Ata Hautamäki Murha Käpylässä Myllylahti. 232 s. 26 euroa. Ote kirjasta>>

 Viisikymmenluvun helsinkiläisille Käpylä oli melko tuntematon etäkylä, vaikka se olympialaisten aikaan hetken olikin Helsingin kansainvälisin kaupunginosa.
     Ata Hautamäki projisoi kivikaupungin ja puutarhakylän vastakohtaisuuden henkilöihinsäkin. Epäsuositun miesopettajan murhaa tutkiva Helsingin rikospoliisin ylikomisario tuntuu aluksi olevan liian kova, kulmikas ja jäykkä tähän ympäristöön, jossa korttelipoliisi ajaa polkupyörällä ja tapaa asiakkaitaan virantoimituksen ulkopuolella kaupunginosan ainoassa ravintolassa. Myös rikoksen uhri muistetaan Käpylän mentaliteettiin sopimattomana pilkunviilaajana, armottomana kurinpitäjänä, oppilaiden simputtajana ja aikuistenkin asioihin sekaantujana – Lammion mallina, kuten saunan lipunmyyjä arvelee.
     
Nyt on ihan pakko viilata pilkkua: Hautamäen romaanin tapahtuma-aikaan, syksyllä 1955 Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta oli tosin myyty 175 000 kappaletta, mutta uskallan väittää, ettei lammioista ja koskeloista puhuttu vielä itsestään selvinä käsitteinä, varsinkin kun Linnan tyypittelyjä tehokkaimmin monistanut Edvin Laineen elokuva kantaesitettiin vasta samana vuonna joulun alla.
     Murha Käpylässä on eläytyvää ja tutkittua ajankuvaa. Käpylän aamu tuoksuu syksyn lehdiltä ja pihoilla mätäneviltä tuhansilta omenoilta, nuoriso urheilee ja "tekee kasoja katujen kulmiin", kun Helsingistä kantautuu kaikuja suurten ikäluokkien levottomuudesta.
     Takautumina muisteltu sota on vielä lähellä, ja vaikuttaa itse kunkin elämään, joskus melkein kuolemaankin, kun pojat leikkivät kotoa löydetyillä aseilla. Mutta idylli on vielä idylli, ja avaimet sopivat usein naapurienkin oviin.
     Ajan patinaa on myös kahden paikallisen vanhanpojan tutkimuksissa. Ystävykset ja sotaveteraanit hierovat aivonystyröitään kahvin ja totin voimalla ja matkustavat Turkuun junalla, jonka ikkunat Porkkalan rataosudella peitetään luukuilla.
     
Ajankuvaa, mitä muuta? Murhatulta löytyy – tietenkin – arvoituksellinen valokuva, kaksikin. Toinen esittää naista, joka aikanaan sukeltaa esiin. Haastavampi on rintamalla otettu kuva, jossa murhattu esiintyy Himmlerin ja kahden muun miehen seurassa. Se sotkee mysteeriin suojelupoliisin (kirjassa erheellisesti Valpon) ja johtaa epäsuorasti vielä yhteen kuolemaan.
     Hautamäki kirjoittaa ytimekästä dialogia ja hallitsee rikoskuvion arkkitehtuurin ja inhimillisen kanssakäymisen asteikon lämpimästä kolkkoon. Suurten ikäluokkien kasvattajat saavat taannehtivastikin kuulla kunniansa.
     Paikallisväri ja ajankuva eivät aina riitä motivoimaan ilmaan päättyviä sivupolkuja ja -henkilöitä.
     Murhan ratkaisu on kieltämättä poliittisesti epäkorrekti, mutta kaipa kuitenkin epookissaan realistinen ja uskottava.

HANNU MARTTILA

Ata Hautamäen haastattelu:
Sosiaalialan ammattilaiselle nykydekkarit ovat liian tosia

Ote kirjasta>>