TIISTAI
Blöijasin taksimersun takapenkillä matkalla lentokentältä himaan. Käbikuski länkätti taukoamatta. Lopulta kyllästyin ja pyysin sitä avaamaan radion. Olin jo antanut suharille osoitteeni Uudenmaankadulla, mutta Ruttopuiston kohdalla muutin mieleni. Käskin koukata Annankadulle ja dropata mut Roban kulmassa. Maksoin firman tsetillä ja ponkaisin ulos kirpeään syysilmaan.
Matkustin aina mahdollisimman kevyesti ja läppärin lisäksi mulla oli beesissä ainoastaan snadi veska. Heivasin sen olalleni ja dallasin spaddua poltellen blokin toiseen päähän Blue Roomiin. Siellä oli vain muutama asiakas, mikä sopi mulle mainiosti. Moikkasin omistajaa, nappasin iltapäivälehden sekä börstan ja painelin nurkkapöytään istumaan.
Reissu oli kaikin puolin succès. Mulla oli ollut maanantaina firman Hampurin narikassa miitti erään yhteisproggiksen tiimoilta. Olin edellisellä saksantripilläni tutustunut Yasmineen, lyonilaiseen kissaan joka toimi projektin vetäjänä. Mamma oli varmaan lähempänä neljää- kuin kolmeagysseä, mutta timmissä kuosissa ja aivan huonona meitsiin. Sen takia olin lentänyt Hampuriin jo lauantaina ja jäänyt vielä tiistai-iltapäivään saakka. Meidän lafkassa oli listautumisen takia sellainen hulabaloo menossa, ettei kenelläkään ollut aikaa tai energiaa setviä matkalaskuja tarkkaan.
Nautiskelin bisseäni päivän Ilta-Urpoa skannaillen. Ikkunapöydässä istuva jurrinen pariskunta aloitteli juuri matsia siitä kumpi oli juonut viimeiset yhteiset massit. Molemmilla oli stobeissaan muutaman ångströmin verran Karhua jäljellä ja mieli olisi selvästi tehnyt lisää. Tiukkoihin punaisiin byysiin änkeytynyt blondi näytti siltä, että se vetäisi kundia pataan ihan just ellei dineroa alkanut ilmaantua tiskiin. Barbapapanmuotoisista sinisistä skobeista soiva styge peitti onneksi alleen suurimman osan sen blaastista. Mun kävi melkein sääliksi sitä jätkää.
Avasin luurin, joka hetken roumattuaan alkoi pukata viestejä. Kaksi niistä oli mun copyltä, kolme toissaviikkoiselta kisulta ja viimeinen mun hyvältä frendiltä Samilta. Nuketin messut ja koodasin Samille, joka vastasi ekan piippauksen jälkeen.
- Meitsi täs mo. Mis vaikutat?
- Duunis. Koodii pukkaa, mut nyt alko ottaa koppaan. Mitä mieles? Lähe bisselle.
- Tulin just maahan. Olin moikkaa yht tätii hunneis. Mut kai sitä vois yhelle lähtee.
- Joo. Yhelle. Jostain syystä se tuntui huvittavan Samia älyttömästi.
- Ootsä taas vääntäny jonku vitun levottoman duuniputken? kysyin hieman huolestuneena. Samilla oli tapana paiskia hommia kolmekin vuorokautta yhtä kyytiä.
- Äh. Pari päivää. Nähään Gasellis stundan pääst. Mo! En ehtinyt sanoa mitään, kun Sami oli jo katkaissut puhelun.
Sami oli soodari, mutta siitä huolimatta loistava hebe. Se oli myös mun tuntemista ihmisistä ainoa joka ei goisinut koskaan. Koodasi sille mihin aikaan tahansa, se vastasi välittömästi ja oli aina joko duunissa tai baarissa. Vaikka olimme tunteneet jo kohta kolme vuotta, en ollut koskaan käynyt sen himassa. Kai sillä oli sellainen, jossain haagassa, mutta se kävi ruiskussa yleensä duunissa ja osti uudet kledjut kun vanhat oli likaiset. Samoin kuin meitsi, se safkasi ulkona seitsemän päivää viikossa, tosin se eli lähes pelkästään buugereilla.
