Santtu Puukka kirjoittaa sivullisuuden täyteydestä
Hieno runokokoelma, esikoiskokoelmaksi jopa erinomainen. Esikoisteoksessaan
Nuorallatanssia Santtu Puukka kaivaa esiin jännittäviä näkymiä suoraan marginaalin keskeltä. Runojen minä on hypännyt syrjään ja tarkkailee merkityksien syntyä maailman äärilaidalla: hän on sivussa yhteiskunnan päänäyttämöltä mutta keskellä elämää.
Puukka ei kuitenkaan sorru yltiöpäiseen roihuromantiikkaan. Hän osaa ironisoida sivullisuutta ja aitoa elämää tavoittelevan ihmisen eksistentiaalista patikkaretkeä mielen virtaavassa vedessä.
"Sinun on kirjoitettava omat lakisi / joita rikkoa milloin missä vain / mutta muista ruokkia kultakalasi."
Puukka ei ole rajun elämän kuvaajana pyhä hullu, raju jätkä - kuten kokoelman esipuheessa väitetään - vaan hän on pikemminkin vaeltava nomadi, joka poimii merkityksiä sileäksi kuluneen arjen pintaan jääneistä uurteista.
Runo ei karkaa hänen käsistään.
Usein maailma, sen jäljet ja raapaisut tihentyvät Santtu Puukan runoissa osuviksi paradokseiksi, jotka kääntävät mahdollisen mahdottomaksi ja päinvastoin.
"Futuurissa me palaamme menneisyyteen", kirjoittaa Puukka hauskan monimielisesti.
Ilman tulevaisuutta ei ole menneisyyttä eikä vastaavasti ilman menneisyyttä tulevaisuutta.
Menneisyyttä ei voi liioin saavuttaa menneisyydessä, jo eletyssä ja pakettiin pannussa elämässä.
"Ja puut / kuin nuorallatanssijat / huojuvat idästä länteen / huomenna olet jo kaiken unohtanut."
Puukan runojen miljööt ovat mukavasti epärunollisia. Runojen minä harhailee odotushuoneissa, viinakaupassa, satamassa ja jonoissa. Hänen maisemansa on esikaupunki, lähiö eikä ydinkeskusta.
Kirjalliset viitteetkin syntyvät alleviivaamattomasti. Esimerkiksi säkeet "naiset keskustelevat asiantuntevasti / alusvaatemainoksista / tavoista keittää lihaa ja luita" tuovat mieleeni
T.S.Eliotin kuuluisan runon
The Love Song of J.Alfred Prufrock.
Nyt kun kerran tukeuduin klassikkoon, niin annetaan T.S.Eliotille vielä puheenvuoro: "Runous ei ole tunteiden kirvoittamista vaan pako tunteista", hän on todennut ja jatkanut: "Runous ei ole persoonallisuuden ilmaisua vaan pakoa persoonallisuudesta."
Hänen lopputulemansa kuuluu: "Mutta vain ne, joilla on persoonallisuutta ja tunteita tietävät, mitä merkitsee halu paeta niistä."
Santtu Puukalla on tämä taito.
JUKKA PETÄJÄ
Santtu Puukan haastattelu:
Varastomies runoilee punk-fiiliksellä
Ote
kirjasta>>
