
Otava on sopiva kustantaja
Tuomas Vimman esikoiselle. Sillä
Helsinki 12 on paitsi hänen romaaninsa nimi myös Uudenmaankadulla sijaitsevan Otavan postinumero ja Uudenmaankatu kapakoineen paljolti kirjan näyttämö.
Mutta kirjan sisältöä ei voi sanoa otavalaiseksi. Saattaisi talon 1950-luvun kirkkailta modernisteilta lukulasit lohkeilla, kun
Bret Easton Ellisin Amerikan psykon veroinen tyyliniekka, Helsingin pikkupsyko, valuttelee neitsytöljyjä.
Vimma siteeraa alkuun
Oscar Wilden ajatusta siitä, että moraalisia tai moraalittomia kirjoja ei ole olemassa. On vain hyvin tai huonosti kirjoitettuja kirjoja.
Kyllä, Vimma itse kirjoittaa kelvollisesti, vaikka hänen päähenkilönsä on sietämätön tyyppi sietämättömässä maailmassa, sika. Lahjakas sika, mikä merkitsee sitä, että hän pystyy porsastelemaan kekseliäästi, edestä ja takaa, luvalla ja luvatta.
Pitkään vaikuttaa siltä, että
Helsinki 12 hakeutuu viime keväänä julkaistun toisen esikoisromaanin,
Asser Korhosen Sydämen asian tontille, siis mainos- ja uusmediamaailman kuvaukseen. Mikä päätyy näköjään aina väistämättä kovaksi kritiikiksi, tai ainakin kaunokirjallisuudessa mielipuoliseksi koheltamiseksi.
Vähitellen, monen mukin, panon, kokanokan, työpaikalla piipahtamisen ja krapulan jälkeen Vimma kääntää kerrontaansa jännäriksi. Ihan loppu on silkkaa hollywoodtrilleriä, vaan ei ollenkaan nolon kotikutoista. Vimma osuttaa kovan tyylin koodit kohdalleen.
Mutta turhan pitkään kerronnan ainoa kiihoke on se, ryhtyykö unelmasika myös unelmasiskoonsa vai ei.
Etenkin viimeksi mainitun ominaisuudet Vimma loihtii niin ylimaallisen täydellisiksi, että kirjan oireet kasvusta yltäkylläisyyden onttouden analyysiksi saa sivuuttaa. Tarjolla on vetävää sonnifantasiaa.
Toki taustalla on myös suurempi kuvio: se miten käy, kun ottaa oikeudekseen saada kaiken.
Toisin kuin esimerkiksi Asser Korhosen alter ego Vimman tuhlaajapoika ei pode syyllisyyttä saati ahdistusta. Hänen kirjansa uskontunnustukseksi jää virke: "Se joka väittää ettei rahalla voi ostaa onnea, ei selvästikään tunne oikeita kauppoja."
Kovin vakavasti tällaista kulutuksen korostettua pää-äänenkannatusta ja ylimielisyyden korottamista hyveeksi ei voi ottaa. Hymyilyttämään siinä pistää jo sutjakka ilmaisukin. Mitä ei suositella naisille. Ei vaikka alla olisi pitkä oppimäärä
Reijo Mäen naisaatetta sekä suvaitsevuutta niin tahallista kuin tahatontakin parodiaa kohtaan.
Otava, naisten talo, on laventumassa poikailun pesäksi. WSOY:ltä, poikien talosta, ei ole aikoihin tullut mitään yhtä pornoa.
ANTTI MAJANDER / Helsingin Sanomat
Tuomas Vimman haastattelu:
Rööperin nuori isäntä saapastelee tonteillaan