Yli 40 000 ilmoittautunut kevään yo-kirjoituksiin
Kaikkiaan 40 628 henkilöä on ilmoittautunut tämän kevään ylioppilaskirjoituksiin, joiden uutuutena ovat erilliset reaaliaineiden kokeet. Ne korvaavat entisen ”könttäreaalin”.
Ilmoittautuneita tutkintoon on nyt muutama prosentti eli 1 250 vähemmän kuin edelliskeväänä. Kokelaita, joilla on mahdollisuus saada tutkintonsa valmiiksi jo tänä keväänä, on 32 467. Viime keväänä tällaisia abiturientteja oli noin 700 enemmän.
Tutkinnon yhdellä kerralla yrittää suorittaa nyt 5 680, kun heitä viime keväänä oli noin 1 400 enemmän.
Reaaliaineiden kokeisiin ilmoittautuneita on yhteensä 39 607. Suosituimpia ovat psykologia (6 352) ja historia (6 320). Myös maantiede, biologia ja fysiikka ovat keränneet runsaasti osanottajia.
Kokelaiden ilmoittautumiset ovat jakautuneet samankaltaisesti kuin vastaukset vanhassa kokeessa eri aineiden tehtäviin. Kemian suosio on kuitenkin odotettua suurempi.
Kokelas voi yhdellä tutkintokerralla osallistua enintään kahteen reaaliaineen kokeeseen eli yhteen yhtenä päivänä. Jos tutkinnon hajauttaa, voi osallistua useampaan kokeeseen.
Muista kokeista eniten osallistujia on ilmoittanut kaikille pakolliseen äidinkielen kokeeseen, kaikkiaan 30 372 kokelasta. Viime keväänä ilmoittautuneita oli kuitenkin 721 enemmän.
Pitkän englannin kokeen aikoo suorittaa 26 556 ja keskipitkän ruotsin kokeen 14 992 henkeä.
Pitkän matematiikan taitojaan esittelee 11 753 ja lyhyen matematiikan 13 887 kokelasta.