HELSINGIN SANOMAIN KIRJALLISUUSPALKINTO

 KOTISIVU

 TUOREET

 AAMUN HESARI

 SÄÄ




Kiviä repussa ja sielussa

Katja Kettu keräilee kivien lisäksi sanoja ja lauseita


Katja Kettu
Surujenkerääjä
WSOY. 256 s. 28 euroa

Ote kirjasta>>

Kuva: Jukka Gröndahl / HS

 Esikoiskirjailija Katja Kettu 27, keräili jo pikkutyttönä kiviä ja sulloi jännät kivet reppuunsa vaeltaessaan vanhempiensa kanssa Lapin Ailakkajärven maisemissa ja lomamatkalla Mustanmeren rannalta. Kiviä kertyi vuosien varrella kokoelmaksi asti, kunnes äiti heitti kivet roskiin tyttären muutettua pois kotoa Rovaniemeltä.
     Ennen nykyistä espoolaista omakotikommuunia Kettu on ehtinyt kiertää pitkän matkan. Tampereella syntynyt, Rovaniemellä koulunsa käynyt Kettu päätyi Turun taideakatemiaan, josta hän on valmistunut animaatio-ohjaajaksi.
     Lontoossa hän kävi kansallisen filmi- ja televisiokoulun. Animaattorina hän on viime vuodet ahkeroinut Lontoon lisäksi Tallinnassa, Tampereella ja Helsingissä.
     Kettu tunnustaa haaveillensa kirjailijan hommista jo lapsena. "Sana on aina ollut minulle kuvaa tärkeämpi, vaikka animaatioita ohjaankin."
     Groteskin sukusaagan, esikoisromaaninsa Surujenkerääjä hän kirjoitti kolmessa vuodessa. Esilukijana oli hänen entinen opettajansa Turun taideakatemiasta, virolainen Priit Pärn.
     
Esikoiskirjailijoiden lailla Kettu kieltää kirjan kertovan itsestään ja suvustaan, mutta suku on kauhuissaan kirjasta. "Karmeet on jutut tytöllä, mummini sanoi."
     Kettu on ohjannut muun muassa Priit Pärnin käsikirjoittaman The Easy Writer -animaation. Tarinassa naisella on kyky manipuloida maailmaa kirjoituskoneen välityksellä. Nainen luo itselleen miehen ja käyttää tätä hyväkseen. Nainen huomaa olevansa raskaana ja tuhoaa miehen.
     Miksi aina väkivaltaa?
     "Maailmahan on turvaton paikka. Yksilöt ovat heitteillä ja turvaverkot vähissä. Piittaamattomuus ja toisten hyväksikäyttö on yleistä."
     
Kettu on taiteilijanimi, tarkoin valittu. "Olen luonteeltani kettumainen, ujo, äkkipikainen, huumorini on kummallista ja otan helposti murheet itseeni. Arjen feministinä uskon naisten pärjäävän siinä kuin miestenkin. Ei pidä odotella, että pääsee mukaan leikkiin."
     Ujolta sanavalmis esikoiskirjailija ei vaikuta. Hän sanoo olevansa esiintymiskammoinen ja siinä yksi syy kertoa oma tarinansa kirjoittamalla.
     "Nautin kirjoittamisesta ja saatan jopa nauraa omille lauseilleni. Lauseen rytmi on tärkeä. Kirjoittaminen tuottaa minulle tyhjentymisen tunteen, jonka jälkeen olo on tasapainoinen."
     
Aina ei kirjoittaminen ole pelkkää nautintoa, vaan tekstiin tunkee solmuja. "Sanoja ei voi pakottaa ulos."
     Proosatekstiä kirjoittaessaan Kettu istuu päätteen ääressä kaksitoistakin tuntia yhteen menoon, yleensä yöaikaan. Surujenkerääjän hän kirjoitti neljään kertaan. Ja kuten niin moni esikoiskirjailija tänään, Kettu kirjoitti esikoisensa vuoden työttömyyskorvauksen turvin.
     Mielikirjailijoista tärkeimpiä Ketulle ovat Timo K. Mukka, Rosa Liksom, Jorge Luis Borges ja Daniil Harms.
     Kirjoittamisen ja animaattorin hommien lisäksi Kettu laulaa Confusa-bändissä.
     "Laulan tai oikeammin huudan punkrokkia", Kettu hymyilee.
     Miltä elämä nyt maistuu monitaiteilijasta? "Maailman suhteen olen optimistinen, vaikka mannerjää sulaa ja me hukumme tänne. . ."

IRMA STENBÄCK / Helsingin Sanomat

Arvio teoksesta:
Surujenkerääjä

Ote kirjasta>>

  VUODEN 2005 EHDOKKAAT
 Kolmas aikakirja, Anssi Asunta
 Puupuhaltaja, Risto Oikarinen
 22 päivää, Heini Päivärinne
 Pillerirannikko, Seppo Korpipää
 Että hän muistaisi saman , Elina Hirvonen
 Toivon mukaan, Juhani Känkänen
 Viittä vailla, Pauliina Vanhatalo
 Surujenkerääjä, Katja Kettu
 Maria Renforsin totuus, Eeva-Kaarina Aronen
 Laulajan paperit , Anja Erämaja
 Varpunen , Auli Mantila
 Cantorin pölyä , Juhana Vähänen
 Suljetun paikan lumo , Anna Maria Mäki
 Murha Käpylässä , Ata Hautamäki
 Päähenkilö, Mikko Reitala
 Metsästäjä, Seppo Lahti ja Ari-Pekka Lahti
 Ruuhkavuosi, Pauliina Susi
 Tähtiotsa, Otto Grundström
 Hiililiekki, Olli Sinivaara

  SÄÄNNÖT JA RAATI

  AIKAISEMMAT EHDOKKAAT

  J. H. ERKON PALKINTO

  KIRJALLISUUSPALKINTO 2004

sivun yläreunaan ^