Irja Sinivaaran esikoisromaani palauttaa ihmisen laumansa luomukseksi

	Irja Sinivaara Sun onnes tähden Tammi. 223 s. 28,90 euroa. Ote kirjasta>>

"Vahva halu saada naista, ketä hyvänsä” pitää liikkeessä Irja Sinivaaran esikoisen keskushenkilöä lehtori Asto Kivikaria. Tämän laumaansa johtavan alfauroksen varjossa vaeltaa romaanin muu väki, jonka kohtalot palautuvat samaan pieneen satamakaupunkiin.
     Sun onnes tähden kiertyy Kivikarin ympärille kuudessa, väljästi toisiinsa sidotussa luvussa, joiden itsenäiset tarinalinjat vain leikkaavat lehtoriin. Romaanin nimessä soi Yrjö Jylhän Häätanhu, luovutetun rakkauden surullisen haikea laulu. Kivikari on se mies, jonka onnen hyväksi romaanin neljä naista ovat halulliset hääräämään.
     Helena, Riitta, Mirva ja nimetön domina tahtovat kaikki paritella juuri tämän aika tavallisen suomalaisen alemman keskiluokan edusmiehen kanssa.
     Kysymys ei ole vain seksistä; tulokset ovat raskauksia, keskenmenoja, abortteja ja synnytyksiä uusioperhepulmineen. Ajallisesti tätä parinmuodostelua seurataan Aston nuoruudesta aina keski-ikään saakka.

Rakkaus on liian korkeakielinen ilmaus kuvaamaan sitä sosiobiologista yhteyttä, johon romaanin ihmissuhteet palautetaan. Sen kertova katse suuntaa kyynisestikin selviytymistaisteluun, jossa luonnollinen valinta seuloo pudokkaat lisääntyjistä.
     Kerronnan viittaukset Darwiniin ja etenkin lintumies Konrad Lorenziin ovat avoimia. Eläinten käyttäytyminen mallintaa ahtaalle asetettua urbaania ihmistä, joka vertautuu romaanissa häkkilintuihin ja cityvariksiin.
     Sinivaaran romaanin suuri ansio on Kivikarin hahmon ja hänen keskiluokkaisen ja keski-ikäisen statuksensa kuvauksessa. Lukijalle ei selitetä, miten Aston kaltainen otus on päässyt lauman johtoon. Kivikari syntyy epäsuorasti naistensa ja isänsä tarinoissa.

Lehtori on todellinen keskivertotavis lahjoiltaan ja pyrkimyksiltään: ”Hän itse halusi ja sai sivistyksen, naisia, pojan, tytön, viran, hyvän puolueen, lautakuntia, omakotitalon arvostetulla asuinalueella, kaksi kättä joilla voi suojella tyttöjä ja lempiä vaimoa. Tämä on armotonta aikaa, laidoilta putoilee porukkaa.”
     Kasvualusta taustoittaa lehtorin puutteellisesti kehittynyttä tunneälyä. Romaanin paras luku on Aston isän Martin tarina. Tämä on elänyt avioliittonsa kuin erossa puolisostaan. Suhteen etäinen koleus rinnastuu hienosti vanhan miehen muistiläikissä lapsuuden ja nuoruuden emotionaaliseen yksinäisyyteen.
     Martti ja Asto tuntevat molemmat omat lapsensa etäisiksi itsestään, naisissaan he taas tavoittelevat äidillistä, jakamatonta rakkautta.
     Martin hetki toteuttaa elämätön elämä koittaa lottovoiton myötä. Seuraa erinomaisesti kuvattu episodi rahan vaihtamisesta rakkauteen, eläkeläisen viimeisestä yrityksestä ostaa itselleen tarina.
     Miehen vuosikertoja kuvatessaan Sinivaaralla on silmät päässään: isän ja pojan lisäksi sivullisen nuoren miehen Miken tarina on hyvin nähty.

Romaanin naisten tarinat saattavat Asto-astujan parodian vinoon valoon. Evoluution katsannossa hänen kaksostyttäriensä äiti Riitta saa lauman alfanaaraan roolin.
     Hän on sellainen nainen, ”josta ei erota”. Riitan tyköveto ja kiinnipito yhdistyvät kantavaan ääneen ja erinomaisiin jälkeläisten hoitotaitoihin. Lauma etenee voitokkaasti hänen luotsaamanaan, jopa uusioperheen monen lapsen pattitilanteissa.
     Asto saattaa vain ihailla ”lapsiensa hyvää elämää” monineuvoisen naisen helmoissa. Tässä romaani korostaa naisselviytyjän sosiaalista, maternaaliseen järjestykseen palaavaa statusta, jossa miehellä on vain ulkojäsenyys.

Kivikarin kaikilla naisilla on todelliset menneisyydet häneen verrattuna. He ovat orpoja, leskiä tai vain hylättyjä, ”elämän pilaamia naisia”. Henkilöhahmoina he jäävät ohuemmiksi kuin romaanin miehet, mutta myös salaperäisemmiksi. Aston ensimmäisen vaimon Helenan sekava maailma on romaanin hyvin sisäänheittävä avaus.
     Sitä vastoin päätöksen harsuksi jäänyt Mirvan luku ei kestä sarjallisen henkilökuvauksen puntarissa. On turha tuumia teoksen viime rivillä ”kovia kohtaloita” ja onnen määrän vaihteluita, kun sellainen ei ole ollut koko romaanin asenne ensinkään.
     Minkä tähden sitten kaikki naiset erilaisuudestaan huolimatta haluavat Asto Kivikarin, jää vastauksetta. Niin kuin suurin osa ihmiskemian miksi-kysymyksistä. Tässä suhteessa romaani jää arvoituksellisesti huojumaan sosiaalidarwinismin ja järjettömän sattuman välimaille.
     Sun onnes tähden panttaa taitavasti temaattista jännitettään. Näköiskuvaus tavallisesta elämästä on kamalaa luettavaa, jos kerronta on vailla suuntaa. Tässä se on jo pitkälle tutkittua ja sitä paitsi omaperäisesti tyylitelty. Sinivaara on esikoiskirjailijaksi taitava henkilöiden kehittelijä ja hänen repertuaarinsa kantaa varman tuntuisesti tavanomaista identiteetin syntyhistoriaa pidemmälle.

MERVI KANTOKORPI / Helsingin Sanomat

Irja Sinivaaran haastattelu:
Paikkansa löytänyt kirjoittaja

Ote kirjasta>>