Mainioita paloja laulavan naisen maailmasta

	Anja Erämaja Laulajan Paperit WSOY. 70 s. 22 euroa Ote kirjasta>>
	Kansi: Elina Warsta

 Laulajan paperit avaa paljon haluavan naisen Monologi: "Haluan kaksi miestä, uran ja lapset. Sekä kinkkua että kalkkunaa, sekä jouluna että uutena vuotena, sekä sukulaisten että ystävien parissa. Haarukalla ja sormin."
     Tämän ymmärtää oikein hyvin lukija, joka haluaa aamuisin sekä teetä että kahvia. Moderni tyyleiksi ja trendeiksi hioutunut elämä saa Anja Erämajan runoissa vastaansa naisen, joka on "koira- ja kissaihminen, housu- ja hameväkeä". Lifestyle-tietouteen tympääntynyt aistii virkistävää protestihenkeä näissä pasmat sekoittavissa papereissa.
     Kokoelman laulaja on keski-ikäinen nainen, joka "sooloilee" reippaasti, etsii omia reittejä arjessa, mutta komppaa silti muun porukan mukana. Laulajan papereiden omintakeisuus yltää sen runojen lajityyppiin saakka, jota voisi kutsua vaikkapa runotarinaksi.
     Muodoltaan ja ilmaisultaankin ne tuovat mieleeni Petri Tammisen pikkupätkät. Runon suuntaan ne liippaavat kuvallisissa tiivistyksissä sekä odottamattomissa rinnastuksissa, joiden avulla absurdi vastustaa arkitarinan kaarta.
     Tervetulleita runotarinat ovat aihepiirinsä lähestyttävyyden ja konstailemattoman, mutta tutkitun ilmaisunsa vuoksi. Saattaa olla, että niiden otollisin lukijakunta löytyy jo hommaansa – ja kroppaansa – kotiutuneista naiseläjistä. Toinen täsmälukijoiden porukka on musiikin tekijät.
     
Erämaja käyttää otsikkoja taitavasti kynnyksenä. Runo Elämä on pienestä kiinni kokoaa rinnastuksia: "Etelä on kaunis, vetelä ruma. Tyttö on tyttö tai poika." Tulkitsen: sukupuoli on sattuma, mutta myös määrittelevä kulttuurinen tulkinta.
     Laulajan papereissa nainen suhtautuu ruumiiseensa jotenkin lojaalin hyväksyvästi. Kengännumero on 43, ja niin se oli tutkimusten mukaan Jeesuksellakin. Hän voi istua saunassa "isäntämiehen asennossa, reidet levällään", mutta siinä onkin jo protestia, sillä vieressä hikoilee oma äiti jalat ristissä.
     Sukupolvien välistä taistelua käydään "talvisodan hengessä": "Söin omenan kuorineen, sammutin television kesken kirkonmenojen, mitä tässä." Itseironia on näissä runoissa kykyä nähdä oma osuutensa arkifarssissa.
     
Mies on runojen pysyvän ihmetyksen ja koomisen lähde. "Onko hän oikea mies? Voiko mies olla väärä jos lapset ovat oikeita?" "Eräskin mies" tulee "käymään" tummanpunaisten ruusujen kanssa. "Se kävi vessassa, kuulin kaiken mutta psyykkasin." Asioiltaan palaava mies sanoo, että "toivottavasti ne ruusut ei ihan heti lurpsahda. Lurpsahda."
     Nainen on kerran mennyt naimisiin, ollut naimisissa ja tehnyt spagettikastiketta. "Elokuussa huomaan seisovani keskellä keittiön lattiaa. Hanasta tulee vettä, kanasta muna. Käärin pyyhkeeseen äidiltä saadun kotilon, sen josta kuuluu kohinaa. Vedän sandaalit jalkaan, lähden naimisista. Sanon meneväni maauimalaan."
     Absurdit avaa tekstejä hyvin tulkinnoille, ja Erämaja käyttää sitä aivan oikein säästellen. Näin se yleinen tunnistettavuus, joka tilanteissa imee lukijan mukaansa, jää päällimmäiseksi.
     
Entä laulaja, mikä on hänen äänensä runotarinoissa? Musiikista, sen tekemisestä ja esittämisestä noutavat runot ovat kokoelman omaehtoisinta antia. Ne paljastavat Erämajan hauskan arkiparodian keskeltä kiinnostavaksi runoilijaksi.
     Esiintyvän taiteilijan estradielämän korkea ja vähän matalampi hetki rinnastuvat ihmiselon kauttaaltaiseen performatiivisuuteen. Runossa Kaikki mukaan, everybody kummallinen ensamble synnyttää ja laulaa samaan aikaan. Yhteissoiton ilon on tuntenut jokainen kuorolaulajakin. Tässä mainiossa runossa porukalla musisoinnin elämys yhdistyy hienosti maailman jakamiseen kaikkein yksityisimmässä: "Tämä on kansainvälinen kappale."
     
Laulamisen ja runoilemisen ikivanha rinnastus herätellään esiin vihdoin Laulutunnissa. Siinä opetellaan laulajan asentoa ja muovataan ihmiskehosta soitin:
     "Levitä varpaasi. Kuvittele kantapäistä ja päkiöistä juuret syvälle maan pohjakerroksiin. – Laula pieneen reikään silmien välissä, siitä valuu loputon virta. Ymmärrä että olet lumpeenkukka, että pääsi kelluu. Pääsi on heliumpallo, kaikukoppa, klanglåda."
     Symbolistien vanha kuva taiteilijasta valkoisena, valoon kurkottavana lumpeenkukkana juuret syvällä mudassa kajahtelee Anja Erämajan laulajan tarinoissa tuoretta elinvoimaa ja ymmärrystä.

MERVI KANTOKORPI

Anja Erämajan haastattelu:
Esikoisteos kuin kolmas lapsi

Ote kirjasta>>