Anssi Asunta kehitteli romaaniaan 20 vuotta – ja siinä on sanottu kaikki tarpeellinen elämästä

	Anssi Asunta Kolmas aikakirja Teos. 376 s. 29 euroa Ote kirjasta>>
	Kuva: Antti Johansson / HS

 Esikoiskirjailija Anssi Asunta, 67, väittää, ettei aio toista kirjaa kirjoittaa: "Voisi leuhkasti lohkaista, että tuossa on jo sanottu kaikki, mitä länsimaisesta kulttuurista ja elämästä yleensä on sanottavissa."
     Sitä paitsi tämän ensimmäisen kehittelyyn meni 20 vuotta, tosin kaikkea muutakin oli koko ajan tekeillä.
     Asunta sanoo pakanneensa Kolmanteen aikakirjaan kaiken, minkä ehti mietiskellä valmiiksi 20 vuoden aikana. Kaljaasi Jan Mayenia kunnostaessa oli hyvä vaipua ajatuksiin ja fundeerata vaikka raamatunhistoriaa uusiksi.
     Kolmas aikakirja on scifiä, ja sen kyydissä aikamatkaillaan ja matkustetaan Galileasta Washingtonin kautta Kiuruvedelle. Liitonarkki löytyy vuonna 2035 Messinansalmen pohjasta, ja sitten alkaa tapahtua. Lukija singahtelee avaruudesta aikaan ennen ajanlaskua ja kaukaiseen tulevaisuuteen. Aika keskeinen henkilö on Josh, Jeesusta huomattavasti muistuttava.
     
"Luulen, että vieraantuminen uskosta, ja uskonnollisesta elämästä kostautuu siten, että se vaatii asiaan paneutumista. Nythän uskonnollista pohdiskelua tulee joka tuutista, ja toisaalta etsitään korvaavia uskontoja, kun on vieraannuttu tästä", Asunta sanoo.
     Kirjassaan hän väittää, että ihmistä ei oikeastaan missään uskonnossa ymmärretä kokonaisuutena, ehkä buddhismia lukuun ottamatta. Hänen mielestään kristinusko käsittää ihmisen liikaa henkenä eikä ollenkaan fyysisenä olentona. "Kuitenkin me olemme molempia samanaikaisesti."
     Asunta sanoo vakuuttuneensa, että meillä ei ole muuta kuin elämä tässä ja nyt. "Ikuista elämää on siinä mielessä, että emmehän me mihinkään katoa, siis atomit joista meidät on koottu. Me elämme muistoissa. Eliölajina me elämme, dna-ketjut jatkuvat."
     
Paljon on mies Raamattua tutkinut ja ihmetellyt monia asioita, ja selvitykset on nyt sitten koottu Kolmanteen aikakirjaan. Siinä on materiaalia muutamaan romaaniin.
     Asunta väittää ettei juuri ole tieteiskirjallisuuteen perehtynyt. Sen sijaan Karel Čapekin Salamanterisota rohkaisi häntä siinä mielessä, että romaanin ei tarvitse olla tyylillisesti ehjä kokonaisuus.
     Nykyisenlaisesta scifistä hän ei sano olleenkaan välittävänsä. "Sellaisesta scifistä pidän, joka asettaa kysymykset uudelleen, mutta en pidä, jos siinä on inhottavia hirviöitä ja punasilmäisiä albiinoja."
     "Minun kirjassani ei ole hirviöitä. Kaikki ovat sankareita, kaikki pelastuvat, kaikki saavat synnit anteeksi eikä tarvitse pelätä. Jeesuksen sanoma on, ettei tarvitse pelätä", leppeä mies lupaa.
     
Asunta sanoo olleensa aina pohdiskelija. Luonnon ja avaruuden äärettömyys on aina herättänyt kunnioitusta ja pistänyt miettimään Jumalan olemassaoloa, elämän tarkoitusta.
     Kirjassaan hän sanoo tutkivansa rationaalisti sitä, mitä joku nimittää Jumalaksi, joku elämäksi, armoksi tai olevaisuudeksi.
     "Ei sillä ole mitään väliä. Kyllä minäkin voin lukea iltarukouksen, vaikka ajattelen, ettei taivaan isää siinä mielessä ole olemassa, eikä minulla ole lapsenuskoa. Kunnioitusta on kaikkea kohtaan."
     
Nykyinen velkualainen syntyi Viipurissa. Perhe asui Oulussa, mutta kesät vietettiin mummun luona Antreassa. Asunta oli kuusivuotias, kun Kannas murtui, ja muistaa elävästi, kuinka "ukko oli ovella ja sanoi, että nyt tuli lähtö". Koko alkukesän oli kuulunut rintaman läheisyys, tykkitulen jatkuva louskutus. Karjavaunulla lähdettiin matkaan.
     Molemmat vanhemmat olivat kuvaamataidon opettajia. Anssi Asunta opiskeli myös Ateneumissa ja oli kuvaamataidon opettajana lähes 30 vuotta Suomalaisessa yhteiskoulussa. Opettajana hän viihtyi hyvin, mutta Helsingissä ei kuulemma koskaan.
     Asunnat seilasivat kaljaasillaan vuosikaudet saaristossa. Kun molemmat pääsivät eläkkeelle, muutto saaristoon, "jonnekin Hangosta länteen", oli itsestään selvää. Kolmekymmentäviisi vuotta kestänyt laivaelämä päättyi vuosi sitten ja kaljaasi myytiin. Nyt pärjäillään pikkuveneellä.
     
Keksiminen ja tekeminen ovat tärkeitä Asunnalle. Hän tuntuu olevan sukua hieman Veikko Huoviselle, Pelle Pelottomalle, miksei Arto Paasilinnallekin.
     Kun romaanissa kerrotaan purjeilla varustetusta jääkelkasta, voitte olla varmoja että sellainen löytyy Velkualta Asunnan ladosta.
     Tosin ensin oli sana, sitten kelkka.

MAIJA ALFTAN / Helsingin Sanomat

Arvio teoksesta:
Kolmas aikakirja

Ote kirjasta>>