SYKSY
Vaahteran pinta on pehmeä poskea vasten. Se on pehmeämpi kuin punaisen verryttelypuvun kangas. Ulkovaatteiden pitää olla punaisia, sanoo äiti. Muuten metsässä joku ampuu. Ja jos ei kukaan, niin sitten karhu. Minä istun vaahterassa ja katselen maailmaa lehtien läpi. Ei näy koko maailma, vain hiukan enemmän kuin meidän piha. Vaahtera sujahtaa lehtikasaan ja sitten maahan. Lehtien ja mullan alla on maakellari, vaahtera pitelee sitä kourassaan. Talvella on sota siitä kumpi saa perunat, hiiret vai ihmiset. Myrkkyä vatsat pullollaan makaavat hiiret kellarin lattialla. Äiti antaa minulle keltaisen perunakipan täytettäväksi ja minua sattuu vatsaan. Hiiret vatsat paisuneina näkyvät silmissä monta päivää. En kerro sitä äidille.
Täällä ylhäällä on maailman napa. Minun on jaloista vilu. Toiselta puolelta enemmän. Sieltä päin tuulee, siellä on se talokin. Istun tässä vaikka koko yön. Sisään en mene. Isällä on paha olo ja äiti tiskaa ja itkee. Kuuluu astioiden ääni ja isän ääni. Niin kauan on hyvä kun kuuluu. Jos ovi pysyy kiinni ja isä talossa, on kaikki hyvin. Ja kun äänet loppuvat ja yläkerran ikkunaan syttyy valo, on vielä parempi. Alan laskea. Kolme taloa, musta, punainen ja lato.
Joskus makaan ladon ylisillä olkien päällä, katselen kun tomu laskeutuu ja kuvittelen kaikenlaista. Vanhoja ihmisiä vanhoissa puvuissa. Pappaa ei näy siellä, olen odottanut ja toivonut näkeväni, mutta pappa piileksii. Ehkä se asuu mummon talossa ja näyttäytyy vain mummolle. Eikä se edes tunne minua, se ei tuntisi enää edes isää, koska isä oli mummon vatsassa, kun pappa kuoli. Mummo tilasi auton ja ne yrittivät ehtiä kaupunkiin sairaalaan ennen kuin pappa kuolee, mutta pappa ehti kuolla. Oli alkanut sataa ja autossa oli minun mummoni katsellut ikkunasta peltoa ja miettinyt vain että mitä nyt, mitä nyt.
Kaksi perunamaata. Yksi orapihlaja-aita. Sen piikkejä täytyy varoa. Yksi vadelmapöheikkö punaisen talon takana. Seitsemän viinimarjapuskaa mustan talon luona ja viisi punaisen. Punaisen pihalla seitsemän omenapuuta. Talviomenoita ei syö kukaan, mutta niillä voi heittää niin että sattuu.
Viime keväänä löin siskoa krokettimailalla päähän ja veri alkoi suihkuta. Omenassa ei ole teräviä reunoja. Äiti laittoi siskon Opelin takapenkin vähäkankaalle makaamaan ja oli vihainen. Kun ne tulivat päivystyksestä kotiin, oli pimeää. Äiti oli minulle vihainen monta päivää, mutta sisko sai herkkuja ja alkoi lässyttää. Ja kai nyt alkoi kun kaikki muutkin lässyttivät sille. Sisko ei antanut anteeksi vaikka pyysin. Isä roikotti minua tukasta siskon tötteröhuulisen naaman edessä ja ravisteli päänahkaa niin kauan että sanoin tarpeeksi kovaa. Eikä se antanut anteeksi sittenkään, sanoi vain joo. Minä ymmärsin sen vasta kun löin itseäni puukolla etusormen juureen. Ei se ole kivaa, eikä tee mieli antaa anteeksi.
