Avopari kirjoitti yhdessä esikoiskirjan matkasta halki avaruuden

Taiteilijaliittoja maailma on pullollaan, mutta harvemmin kaksi kirjailijaa kirjoittaa samaa kirjaa. Avopari
Tero Niemi ja
Anne Salminen ovat kirjoittaneet yhdessä esikoisnovellikokoelman
Nimbus ja tähdet.
Nuori nainen Nimbus vaeltaa tähtitaivaan halki. Avaruuden tytär kyselee itseltään kuka minä olen, kuka sinä olet ja minne olemme matkalla?
Tero Niemi ja Anne Salminen ovat voittaneet Nimbus-kertomuksillaan scifiharrastajien Portti-lehden novellikilpailun sekä Atorox-palkinnon 2003. Tarinat olivat niin hyviä, että kaksikkoa pyydettiin jatkamaan kirjoitteluaan.
"Olemme niin samanhenkisiä, ettei tarvitse turhia toiselle selittää. Siksi yhteistyömmekin sujuu hyvin kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen. Scifiä olemme harrastaneet jo lapsuuden hämäristä", Anne Salminen, 28, kertoo.
Yhdessäolon esteenä on 300 kilometrin välimatka. Anne Salminen viimeistelee Lappeenrannan ammattikorkeakoulussa artenomin opintojaan. Tero Niemi, 30, työskentelee tietokonealalla ja opiskelee matematiikkaa Joensuun yliopistossa. Molemmat tapasivat toisensa jo teini-iässä Jämsän lukiossa.
"Jämsän kirjastossa ei siihen aikaan vielä ollut edes omaa hyllyä scifi-kirjoille. Ensimmäisenä kolahti tajuntaani tuolloin
Isaac Asimovin Alaston aurinko." Salminen muistelee.
Kaksikolta udellaan aina miten kaksi voi yhtä aikaa kirjoittaa samaa kirjaa?
"Minä hoidan tekniikan ja tekstin, Anne tunneälyn", Niemi tiivistää.
Salminen huikkaa väliin, että jos mies kirjoittaisi yksin heidän novellejaan, niistä tulisi liian synkkiä ja angstisia.
"Terolla on enemmän intohimoa itse kirjoittamiseen kuin minulla. Olen liian lyhytjänteinen ja kärsimätön. Ensin keskustelemme ja ideoimme yhdessä, sitten kirjoitamme muistiin ajatuksenpätkät."
Niemi muistuttaa, että he kirjoittavat omaksi huvikseen ja itselleen, jolloin he ovat vapaita valitsemaan minkä tahansa aiheen mistä tahansa maailmankaikkeudesta.
"Scifi sopii meille, sillä sen kautta pystymme käsittelemään arkirealismia suurempia asioita. Kirja on työväline irrottautua arkitodellisuudesta", Niemi lisää.
Kirjallisuuden genrenä science fiction on Suomessa edelleen pienen piirin kirjallisuutta. Kaksikkoa ei lajin laajuus tai arvostus heilauta; tekeillä on jo uusia novelleja.
Tero Niemi tunnetaan taitavana tietokonegraafikkona. "Kirjan kirjoittaminen on kuin tietokoneohjelman teko, yhtälailla tiedettä kuin taidetta."
IRMA STENBÄCK / Helsingin Sanomat
Arvio teoksesta:
Nimbus ja tähdet
Ote
kirjasta>>