä vaikeina ja monisyisinä.
Aineistokokeessa pääsee Kaupin mukaan pitkälle jo pelkästään tehtävänantoja kommentoimalla. Sen sijaan otsikkoaineiden tehtävänannot ovat usein hyvin maailmaa syleileviä.
Vaikka se on luonteeltaan enemmän luovien ja pohtivien tehtävätyyppi, voi otsikkoaineisiinkin parhaimmillaan yhdistää runsaastikin reaaliainetietämystä.
”Keskeisintä on, että ymmärtää, mitä otsikolla haetaan. Aineiden kirjoittaminen lähtee ihan tehtävänannon erittelemisestä sekä tehtävän suunnittelemisesta”, hän sanoo.
Myös tekstityypin kanssa voi halutessaan irrotella. Kauppi ei kuitenkaan varauksetta suosittele sitä kuin hyville kirjoittajille.
”Jos hyvä kirjoittaja uskaltaa lähteä irrottelemaan ja tuloksena on syvällisempi, pohtivampi ja hersyvänkin mehukas teksti se voi kannattaa”, Kauppi sanoo. Vaarana hänen mukaansa kuitenkin on, että kokelas sortuu liialliseen ”liirumlaarumiin”.
Äidinkieli on englannin ohella aineita, jotka kirjoitetaan herkemmin pois alta jo syksyllä. Tänä syksynä kokeeseen ilmoittautui kaikkiaan 9 050 kokelasta.
Keväästä 2007 lähtien äidinkielenkoe jakaantuu kahteen osaan, tekstitaidon testiin ja esseeseen. Arvosana määräytyy kokeiden painotetun yhteispistemäärän perusteella.
Kaupin mukaan tämä mittaa oppilaiden kypsyyttä paremmin ja on sekä oppilaan että korjaajan kannalta mielekkäämpi.
”Nyt koe tuntuu kaksinkertaiselta työltä, kun kokelas kirjoittaa kaksi ainetta, jotka yleensä vielä ovat melko samantasoisia ja toinen niistä lähtee vain eteenpäin”, Kauppi sanoo.
Syksyn ylioppilastutkinnon kirjalliset kokeet ovat nyt puolivälissä. Kokeet jatkuvat keskiviikkona toisen kotimaisen kielen kokeilla, joiden jälkeen ovat matematiikan ja lyhyen vieraan kielen kokeet. Viimeisenä ovat saamen kielen kokeet, johon on ilmoittautunut kahdeksan oppilasta.
Koekysymykset sivu sivulta
|
|
etusivu
|
takasivu
|
|
|
YLIOPPILASKIRJOITUKSET
SYKSY 2005 |
Sivuston
teksteistä vastaavat Marjukka Liiten ja Pauliina Grönholm. |
|
|