Eeva-Kaarina Aronen Maria Renforsin totuus Teos. 300 s. 28 euroa Ote kirjasta>>
	Kansi: Ilona Ilottu

 Herman Renfors johtaa kukoistavia liikeyrityksiään 1890-luvun Kajaanissa. Jo vuosikymmeniä tehtaissa on valmistunut kuuluja kalastusvälineitä. Liikeyritysten monialaryppääseen kuuluu valokuvaamo, jota pyörittävät Hermanin sisaret Anna ja Maria.
     Maria karistaa jaloistaan valokuvaamon pölyt ja lähtee kuljettamaan turkiskuormaa Kuusamoon maakauppias Siveri Ervastille. Samaan kyytiin osuu mielevä herraskelmi Jaakko Kuisma, lukenut mies, joka haluaa olla paljon muutakin kuin turkismetsästäjä.
     Kuusamossa Marian matkakumppani vaihtuu originelliin valokuvaajaan I. K. Inhaan, ja mukaan tulee vielä uhtualainen kulkukauppias, komea naistenmies Anton Afanasjeff, joka Hermanin mukaan on "kaulaansa myöten sotkeutunut Vienan Karjalan vapautuspuuhiin".
     
Pian ollaan jo improvisoidulla hupimatkalla Paanajärvelle, sieltä edetään Vienan Karjalaan ja asetutaan Homasen mahtitaloon. Kala- ja voikuormassa ovat myös kalastustarpeet – joiden nimillä Aronen asiantuntevasti herkuttelee!
     Maria, Kuisma ja Afanasjeff heittävät perhoa Kivakkakosken kevättalvisella äyräällä; jakso on uljasta luettavaa. Rituaalin lumoa Eeva-Kaarina Aronen levittää suvantomaiseman leveydeltä:
     "Heitän rauhallisesti tuikkipaikasta hiukan ylävirtaan, vedän siimaa sisään, ylin perho kelluu, tanssii hiukan paikallaan, kaksi alempaa tulevat piilossa pinnan alla – ne on tarkoitettu matkimaan hankikorreja, jotka ovat juuri kuoriutumassa."
     Sekä Kuisma että Afanasjeff ovat liikkeellä omista syistään, jotka jäävät Marian katseelta piiloon. Kumpikin mies vuorollaan herättää hänessä eloon intohimoisen naisen, mutta lähes tappavan hurmion jälkeen tulee päivä, jolloin Maria huomaa olevansa petetty, toinen.
     Piinalliseksi jännitys tiivistyy Homasen pirtin sokkeloissa; ovia aukeaa ja sulkeutuu, varjomainen kulkija liikkuu pimeässä.
     Marian näyt muuttuvat paikoin runollisiksi uniksi, joihin ilmestyy ajan hengessä kulttuurihistorian jättiläisiä: Kullervoaan säveltävä Sibelius Ainoineen, Gallén-Kallela maalaa paimentorvea soittavaa Paanan Anttia. Myös kuvanveistäjä Emil Wikström ja kreivi Louis Sparre tavataan, ja onhan Marialla kirjeenvaihtotoverinsa, nuori sisarenpoika Erkki Melartin:
     "Marian seikkailuista Vienan Karjalassa Erkki sai tietää vähitellen jotakin, lauseenpätkistä tuolloin tällöin, mutta koskaan hän ei kysellyt tädiltään matkasta mitään. Ja sitten tapahtui niin kuin pitkin: ne muuttuivat säveliksi."
     Kaikkitietävä kertoja mainitsee, että Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla 80 vuotta myöhemmin ylistettiin Melartinin jousitrioa opus 133 yhdeksi "suomalaisen kamarimusiikin kiintoisimmaksi luomukseksi".
     Juuri näin suvereenisti Aronen käsittelee romaaninsa aikatasoja. Hän myös pitää valtaisan materiaalinsa koossa vuorottamalla sisarusten Hermanin ja Marian kertojanäänet.
     
Arosen romaani on paitsi fantasian ja tunteen juhlaa myös eriskummallisen onnistuneella tavalla paljon muuta: kulttuurihistoriaa, taloushistoriaa ja tarkkaa kansatieteellistä tapainkuvausta. Paikoin Aronen vyöryttää arkistoista ja lähdeteoksista omaksumaansa tietoa ehkä liiankin pitkästi kuin haluten kertoa vielä tuon ja tuon selville saamansa.
     Kuiviin ei teksti silti sitkisty, sillä romaania kannattelee notkeaneloisa kieli. Taitavana kertojana Aronen myös uskaltaa leikata jännittävimpään kohtaan ja ladata taukoihin merkityksiä purkaakseen ne tuonnempana.
     Kun Maria ja Kuisma palaavat Paanajärvelle, kysymys on elämän- ja kuolemankokoisista valinnoista: miten matkalaiset lopulta selviävät myrskyävässä lumessa ja onko jommasta kummasta vielä voittajaksi, kun sumuisella jäällä eteen avautuu railon musta nielu.
     Melartinin jousitrion finaali? Vivace!

SATU KOSKIMIES

Eeva-Kaarina Arosen haastattelu:
Toimittaja vaihtoi vapaalle, fiktioon

Ote kirjasta>>