Kaivoin läppärini esiin, kytkin sen kasikasikymppiini ja aloin etsiskellä sopivaa runonpätkää netistä. Löysinkin Tommy Tabermannilta sopivan setin, jonka lähetin toissaviikkoiselle mamsellille. Hetken funattuani lähetin sen myös parille muulle kisulle. Join vielä toisen binin ennen kuin soitin käppyrän Yrjönkadun kulmaan.
Kumijalka saapui parissa minuutissa. Tällä kertaa suhari tajusi pitää lärvinsä bosessa ja siitä kiitollisena tippasin sitä kaksi kyybeniä. Gaselli oli irkkupubi, joka sijaitsi sisäpihalla Espan ja Mikonkadun kulmassa. Skannasin baarin ja spottasin Samin tiskin vieressä olevasta pöydästä. Nappasin jallukolan tiskin takana kykkivältä takkutukalta ja istuin pöytään. Samin paidassa luki: ”Kalpeet koodaa tykimmin.” Se näytti siltä kuin olisi tehnyt taas kolme vuorokautta duunia putkeen eläen noutopitsalla ja forssilla, mikä todennäköisesti piti paikkansa. Sillä oli silmälasit, tumma ylikasvanut surffitukka ja ruokkoamaton parta.
- Mikä läppä tää saksanbeibe nyt oikeen o? avasi Sami pelin.
- Yks vanhempi daami jonk meitsi bongas kevääl Hampurin officest, vastasin.
Sami venasi hetken että jatkaisin tarinaa, mutta kun sitä ei seurannut, se alkoi vaahdota siitä kuinka meidän pitäisi pistää oma firma välittömästi pydeen. Rautaa oli taottava silloin kun se oli kuuma ja muita kliseitä virtasi sen suusta sen selittäessä kuinka meidän pitäisi tehdä rutosti fygyä. Olin periaatteessa innostut ideasta ja me oltiin jauhettu siitä monta kertaa aikaisemminkin. Mun laiffi oli vaan niin relaa, etten kaivannut siihen yhtään lisäjännitystä. Yrittäjyys ei sopinut mun vartalolle.
Paikka oli yllättävän tukossa tiistai-illaksi ja täynnä kolmevitosia IBM:n myyntitykkejä skragat otsalla sössöttämässä. Naisissa ei juurikaan ollut hurraamista, vaikka Sami väijyikin himokkaasti jotain liian kireään hameeseen ahtautunutta korsolaista yh-äitiä, joka kikatti obeesin ystävättärensä kanssa tiskillä. Mimmit vilkuilivat takaisin ja Sami viittasi heidät maailmanmiehenä pöytäämme. Tsekkasin saapuneet viestit sillä aikaa kun Sami kusetti olevansa HEX:issä töissä. Kaksi kisuista oli vastannut messuihini. Kolmas oli hoitsuna Kättärillä ja varmaan jo nukkumassa. Ensimmäinen oli heti tunnistanut lainauksen ja replysi siihen seuraavalla kappaleella. Toinen, Hanna nimeltään, kertoi olevansa duunikavereidensa kanssa Sea Horsessa ja aivan tauluissa. Vastasin jälkimmäiseen.
Samin bongaamat mammat nauroivat jollekin urpolle stoorille, jota se tapansa mukaan fabuloi paraikaa. Kuuntelin Samin raakaa saagaa vähän aikaa, kunnes päätin lähteä tapaamaan Sikalaan Hannaa, kissaa jonka skorasin syyskuussa Rakkautta & Anarkiaa -festareilta John Holmes -dokkarin näytöksestä. Se oli vajaa kolmekybänen, pitkä ja tumma PHS:n projektipäällikkö, jolla oli paksuimmat hiukset mitä olin ikinä nähnyt. Paljon muuta en siitä muistanut. Olin ulkoiluttanut sitä silloin tällöin ja tavannut jotain sen kavereita, joista en tosin paljoa perustanut. Sanoin Samille lähteväni himaan, mihin se ainoastaan nyökkäsi. Vanhempi misu kouri paraikaa sitä haaroista sillä aikaa kun toinen vaati todella kypsyneen näköistä rastapäistä baarimikkoa soittamaan Aikuista naista.
Arvio teoksesta:
Helsinki 12
Tuomas Vimman haastattelu:
Rööperin nuori isäntä saapastelee tonteillaan
