HELSINGIN SANOMAIN KIRJALLISUUSPALKINTO
        HS:n KIRJALLISUUSPALKINTOJA KYMMENEN VUOTTA

 KOTISIVU

 TUOREET

 AAMUN HESARI

 SÄÄ
Paikkansa löytänyt kirjoittaja


 Kotkalaiskirjailija Irja Sinivaara ”heittäytyi taiteen armoille”


Irja Sinivaara
Sun onnes tähden
Tammi. 223 s. 28,90 euroa.


Ote kirjasta>>

Kuva: Juha Metso

Irja Sinivaaralla oli hyvä ja mielenkiintoinen työpaikka hotelli- ja ravintola-alalla, kun hän heittäytyi vapaaseen pudotukseen. Nyt, puolitoista vuosikymmentä myöhemmin esikoisromaani on kaupoissa.
     ”Totta kai se oli tavoite, mutta matkalla on tapahtunut paljon muuta kirjoittamiseen liittyvää. Pidin itseäni oman paikkani löytäneenä kirjoittajana jo ennen esikoisteosta.” Kotkalainen Irja Sinivaara (s. 1948) kirjoittaa kritiikkejä ja kolumneja, työskentelee kirjoittamisen ohjaajana – ja opiskelee yhä kirjoittamista itsekin. Hän on viime vuosina myös toiminut tuntiopettajana, ja pätkätöiden loppuminen antoi sysäyksen Sun onnes tähden -romaanin kirjoittamiseen.

”Päätin, että nyt romaani on kirjoitettava, jos kerran aion. Kirjoittamiseen meni pari vuotta; ensimmäisestä, Helenan, tarinasta kasvoi esiin jotain muuta kuin olin suunnitellut. Kirjoittamisessa onkin tärkeää, että on omaa aikaa ja tilaa lähteä rohkeasti vastaan- tuleville teille – ja palata takaisin, jos on tarpeen.”
     Kun kustantaja sitten soitti, Sinivaara oli jo katunut innokkuuttaan lähettää mielestään keskeneräinen romaani. ”Ensimmäinen reaktioni oli huutaa, että viimeinen jaksohan on roskaa. Sen kirjoitinkin kokonaan uusiksi viime keväänä.”
     ”Silti se soitto oli ilon hetki, sitten alkoi taas arki, uudet työt ja uudet vaatimukset. Kirjoittaminen on nyt vaikeampaa kuin silloin, kun kirjoitin vain sydämeni kyllyydestä.”
     Irja Sinivaara alkoi harrastaa kirjoittamista alle kolmekymppisenä, aikoinaan rippilahjaksi saamallaan matkakirjoituskoneella.

”Konetta ei annettu kannustukseksi kirjoittamiseen. Lahja sisälsi vihjeen, että opettelisin kymmensormijärjestelmän ja tulisin hyväksi konttoristiksi. Kirjoitin nuorena kyllä tukkilaisromaanin, mutta salaa! Kävin konekirjoituskurssinkin.”
     Kotkassa Sinivaara on asunut aikuisikänsä, ja kaupungin kuulu Pekkas-akatemia antoi hänellekin eväitä kirjoittamiseen. ”Täällä on helppo heittäytyä taiteen armoille, ainakin henkisessä mielessä”, esikoiskirjailija kuvaa Kotkan omaleimaista kirjallis-taiteellista ilmapiiriä.

HANNU MARTTILA / Helsingin Sanomat

Arvio teoksesta:
Sun onnes tähden

Ote kirjasta>>


  VUONNA 2004 EHDOLLA
  OLEVAT TEOKSET
 Ohi liitävä enkeli, J. P. Pulkkinen
 Sun onnes tähden, Irja Sinivaara
 Sydämen asia, Asser Korhonen
 Taivaan mittakaava, Sanna Karlström
 Sanomattomia lehtiä, Aki Salmela
 Todennäkyjä, Mikko Viljanen
 Katajanokka kello kymmenen, Tuula Mai Salmela
 Helsinki 12, Tuomas Vimma
 Juostu maa, Marjo Niemi
 Idänsydänsimpukka, Simo Halinen
 Musta perhonen, Kiba Lumberg
 Nimbus ja tähdet, Tero Niemi ja Anne Salminen
 Sakset kädessä ei saa juosta , Vilja-Tuulia Huotarinen
 Viidentenä kesänä, Mikael Sallinen
 Nuorallatanssia, Santtu Puukka


  SÄÄNNÖT JA RAATI

  AIKAISEMMAT VOITTAJAT,
  EHDOKKAAT ja RAADIT

  J. H. ERKON PALKINTO

  KIRJALLISUUSPALKINTO 2005

sivun yläreunaan ^