ASIAKASPALVELU |
Tilaa Hesari
Osoitteenmuutos |
Jakeluhäiriöt
Jätä ilmoitus |
|
YLIOPPILASTUTKINTO 2006 Lyhyt yo-saksa uuvutti pitkillä teksteilläänVieraan kielen kokeet päättivät kevään tutkinnonSaksan kielen lyhyen oppimäärän lukeneilla ei loppunut lukeminen kesken ylioppilaskokeessa keskiviikkona. "Uuvuttava koe", arvioi Vuosaaren lukion saksan opettaja Helena Lehtimäki tekstin määrää. Heti koevihkosen alkuun oli ladattu viisi pitkähköä tarinaa, joiden aihepiirit ulottuivat luistinlainaamosta laulunopetukseen. Erikoisuutena tarjolla oli myös ote sekalaisten ilmoitusten palstalta, jossa haluttiin muun muassa ostaa antiikkihuonekaluja ja myydä isyystestejä. Suomeksi piti sitten kertoa, mitä kaikkea oli kaupan. ”Uudensorttisessa osiossa testattiin lähinnä sanavarastoa”, Lehtimäki sanoo. Kaikkiaan saksan koe ei ollut Lehtimäen mukaan kauhean vaikea mutta vaati paljon työtä. Ja huolellinen piti olla etenkin pitkän oppimäärän kokeista tutussa produktiivisessa aukkotestissä. ”Lyhyen ranskan kielioppiosio oli nyt mukava, kun välillä siinä on ollut tosi vaikeita juttuja”, sanoo ranskan opettaja Minna Mänttäri Vuosaaren lukiosta. Keskiviikkona kevään ylioppilastutkinnon puurtajien määrä oli pudonnut jo alle 10 000:een, kun vuorossa olivat ”pätkäkielet”. Eniten osallistujia oli saksan kokeessa, noin 4 000. Ranskan taitojaan esitteli noin 2 300 ja espanjan osaamistaan 835 kokelasta. Myös englantia, venäjää, italiaa, portugalia, latinaa ja saamea kirjoitettiin. Kevään kokeet ovat nyt ohi muilta paitsi kuudelta pohjoissaamen äidinkielenään kirjoittavalta kokelaalta. Kaikkiaan kirjoituksissa on ollut yli 40 000 osanottajaa. Tutkintonsa voi nyt saada valmiiksi yli 32 000 kokelasta.
Tehtävät
Tehtävien lukeminen vaatii Flash Player -selainlaajennuksen. Lataa Flash Player Englanti, lyhyt oppimäärä (3,4 MB) Ranska, lyhyt oppimäärä (4,1 MB) Saksa, lyhyt oppimäärä (5,2 MB) Venäjä, lyhyt oppimäärä (3,8 MB) MARJUKKA LIITEN |
TEHTÄVÄT
Tehtävien katsominen vaatii Flash Player -selainlaajennuksen. Lataa Flash Player |