Vuoden 2005 kirjallisuuspalkinto Juhani Känkäselle
Vantaalainen graafinen suunnittelija Juhani Känkänen, 39, on voittanut romaanillaan Toivon mukaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2005. Paras esikoisteos valittiin nyt yhdennentoista kerran. Palkintosumma on 12 500 euroa. Palkitun romaanin on kustantanut Teos.
Juhani Känkänen
Toivon mukaan
Luovuus ja turvattu toimeentulo ovat hankala käsitepari, joka on riivannut pitkään Juhani Känkästä. Rahalle kumartavassa maailmassa vastakkain ovat asettuneet porvarillisen elämän aineellinen varmuus ja boheemin taitelijaelämän henkinen ja aineellinen epävarmuus.
Syyt tähän jaakopinpainiin Juhani Känkänen paikantaa omaan henkilöhistoriaansa. Hän muistuttaa olleensa köyhän perheen mukula Forssassa. ”Rahalla oli suuri merkitys, koska sitä ei ollut.”
Toivon mukaan on runsas, syvällinen ja monipuolinen teos. Siinä on selkeä filosofinen taso, mutta myös maanläheinen, joka ei vaadi taideteorioiden tuntemusta”, palkintoraadin puheenjohtaja, kirjallisuustoimittaja Antti Majander sanoo.
Toivon mukaan kertoo taiteilijasta, mutta taiteilijaromaani se ei ole. Viini, laulu ja naiset jäävät etäälle, kun kirjan taiteilija kulkee tietään kohti taiteen ydintä. Romaanista käy ilmi, että taide on tekemistä ja hakemista, ei valmis teos vaan päättymätön prosessi.
”Hauska ja vakava, suuri teos”, Majander ylistää. |
Metsästäjä, Seppo Lahti ja Ari-Pekka Lahti
HS 23.3.2005
Isä, poika ja esikoisromaani
Kaksi esikoiskirjailijaa, mutta vain yksi romaani? Laskutoimitus on tosi. Kokkolassa asuva Seppo Lahti, 60, ja hänen helsinkiläinen poikansa Ari-Pekka Lahti, 29, ymmärsivät pari vuotta sitten kirjoittavansa yhteistä kirjaa, ja Tammen kustantama Metsästäjä ilmestyi juuri.
|
Tähtiotsa, Otto Grundström
HS 2.3.2005
Rocklaulaja koki muodonmuutoksen
Tunnelma on merkillisen pysähtynyt, suorastaan vaitonainen, bussin valuessa elokuisena yönä kohti Helsinkiä. Etenkin kun ottaa huomioon, että vain minuutteja aiemmin Tehosekoitin oli soittanut viimeisen keikkansa tuhansien ihmisten edessä.
|  |
|
|
|
| VUODEN 2005 EHDOKKAAT |
|
| SÄÄNNÖT
JA RAATI |
|
| AIKAISEMMAT EHDOKKAAT |
|
| J.
H. ERKON PALKINTO |
|
| KIRJALLISUUSPALKINTO 2004 |
|
|
|