Sitten äiti kärräsi minut Opelin takapenkillä päivystykseen. Verta oli joka paikka täynnä ja pilasin vastapestyn eteisen matonkin. Siihen ruiskusi vaikka kuinka puristin. Kannoin kättä koko kesän. Niskaan jäi siteen rusetista vaaleampi kohta. Siinä se nyt on, paksu sileä viiva sormen juuressa ja sen molemmin puolin pisteitä rivissä. Siitä ne langat meni. Ei ole helppo juosta kun on vain yksi käsi, piti opetella. Silloin tiesin ettei ole helppoa antaa anteeksi, kun on vuotanut puolet verestään pitkin poikin ja vielä joku lääkäri on neulonut ihon kiinni kuin minkäkin palkeenkielen kurahousuista. Eikä minulle leikattu kaljua länttiä takaraivolle, niin kuin siskolle. Aina kun se kalju näkyi, aloin nauraa ja vesi valui silmistä ja sisko luuli että minä en välitä yhtään. Minua hävetti. Nauroin niin paljon etten voinut kertoa ja sitten kun menin kertomaan sille myöhemmin, niin alkoi taas naurattaa kun se oli niin söpö, ja loukkaantunut se oli. Sen nimi on Kesä. Minä olen Syksy. Vauvan nimi on Talvi.
Minua ei haittaa vaikka on vilu. Kohta tulee lämmin. Kohta avautuu ovi ja sitten lähden liikkumaan. Usein menen mummon luokse, mummo keittää kahvia ja laittaa pullaa uuniin lämpenemään. Kastan pullaa kahviin niin kuin mummo.
Nyt mummo on muualla, ei punaisessa talossa minua lähellä. Se ei ollut kotona kun kävin. Ikkunat olivat kuolleet. Mustan talon ovi rämähtää auki. Vatsassa möyrii.
Isä seisoo paljain varpain oviaukossa. Isän kalsarit heiluvat tuulessa, ne ovat venyneet polvien kohdalta. Isä jättää oven auki, kävelee varaston ovelle ja menee sinne. Äidin korvat venyvät talon seinien sisällä, äiti kuuntelee mitä isä ropeloi varastosta, avaako radion ja sulkee oven vai ottaako kiväärin ja lähtee metsään. Isä ampuu paljon lintuja. Minunkin korvat venyvät.
Isä jätti varaston oven auki, se säästää saranoita, koska on tulossa takaisin. Se hakee sieltä saappaat. Isä kuolee saappaat jalassa. Isä ei mätäne laitoksessa muiden hyysättävänä. Sairaanhoitajat ja lääkärit ovat sellaisia jotka nauttivat kun tietävät isää paremmin mikä isää vaivaa. Oikein viisastelevat. Näen isot saappaat kun isä tulee ovelle, paiskaa sen kiinni ja menee metsään. Nuoria mäntyjä, sitten vanhempia ja lopulta isän selästä ei näy enää mitään. Männytkin lakkaavat heilumasta.
Sitten on äidin vuoro tulla. Äiti vetää villatakkia päälle, katselee ympärilleen. Ei se isää etsi, se tietää minne päin isä meni, se on venyttänyt korvia talossa ja kuullut. Äiti etsii minua. Nostan hiukan kättä, mutta silloin äiti katsoo latoon päin. Lasken käden ja silloin äiti katsoo minuun eikä huomaa. Äidillä on oikein hyvä kuulo, mutta ilman silmälaseja se joutuu tunnustelemaan seinistä tukea. Huono näkö on varsinkin hankalaa, koska silmälasit huurustuvat kun itkee. Äiti itkee aina. Sellaisia äidit ovat. Joskus kun äiti ei huomaa, katson miten vesi patoutuu silmälasin alareunaan, siinä on pieni akvaario. Kun siristän silmiäni, näen miten äidin posken nukka heiluu vedessä kuin levä. Sitten vesi nousee ja alkaa valua kahden puolen silmälasin alareunaa. Kerran sanoin äidille, että sinulla valuu poskella neljä jokea. Ajattelin että se olisi ylpeä, ei moni itke neljää jokea, mutta äiti alkoi vielä kovemman itkun ja meni vessaan lukkojen taakse. Olin silloin pienempi, en tee sellaista enää.
Arvio teoksesta:
Juostu maa
Marjo Niemen haastattelu:
"Kirjoitan ajattelun kokemisesta"
