Esikoisteos vei Ata Hautamäen lapsuutensa Käpylään 50-luvulle

	Ata Hautamäki Murha Käpylässä Myllylahti. 232 s. 26 euroa.
	Kuva: Pentti Koskinen / HS

 Ata Hautamäki, 60, tarttuu kahvikupin lisäksi reippaasti pullaan vakiopaikassaan Hakaniemen hallin yläkerran kahvilassa. "Olen ollut jo aamulla liikkumassa. Silloin saa ottaa pullaakin", hän puolustelee, ihan ilman syytä. Liikakiloja ei näy, ja tuskin niitä ehtisi kertyäkään. Tällä naisella on sata rautaa tulessa. Esikoiskirja Murha Käpylässä on vain yksi projekti kymmenien joukossa.
     "Kokoillan näytelmä on Se Suuri Unelma!", Hautamäki tunnustaa. Hän on juuri saanut Kom-teatterin tekstilaboratoriosta Komtekstistä rohkaisevan palautteen sinne lähettämästään näytelmäkäsikirjoituksesta. "Sanoivat että lue Harold Pinteriä ja kehitä tätä dekkarin suuntaan."
     
Teatteri on kiinnostanut Hautamäkeä aina. Hän on kirjoittanut tilauksesta näytelmiä nuorisoteattereille – "niitä näytellään varmaan vieläkin joissakin kouluissa" – , Mainos-Televisiossa on esitetty hänen sketsejään ja 70-luvulla pienoisnäytelmä Muutto. Vuonna 1991 Hautamäen kirjoittama ja Pekka Ruohosen ohjaama, nuorisosta ja huumeista kertova kuunnelma Manne ja Milla kilpaili Sokeain kuunnelmapalkinnosta, joka sitten meni Pekka Lounelan kuunnelmalle Hella Wuolijoki ja Vihdin desantti.
     Hautamäki oppi lukemaan kolmivuotiaana ja on kirjoittanut koko ikänsä, mutta sanoo silti yhä pelkäävänsä kirjoittamista. Hän liittää tunteen jo ensimmäisellä luokalla opettajalta saamaansa arvioon. Opettaja oli valinnut Kevätpörriäiseen Atalta runon, joka ei perheen mielestä ollut lainkaan tytön paras. Kun isä marssi opettajan luo ja kysyi, miksei paras runo kelvannut, opettaja väitti, ettei Ata ollut kirjoittanut sitä itse.
     Kun Ata Hautamäki täytti kuusikymppiä, tytär laittoi lehteen ilmoituksen, jossa onniteltiin "kirjailijaa". Titteli ei vielä tunnu Ata Hautamäestä omalta. "Minulle kirjailija on jotakin kamalan suurta; olenkohan sellainen koskaan. Englannin kielen sana writer, kirjoittaja, on hyvä ilmaisu."
     
Kirjoittaminen on kuitenkin nykyään Hautamäen päätyö. Muutama vuosi sitten hän jätti kokonaan sosiaalialan, jonka eri tehtävissä hän oli puurtanut vuosikymmeniä.
     "Olin täysin työnarkomaani. Minulla oli aina kaksi työtä, ja olisin varmasti työuupunut, jos en olisi lähtenyt pois."
     Kun oli vihdoin aikaa rauhoittua, hän päätti, että nyt hän voisi kirjoittaa dekkarin. Mutta ei sellaista kuin Henning Mankell tai Karin Fossum, jotka kirjoittavat "niin kauheista asioista".
     "En halua kirjoittaa siitä sairaasta maailmasta enkä lukea siitä", Hautamäki sanoo. Sosiaalityöntekijänä hän tuntee elämän raadollisuuden ja vuosi vuodelta rankemmaksi muuttuvat tapaukset.
     Englantilaiset Agatha Christie ja P. D. James sekä ruotsalainen Maria Lang ovat Hautamäen mieleisiä viihdyttäviä dekkarikirjailijoita. "Maria Lang on oikein minun esikuvani."
     
Ennen kuin Murha Käpylässä syntyi, Hautamäki yritti kirjoittaa dekkaria maalaiskylästä ja sen turvattomista vanhuksista. "Tytär kysyi, mitä minä tiedän maaseudusta. Miksi et kirjoita Käpylästä?"
     Helsingin ydinkeskustassa Hakaniemessä asuvan Hautamäen perhe tietää hyvin hänen kaipuunsa lapsuuden Käpylään, Olympiakylän ja Kisakylän maisemiin, 50-luvulle, jolloin moraalisäännöt olivat selvät, tv:tä ei ollut ja elämä oli rauhallista.
     "En edes itse tiedä, mitä tapahtui, mutta kaksi kuukautta kirjoitin ja elin vanhassa Käpylässä. Luominen on ihan mieletön prosessi. Teksti tulee jostakin syvältä alitajunnasta. Se on niin ihanaa!"
     Kun Hautamäki sai perusjuonen valmiiksi, hän ryhtyi täydentämään kirjoittamaansa ajankuvalla ja historialla, luki vanhoja lehtiä, haastatteli vanhoja käpyläläisiä. Paljon apua oli myös Lähiradion kuuntelijoista, jotka soittivat hänelle käpyläläisvinkkejä, kun hän vuonna 2002 luki jatkokertomuksena radiossa dekkarinsa ensimmäistä versiota.
     
Kirjan tapahtumapaikat ja historiallinen kehys ovat tosia, henkilöt ja juonenkulku etupäässä mielikuvituksen tuotetta. Käpylän kansakoulun sijaisopettajan Hautamäki tosin risti isoisänsä August Anton mukaan ja "sekin on ihan totta, että Kauklahden asemapäällikön poika ui Porkkalaan".
     Hautamäen lapsuudessa kuten hänen kirjassaankin Käpylän pihat kuhisivat lapsia, talonmiehet olivat pihapiirin luottohenkilöitä ja parhaat juorut sai kuulla yleisen saunan lauteilla. Myös kymmenen vuotta aikaisemmin päättynyt sota tuntuu läpi dekkarin: on sotaleskiä ja sotaorpoja, sodan henkisesti ja ruumiillisesti vammauttamia.
     "Meidän perheessä sota ehkä kärjistyikin. Isäni oli Ässärykmentissä talvisodassa ja jatkosodan aikana tiedotusjoukoissa. Minun ristiäisissäni 1944 Valpon miehet istuivat Käpylän kirkon takapenkillä. Isä oli silmälläpidon alaisena."
     "Karjalaa meillä ei itketty, se oli liian kipeä asia", Hautamäki muistaa. Isän perhe oli viipurilaisia evakkoja.

MARJATTA MÖTTÖLÄ / Helsingin Sanomat

Arvio teoksesta:
Murha Käpylässä

Ote kirjasta>>