Mikko
Viljasen filosofinen Todennäkyjä tarkastelee aistitiedon ja toden
suhdetta
"Kirjoittaminen on aina ollut mulle jonkinlainen perustoiminto", sanoo
esikoiskirjailija
Mikko Viljanen.
Kolmevuotiaana lukemaan ja kirjoittamaan oppinut
Viljanen kertoo herättäneensä huvittuneisuutta lukiessaan leikkipuistojen
majoihin kaiverrettuja rivoja tekstejä kuuluvalla äänellä.
Sanat tulivat ennen ymmärrystä.
"Mutta on mulla ollut myös pitkiä
kausia, etten ole kirjoittanut riviäkään", hän lisää.
"Vaikka jo pienenä kirjoitin, pian sen jälkeen halusinkin olla
palomies tai poliisi. Lapsena olin oikeastaan aika ei-kirjallinen, kolhin itseäni
kaiken maailman seikkailuissa. Eikä kirjoittaminen ole vieläkään
sillä tavalla vakavoitunut."
Viljanen ei vaikuta ollenkaan turhantärkeältä.
Päinvastoin, hänellä on esikoiskirjailijaksi jalat harvinaisen
lähellä maanpintaa - ja harvinaisen paljon kokemusta erilaisten tekstien
kirjoittajana.
28-vuotias Viljanen on kääntänyt
venäläisiä näytelmiä, dramatisoinut, kirjoittanut kuunnelmia,
toiminut WSOY:n mainostoimittajana ja vaikka mitä. Tälläkin hetkellä
on "tekeillä muutamia käsishankkeita eri medioille".
"Jossain vaiheessa halusin olla toimittaja,
ja jonkin verran teinkin niitä töitä, mutten lopulta osannut
keskittyä siihenkään", vuoden mittaisen kierroksen myös
Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalla tehnyt Viljanen hymähtää.
Hän sanoo olevansa levoton ihminen, jolle on mahdoton
ajatus istua monta tuntia yhdessä ja samassa huoneessa kirjoittamassa.
Välillä pitää nousta ja kävellä, flaneerata pitkin
kotikaupunkia Helsinkiä.
"Käveleminen on mulle tapa rauhoittua
ja keskittyä. Se auttaa jäsentämään moneen suuntaan
harhailevia ajatuksia. Sitä paitsi se on halpa liikuntamuoto, jossa voi
vapaasti miettiä syntyjä syviä ilman että täytyy hikoilla
tai nyrjäyttää nilkkoja."
"Eikä ajatusketjuja voi pakottaa syntymään
- mikä on sietämätön ajatus, jos haluaa olla tehokas. Luovaan
työhön ei kuitenkaan pitäisi soveltaa jatkuvan tuottamisen ajatusta,
vaikka nykyaika sitä vaatisi."
Vähän aikaa sitten Viljanen jättäytyi
pois päivätyöstään. "Kaipasin vapautta",
hän sanoo. "Olen taas alkanut pelata koripalloa, tsiigaillut maailmaa,
valokuvannut jonkin verran."
Näkeminen, kuva, aistitieto, illuusio - siinä teemoja,
joita Viljasen esikoisromaani
Todennäkyjä käsittelee.
"Rinnastin lapsuuden valokuvan ja muistikuvani
tuosta hetkestä. Aloin pohtia, miksi ihmismieli säilyttää
muistikuvan tietynlaisena, onko se todellinen, mitä emotionaalisia linkkejä
se pitää sisällään ja niin edelleen. Kuva näyttää
vain tietyn jos kohta kiehtovan puolen todellisuudesta."
Todennäkyjä on filosofinen,
lääketiedettä, elokuvahistoriaa, faabeleita ja fantasiaa sisältävä
kasvukertomus Mikael Malosesta, nuoresta miehestä, joka haaveilee silmälääkärin
ammatista.
Kirjasta näkee, että Viljanen on opiskellut
laaja-alaisesti kreikkalaisesta filologiasta aina kirjallisuustieteeseen, historiaan
ja elokuvatutkimukseen.
"Olen kasvanut elokuvien myötä",
hän sanoo. Ja näköaististahan elokuvissakin on kysymys, valon
luomasta illuusiosta verkkokalvolla.
Kirjan henkilöillä on jokaisella jos
jonkinmoinen silmäsairaus tai näköharha. "Lääketiede
kiehtoo, koska se antaa meille jokaiselle tärkeitä vastauksia isoihin
kysymyksiin - ja on erehtyväistä siinä missä muukin tiede.
Lääketiede on hyvin jämerä ala siinäkin mielessä,
että se käsittelee kaikkein konkreettisinta ihmisessä: hänen
ruumistaan."
Viljanen työsti esikoiskirjaansa neljä vuotta. Alun
perin
Todennäkyjä oli novelli, josta sittemmin kasvoi kokonainen
romaani. "Aihe on kiehtova, halusin viedä sen loppuun asti. Välillä
pidin vuodenkin taukoa kirjan työstämisessä, mutta aihe eli sitkeästi,
se ei suostunut katoamaan."
Jossain vaiheessa Viljasella oli sellainenkin
tarkoitus, että hän kirjoittaisi kustakin aistista oman kertomuksensa.
Tällä hetkellä uutta kirjaa ei
kuulemma ole työn alla - mutta tiedä vaikka tekeillä olisi toinen
osa aisteista kertovasta kuusiosaisesta romaanisarjasta.
PÄIVI LEHTINEN / Helsingin Sanomat
Arvio teoksesta:
Todennäkyjä
Ote
kirjasta>>
