Harkitun
holtiton kerronta vie syöksykierteeseen mainosmaailmassa

Romaani vai syytekirjelmä ja kirjoittajansa selviytymisen välikappale?
Kovin pitkään mammonan metsästyksen liki hysteeristen kohtausten
kavalkadi, jossa yksikään henkilö ei ehdi kehittyä miksikään,
vaan sekasortoinen viinanläträys siihen liittyvine kohelluksineen
sekä mainonnan etiikan – sekä etenkin sen puutteen – messuaminen
äityvät sisäpiirisivalteluksi.
Ketä kiinnostaa?
Ymmärtääkseni
Asser Korhosta
ainakin joiltakin osin muistuttava messuaja Fenyl Ala-Niini kasvaa vasta loppupuolella
romaanihenkilön mittoihin, kuten kirjan muutama muukin mainospaviaani melkein.
Samalla kerrontaan kehkeytyy kiinnostavuutta. Sekä, mikä tärkeintä,
pelkästään yhden ihmisen syöksy- ja selviytymistarinan silmittömyyden
ylittävää näkemyksellisyyttä.
Ja siinä se romaani sitten on,
Sydämen
asia, pahasti muotopuoli mutta kiinnostava.
Kielellisesti Korhonen on pitelemätön, harkitun holtiton.
Sananväännöstä ja puhekielioivallusta piisaa. Ei ihme, että
mies napattiin mainostoimistoon. Sellaisessa, nimeltään Sydän,
kirjan Fenyl touhuaa. Enimmäkseen työ näyttäisi olevan päättymätöntä
palaveria ja asiakkaiden juottamista, mielellään erikoisissa paikoissa.
Viinansietokyky ja häikäilemätön pokka ovat
Sydämen
asian todistuksen mukaan alan miehen tärkeimmät avut.
Innokkaimmat visionäärit painavat hommia kiihotuksen tilassa. Mainostaminen
on parempaa kuin seksi. Visioiden tekniset toteuttajat, arkkitehdit ja nörtit,
puolestaan joutuvat istumaan tietokoneidensa ääressä kuin orjat
kaleerissa, päivä- ja yökaudet. Siinä ei ole seksiä.
Mainonnan filosofisille ulottuvuuksien määrittelyille
Fenyl lähinnä nauraa. Sen sijaan hänen kollegansa määritelmä
”mainonta on taiteen tavaramuoto” on jo niin napakka
slogan,
että sitä täytyy kunnioittaa, vaikka sen sisältö ei
ihan kirkastukaan.
Vaan mitäs kokkapuheista. Olennaista on se, kenen pelisilmä poimii
asiakkaat, ”joilla on taskuissaan korvamerkittyä vierasta rahaa,
jolla ne haluaa pönkittää omaa egoansa eritoten toistensa silmissä”.
Yksi sellainen heppu järjestää
itselleen ”kokovartalo-orgasmin” pikku kuluttajaparkoja salaa katsellessaan
Sydämen asian yliampuvimmassa eli pisimmälle, suorastaan
gargantuamaisiin mittoihin jalostetussa ja törkeän hauskassa kohtauksessa.
Sitten kaikkensa mainostoimistolle antanut ja kaiken siltä saanut Fenyl
saa potkut. Jää epäselväksi, miksi.
Siksikö, että meni liian lujaa ja mopo karkasi käsistä?
Epäreilua, sillä nimenomaan kovaa menoa toimisto
edellytti ja siihen rohkaisi. Sanoo Fenyl.
Kammottava pudotus osoittautuu vähitellen onnenpotkuksi. Sillä huonostihan
kirjan mies voi mainosmaailmassa, toimii parempaa tietoansa vastaan. Koska rahaa
tulee, ja se maistuu niin makealta.
Pudotuksen myötä itsekeskeinen juottoporsas väistyy, ihminen
ja perheenisä löytyy.
Vähältä pitää, että pelastumisesta ei täydy
maksaa hengellä. Ei omalla, sillä se ei ole enää juuri minkään
väärti, vaan kaikkeen kohkaamiseen ja kujanjuoksuun taatusti viattoman
lapsen – kuten arjen kauhutarinoihin kuuluu.
Röyhkeän satiirin alta työntyy siis esiin ison
miehen nyyhkytarina.
Mutta Korhonen selviää siitä kaikkia mahdollisia tyylittömyyden
ja tyylikkyyden rimoja hipoen, paljolti kielen mojovuuden perusteella. Sekä
tiukan paikan tullen ilmaisuun sisään varkain rakentuvalla suhteellisuudentajulla:
”Mun henki vaan oli todella niin kehnossa kondiksessa, ettei se mitenkään
olisi voinut kelvata edes tytön puolikasta korvaamaan.”
Suhteellisuudentaju onkin viimeinen asia, jota mainosmaailman mankelin mieheltä
voi odottaa.
ANTTI MAJANDER / Helsingin Sanomat
Asser Korhosen haastattelu:
Saarna,
rippi ja trippi
Ote kirjasta>>