YLIOPPILASTUTKINTO 2006
MA 2.10. Vieras kieli, pitkä oppimäärä
Itämeren hylkeet aiheena
englannin ylioppilaskokeessa
Tietotulva, elokuvaohjaaja Hayao Miyazaki ja Itämeren hylkeet. Siinä aiheita pitkän englannin ylioppilaskokeen tehtävävihossa maanantaina.
”Hyvin perinteinen”, luonnehti koetta Vantaan Tikkurilan lukion englannin kielen lehtori Eva Holmström. Ainakin osa kokelaista oli pitänyt sitä helpon tuntuisena.
Holmström oli vähän pettynyt kokeeseen, johon olisi kaivannut samanlaisia ”lyhyitä viestinnällisiä” osioita, niin kuin keskipitkän ruotsin kielen kokeessa oli.
Hän tarkoitti tehtävää, jossa piti esimerkiksi laatia sähköpostivastaus vanhojen tavaroiden myynti-ilmoitukseen.
Sen sijaan Holström oli hyvillään siitä, että kokeessa oli kerrankin ajankohtaisia aiheita. Sellaisia on ylioppilastutkintolautakunnan vaikea laatia aikataulujen vuoksi.
Holmströmin oppilaat kirjoittivat englannin syventävällä kurssilla aineita Itämeren tilasta ja pitivät esitelmiä. He myös vierailivat merentutkimusalus Arandalla. Siksi hylje-aihe oli hauska yllätys.
Hän pitää ympäristöasioita tärkeinä ja pohtii samalla, miksi koulujen englannin kielen oppikirjoista ei löydy sanaa rehevöityminen, eutrophication.
Toinen ajankohtainen aihe oli japanilainen Oscar-palkittu ohjaaja Miyazaki. Hänen Naapurini Totoro esitettiin Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla syyskuussa.
Kokeen ainekirjoituksen aiheina olivat muun muassa mainokset ja lapset, isoveli valvoo ja aikuistuminen. Holmström pohti, saiko aiheista riittävän napakkaa ainetta.
Tikkurilan lukiossa 132 osallistui syksyn englannin kokeeseen. Holmströmin mukaan Tikkurilassa liki kaikki kokelaat kirjoittavat pitkän englannin.
Koko maassa syksyn englannin kokeeseen oli ilmoittautunut 16 382 kokelasta. Se on 364 enemmän kuin vuosi sitten.
Toiseksi suosituin pitkä vieras kieli oli saksa, jonka kokeeseen ilmoittautui 547. Venäjän kokeeseen ilmoittautui 140, ranskan 102 ja espanjan 24.
Tehtävät tulostettavassa muodossa
Tehtävät pdf-muodossa, lukeminen vaatii Adobe Reader -ohjelman.
Englanti, pitkä oppimäärä (8,25 Mt)
Ranska, pitkä oppimäärä (6,68 Mt)
Saksa, pitkä oppimäärä (7,06 Mt)
Venäjä, pitkä oppimäärä (7,2 Mt)
Espanja, pitkä oppimäärä (7,3 Mt)
JUHA SIRÉN
juha.siren@sanoma.fi