Seppo ja Ari-Pekka Lahti asettuivat samaan tarinaan ja tekivät siitä kirjan

Seppo Lahti ja Ari-Pekka Lahti Metsästäjä Tammi. 214 s. 28 euroa. Ote kirjasta>>

Kuva: Mikko Lehtimäki

 Kaksi esikoiskirjailijaa, mutta vain yksi romaani?
     Laskutoimitus on tosi. Kokkolassa asuva Seppo Lahti, 60, ja hänen helsinkiläinen poikansa Ari-Pekka Lahti, 29, ymmärsivät pari vuotta sitten kirjoittavansa yhteistä kirjaa, ja Tammen kustantama Metsästäjä ilmestyi juuri.
     Isän ja pojan tandemromaani on täynnä Kokkolaa ja keskipohjalaisia mielentiloja, kahta murretta ja lukuisia henkilöitä, jotka kaikki tahtovat ääneen; hekumaa ja kieltäymystä, saarnan poljentoa, viinanhöyryjä ja metsämiehiä.
     Ja elikoita.
     Itse asiassa ainoa naispuolinen olento, joka Metsästäjässä osoittaa hievahtamatonta kiintymystä jälkeläisensä suhteen, on hirvilehmä. Taidatte olla yksinäisiä miehiä?
     Toimittaja Seppo Lahti näyttää hämmästyneeltä. Ei, kyllä hänellä on vaimo ja hän on vaimon kanssa hyvissä väleissä.
     "Ja minä asun avoliitossa ja lapsikin on tulossa", dramaturgiksi valmistuva Ari-Pekka Lahti innostuu.
     
Ehkä kahdestaan kirjoitetun esikoisromaanin ei tarvitsekaan olla kirjoittajiensa muotokuva.
     Tai ehkä toimittaja ja tuleva dramaturgi ovat jo kirjoittaneet tien itsestään ulos. Seppo Lahti on toimittajana tehnyt erilaisia tekstejä koko ikänsä ja dramaturgian opiskelijakin lukiovuosista lähtien. Isä opetti, ja poika kirjoitti. Yökaudet he saattoivat istua väittelemässä kirjoittamisesta, kirjoista tai elokuvista. Miten he päätyivät kirjoittamaan yhdessä?
     "Minä kirjoitin pari novellia, joita lähdettiin sitten laajentamaan", Seppo Lahti tunnustaa. "Ja sitten Ari-Pekkakin alkoi kirjoittaa. Oikeastaan hän vain tuli mukaan samaan tarinaan."
     
Alussa olivat siis isä ja isän keskeneräiset novellit. Poika tuli niihin sähköpostin ja puhelimen välityksellä; kritisoi, ehdotti ja lopulta kirjoitti itsekin. Sähköposti suolsi tekstejä Kokkolasta Helsinkiin ja Helsingistä Kokkolaan, ja puhelut sinkoilivat sinne tänne. Tai eivät ne oikeastaan sinkoilleet, sillä nehän saattoivat kestää kaksikin tuntia.
     Ja nyt kaikki 214 sivua ovat siis valmiit. Isä Lahti näyttää vähän ällistyneeltä, mitä ei sovi hämmästellä. Hän on juuri saanut selville, etteivät paikalliset kirjakaupat aio tilata Metsästäjää myyntiin.
     Kirjailijat istuvat paikallisen ravintolan pöydässä viattoman näköisinä. Pääruuaksi on päätetty tilata siikaa ja kantarellikastiketta sen jälkeen, kun isä on ensin kääntynyt poikansa puoleen: "Pidänkö minä siitä?"
     "Pidät", poika varmistaa.
     Kävisikö tomaatti-mozzarellasalaatti alkuun?
     
Odotetaan ruokaa ja kerrataan romaanin käänteitä, tarinoita, joista osa on Lahtien omasta suvusta, osa kirjoittajien omasta elämästä ja osa maailmalta, vaikka sanomalehdistä. Niistä on esimerkiksi se kohtaus, missä kiimainen hirviuros lähentelee henkilöautoa, väkevästi keksityn tuntuinen, mutta todistettavasti palanen oikeata elämää.
     Miten isä ja poika saattavat istua vieretysten niin sovinnollisina? Eikö käytyjen riitojen kumu jyskytä vielä ohimon takana?
     "Me ei riidellä ikinä", Ari-Pekka sanoo yksikantaan. Isällä ei ole siihen mitään lisättävää.
     
Entä millainen teurastus yhteisen tekstin viimeistely on mahtanut olla? William Faulknerkin käskee tappamaan tekstistä sen, mikä itsestä tuntuu parhaalta, rakkaimmat maneerit ja loisteliaimmat yksityiskohdat. Kill your darlings, kuten Oscar Wilde kiteytti. Mutta kenen kirveellä?
     Oi ei. Tästäkään ei ole vallinnut minkäänlaista epäsopua, kaksikko vakuuttaa.
     Ari-Pekka Lahti sanoo huomanneensa, että kirjoittajien kyky sietää kritiikkiä on yleensä aika kehno. Isän ja pojan välissä asia on juuri päinvastainen: "Sitä luottaa toiseen."
     Ja isä: "Ei ollut ongelma päästä valitsemaan ideoista, sillä niitä oli niin paljon. Tähän romaaniin me on yritetty laittaa molempien parhaita puolia. Tärkeintä on erottaa hyvät ideat huonoista."
     
No kumpi teistä on väkivaltaisempi? Kumpi päätti tappaa Karoliinan tai isän?
     "Me on päätetty, ettei kerrota, kumpi."
     Entä kumpaa pitäisi ravistella tästä vitun ylenmääräisesti hokemisesta? Niin kuin nyt sekin kohta, jossa puheet ovat jo tauonneet, mutta vittu hyökkää vielä kerran: kirjan pieni poika piirtää jäätyneeseen ikkunaan mainitun elimen kuvaa ja vielä neliskanttista.
     "Sehän oli hieno!" isä ilahtuu nauruun asti. "Ajattele, mikä näky: että ympärillä hirvittävän kireä tunnelma, ja lapsi piirtää sitä vitun kuvaa lasiin."
     Ei ole väliä sillä, kumpi.
     Eikä silläkään, vieläkö isä ja poika aikovat kirjoittaa yhdessä. Ehkä, jos isän unettomuus pysyy aisoissa ja jos pojalta jää aikaa: hänen alun pitäen Kom-teatterille kirjoittamansa Sydänmaa on tulossa ensi-iltaan Helsingin Kaupunginteatterissa, ja moni muu teatteri on tilannut oman näytelmänsä.
     "Mutta kyllä kumpikin meistä on niin hyvä, että voi jatkaa myös yksikseen."
     Seppo Lahti siirtelee syömättömät mozzarellanpalaset lautasen laidalle.

RITVA KORPIMO / Helsingin Sanomat

Arvio teoksesta:
Metsästäjä

Ote kirjasta>>