Valhe
Seison tuulikaapissa kuin olisin siihen taivaasta pudonnut. Suu ahmii ilmaa saamatta millään tarpeeksi, verryttelyhousun riekaleesta pilkottaa palkeenkieli.
Vilkaisen olkani yli ovilasista: Eero on kaksin kerroin rappusilla ja pitelee suutaan, veri valuu sormien väleistä. Poikia kerääntyy hänen ympärilleen. Yksi heistä huomaa minut ja osoittaa sormella. Muut kääntyvät katsomaan. Tuus tänne! joku huutaa.
Käännän pääni, eivätkä he voi mitään. Minä olen lasin tällä puolen, turvassa.
Astun sisälle kauppaan. Kuulen lihatiskin tätien ja kauppiaan rouvan puheen. Sauna-Santtu vannoo Cassius Clayn nimeen, Liston tulee saamaan oikein isän kädestä. Irma yrittää tuputtaa väliin omaa asiaansa, mutta Esteri ja kauppiaan rouva tyytyvät myötäilemään Sauna-Santtua. Kukaan ei ole kuullut minua.
Tuntuu kuin lämmin, ilmassa leijaileva vire ympäröisi minut. Jään kyyhöttämään leipähyllyn kulmalle puolikyykyssä. Kurkin perunapussien yli ikkunasta ulos. Eeron ympärille kerääntyneet pojat vannovat kostavansa minulle. Vaistoan sen heidän ilmaa viuhtovista käsistään, vuolaasti käyvistä suistaan, lasin läpi kantautuvasta möykästä.
Mutta mitä sen väliä. Minä näytin heille taivaan merkit.
Tuona toukokuun viimeisenä keskiviikkona luokassa on jysähtänyt hajupommi, E-Männystä ostettu mätä kananmuna. Se ei ole ensimmäinen E-Männystä ostettu kananmuna, jonka jonkun äiti on heittänyt harmissaan roskasankoon. E-kaupan kananmuniin uskovat enää ne, joiden mielestä sosialistimuna on ylikypsänäkin maukkaampi kuin kapitalistimuna vastapoimittuna.
Kananmuna on asetettu Lauri Castrénin pulpetinkannen saranan väliin. Katkaistu lyijykynä pitelee kantta kohollaan. Välitunnilta palattuaan Lauri painaa pulpettinsa kantta alaspäin. Luokan pojat haukkuvat hänen käsivarsiaan kukkakepeiksi, mutta kyllä niillä yhden kananmunan rikki saa.
- Jaaha, sinäkö se oletkin luokan myrkyttänyt, opettaja Salo sihisee päästyään löyhkän alkulähteelle.
Laskemme Laurin jalkojen koskettavan lattiaan viidesti ennen kuin luokan ovi paukahtaa kiinni. Vasta opettajainhuoneessa opettaja Salo käsittää olevansa ansassa. Tuon pitkän, laihan ja ryhdittömän miehenalun isä on johtaja Castrén, Mäntän Säästöpankin johtaja ja vuorineuvoksen luotettu mies. Samaisen pankin tilille opettaja Salonkin palkka kerran kuukaudessa maksetaan ja sieltä hän on myös asuntoluottonsa nostanut.
- Mitä luokassa tapahtui? Eihän käteen vain jäänyt jälkeä? opettaja Salo kyselee hätääntyneenä ja läiskii viivaimella reiteensä Porilaisten marssin tahteja.
- Eihän muhun mitään. Mää vaan tulin luokkaan ja laitoin pulpetin kannen kiinni, kun opettaja on sanonut, ettei pulpettia aleta turhanpäiten aukomaan.
- Sepä hyvä. Lähdepä sitten luokkaan takaisin, opettaja Salo saa sanotuksi, vaikka haluaisi hyydyttää Laurin löysän hymyn parilla viivaimen sivalluksella.
Kun opettaja Salo hetken kuluttua astuu luokkaan, siellä on hajusta huolimatta hiljaista. Se saa opettajan punoituksen laskemaan, sillä se osoittaa oppilaiden häntä kohtaan tunteman pelon kumpuavan syvältä. Rykäistyään kurkkuaan hän ilmoittaa, että tunti pidetään eteläisessä nurmikkorinteessä ja että mukaan otetaan opiskeluvälineet sekä piirustuskansio kirjoitusalustaksi. Kaikki säntäävät ovelle, jolloin hän - suunnitelmansa toisen vaiheen mukaisesti - pysäyttää rynnistyksen ja käskee kaikkia poikia, paitsi Lauria, korjaamaan kananmunan jätökset.
- Miksei Lauri jää? Harri hiljentää kysymyksellään koko luokan.
Opettaja Salo asettaa rauhassa opetusvälineensä - uskonnon kirjan, tuntikirjan, mustekynän ja puolikkaan karttakepin - siistiin pinoon pöydälleen ennen kuin katsoo kysyjää syvälle silmiin. Voin miltei kuulla, miten kysymys työntyy takaisin Harrin kurkkuun ja salpaa hetkeksi hengityksen.
Meistä pojista etelärinne on lyömätön paikka oppitunnin pitämiseen. Sen päällä kasvaa suuria koivuja, joiden humina peittää alleen supattelun. Mutta varovainen pitää olla: opettaja Salo on kuuluisa absoluuttisesta sävelkorvastaan, jolla hän karsii maineikkaasta kuorostaan lastentaudit.
- Onko isälläs ollut pelejä? Esko kysyy minulta pahansuopa hymy huulillaan. Aurinko paistaa kirkkaasti, ja vedän Mänttä 200 -ajojen lippalakin melkein silmilleni.
- Otatteko peliin mukaan, jos kerron?
- Ilman muuta, Esko lupaa, eikä se ole mikä tahansa lupaus, sillä Eskolla on hullu ja kovanyrkkinen isoveli. Huhutaan, että kiertelevä kaupustelija on luikauttanut pojan pakettiautonsa takaosassa.
- Hakalla ei oo ollut nyt pelejä, keksin.
- Älä valehtele. Kerro tai et oo porukassa ja saat vielä turpiiskin mun isoveljeltä.
Puntaroin vaihtoehtoja. Olisiko kertomatta ja ottaisi turpiin vai kertoisiko ja välttyisi turpiin saamiselta? Voisinko päästä pelissä joksikin muuksi kuin puolustavaksi tukimieheksi? Eturivin pelipaikat on aina varattu samoille kavereille, mutta keskikentällä on vaihtuvuutta. Voisin päästä vaikka hyökkääväksi tukimieheksi.
- Viimeisessä pelissä mun isä teki maalin, mutta KTP voitti, sanon, koska valehdellessa ei kannata liioitella.
- Vetikö banaanin? Riku kysyy vakavalla naamalla.
- Minkäs muunkaan.
- Banaani sulla on housuissa, Esko lohkaisee ennen kuin opettaja Salo tarttuu käsivarresta ja kiskaisee pystyyn. Tällä kertaa opettaja ei hätkähdä, vaikka huomaa punertavan jäljen oppilaansa käsivarressa.
Arvio teoksesta:
Viidentenä kesänä
Mikael Sallisen haastattelu:
Mikael Sallinen osti ensirunollaan reggae-levyn
