Juhani Känkänen on aina tehnyt tekstiä ja kuvaa – nyt hän kirjoitti romaanin taiteilijana olemisesta

	Juhani Känkänen Toivon mukaan Teos. 363 s. 29 euroa Ote kirjasta>>
	Kuva: Pentti Koskinen / HS

 Juhani Känkänen ei ole yhtä hankala haastateltava kun esikoisromaaninsa päähenkilö Toivo Päählö. Toivon mukaan -kirja on nimittäin muodoltaan taiteilijan haastattelu, ja Päählöltä virtaa selitystä enimmäkseen asioiden vierestä.
     
Yhtä runsaasti Känkäseltäkin tulee puhetta, mutta hän sentään haluaa kertoa kirjaansa liittyvistä aiheista.
     Känkänen, 39, oli lapsena lahjakas piirtäjä, niin kuin Toivokin. Samanlaista koko kodin seinät kiertävää viivaa hän ei sentään piirtänyt. "Mutta pöydän alle piirsin, kuten Toivokin."
     Känkänen toteaa olleensa köyhän perheen mukula. Äiti oli Finlaysonin tehtaan pumpulienkeli, isä pihan lasten sankari, lakaisukoneen kuljettaja. Heiltä riitti aina tukea lapsensa taiteellisille pyrkimyksille, joita oli monenlaisia.
     
"Kuva ja teksti ovat olleet minulle rinta rinnan. Piirtäminen oli konkreettisempi asia, se taito tulee lapsena ennen kirjoittamista, mutta myös kieleen liittyvä ilmaisu on ollut aina."
     "Isäni on karjalainen, kova suustaan, ja äiti harkitsevampi hämäläinen. Olin siinä ristitulessa. Pienenä olin kova keksimään tarinoita."
     Lukion jälkeen Känkänen päätyi Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan kuvaamataidonopettajaksi. Se oli taloudellisesti turvallinen valinta hyvälle piirtäjälle.
     Opintojen yhteydessä maalatessaankaan Känkänen ei päässyt irti tarinoista, vaan kuvista tuli kerronnallisia, ja usein niihin liittyi tekstiä.
     "Uskon, että ihminen, jolla on taiteellista kykyä, on kykenevä monenlaisiin asioihin. Hyväksi tuleminen missä tahansa vaatii kuitenkin harjoitusta ja jääräpäisyyttä", Känkänen pohtii.
     
Kolmantena lajina hän teki myös musiikkia, rockbändissä.
     "Olen huono harrastamaan. Kun intoudun, teen tosissani."
     "Musiikilliset välivuodet" tulivat, kun Känkänen oli sijaisuuksia tehdessään havainnut, ettei opettajan työ ole hänen alansa. Sen jälkeen hän on elättänyt itsensä kuvituksilla ja graafisella suunnittelulla.
     "Nyt olen kirjoittanut päätoimisesti", hän kertoo viime vuosista. Kirjoittamisessa häntä auttoi ratkaisevasti Kriittinen korkeakoulu.
     Hän myös maalaa yhä, puuskittain. "Mutta sillä tavalla en ole tehnyt kuvataidetta, että olisin pitänyt näyttelyitä."
     
Känkäsen kirjan päähenkilö Toivokin tulee Forssan tapaisesta kaupungista. Mielessä selkeänä ollut maisema kannatti kirjoittajan mielestä käyttää.
     "Toivon mukaan ei kerro minusta tapahtumiltaan, mutta se henkinen maisema on tuttu", hän sanoo.
     "Olen aina kokenut olevani taiteilija. En oikein tiedä, mitä se on, ja sitä yritän tässä selvittää: mitä on taiteilijuus, ei niinkään ammattina vaan suhtautumisena maailmaan."
     Känkästä viehättää taiteen lukkoonlyömättömyys. "Se ei ole selkeää eikä sen kuulukaan olla, mutta jotenkin siitä pitää voida puhua. Kun järkeily ei onnistu, pitää heittäytyä."
     
"Toivon, että lukijalle välittyy se, että olen tosissani siinä, miten koen taiteen ja luovuuden. Se ei ole mitään vitsailua. Halusin käsitellä hilpeän tarinan kautta vakavia asioita, kuten minuutta ja identiteettiä."
     Nyt Känkäsellä on alkutekijöissään toinen romaani, joka kertoo jostain ihan muusta. "Toivo on mennyt", hän voi viimein huokaista. "Aina ei ole tiennyt, kumpi puhuu, Toivo vai minä, niin se meni veriin vuosien mittaan."
     Jäljellä on kova into kirjoittamiseen. "Siinä tunnen olevani omillani. On siinä tuskan hetkiä ja yksinäisyyttäkin, mutta lopputulema on plussan puolella. Kirjoittaminen on ihana pakko."

ARJA MAUNUKSELA / Helsingin Sanomat

Arvio teoksesta:
Toivon mukaan

Ote kirjasta>>