Monologi
Pistorasiassa on kaksi reikää. Haluan kaksi miestä, uran ja lapset. Sekä kinkkua että kalkkunaa, sekä jouluna että uutena vuotena, sekä sukulaisten että ystävien parissa. Haarukalla ja sormin. Kaksi reikää. Ei ole mitään keskellä, ei ole yhtä silmää, silmiä on kaksi. Solut jakautuvat kahtia, ihminen jakautuu. Aivojen puoliskot ja sydämen kammiot, havahtuminen olemassaoloon jakautuu kahdeksi. Tyytyväisyys, tyytymättömyys, toonika, dominantti. Jo kohta ilo, suru, vihan myrkkykoiso ja punainen kirsikka, huulilla eroottinen korkki.
Kaksi miestä, kaksi, neljä, kahdeksan poikasta. Harva on lapsiaan katunut. Haluan televisioon, päästäkää minut studioon, katsokaa minua. Ihminen jakautuu, aivot, sydän. Alaspäin, ylöspäin. Tämä on systeemi, kierrän ovelta ovelle: kaksi reikää, kaksi äärettömän silmukkaa! Voi torvet ja käytävät, tällaistako on kun hartiat rentoutuvat? Olen koira- ja kissaihminen, housu- ja hameväkeä. Minun on helppo puhua, minussa virtaa, meissä, itsevarmuus ja nöyryys.


Ohjelmanumero
Hyvä on, olkoon nimeni Mercedes, jos kerran Merja Sormunen tökkii. Tökkii se, velipoika sanoi ja auttoi iltapuvun vetoketjun kiinni. Lihat laskostuivat lapaluiden väliin. Etumus uhkui. Polkka vai säkkärä? Polkka, veli vastasi ja kaivoin tuhkanvaalean tukan kassista. Arvoisa yleisö, vaatimaton mutta suureellinen, haltioitunut mutta selväjärkinen miss Mercedes, nainen peruskysymysten äärellä.
Otan kymmenen askelta sivuun, kolme eteen, kaksi ristiin, teen itsestäni numeron, kysyn: saako olla? Minulle nyökätään. Eteen, sivulle, taakse, ristiin. Mainioita nämä langattomat, mikin päässä vain jäänne, olematon kuin häntäluu. Ihmiset vapautuvat. Taustakankaalla velloo meri, ryhävalas uikuttaa ja veli tussauttaa savua estradille.
Pieni mutta iso veli, perheyrityksen pomo, annan sille anteeksi joka ilta, joka ilta annan anteeksi maahantuojille, alihankkijoille, lääkefirman edustajille, HKL:n bussikuskeille, kaikille jotka kiilaavat eteen, jokaiselle joka kaatuu ämyrien päälle, eksyy ovesta, takertuu tukkaan. Ja sille autokauppiaalle joka ensin kosi, sitten oksensi. (Hidas mutta nopea Mercedes haki keittiöstä rätin.) Ja itselleni, kolme kertaa aamuyöllä ennen nukkumaan menoa.
Takahuoneessa


Korvateema, se on korvasieniä, korvapuusteja, haitarin soittoa korvakuulolta, pari sanaa tinnityksestä. Lauantaina tulee teleihmisiä. Teleihmisiä, kalaihmisiä, kaappi-ihmisiä, viime vuonna tapasin pussi-ihmisen, sen jaloissa oli siniset pussit. Ei tule sanomista. Pyysin peremmälle, juotiin kahvit, annoin pari naistenlehteä kotiin viemisiksi. Kun leikkaa lehdistä kuvia harjaantuu saksien käytössä.
Saksi-ihmisiä, taksi-ihmisiä, tavarantoimittajia, teetä, kahvia, konjakkia. Calvadosta, pomo sanoo ja näpyttelee kannettavaansa. Katonrajassa hymyilee rivi pulloja, etikettejä, lapsena se keräsi mainoskyniä, ompeli ne oviverhoksi vinttikamariin. Minä leikkasin vaalimainokset talteen, niissä oli ideaa, jokaisessa naama ja numero. Jotain on ihmisen hyvä kerätä. Huomata miten luonnosta ei löydy kahta samanlaista seepraa jne. Jopa munat, kyllä vaan, kun isä laajensi siipikarjan tuhatpäiseksi, äiti vielä nimesi kanoja, Kielo, Nuppi, Pellikki, hioi munat hiekkapaperilla - munien karheansileä pinta, kaarevuus, lämpötila, miten ne kelluu.
Jos hankkii vain yhden esineen, sen on syytä olla suuri. Kerran näin kadulla miehen, jonka kaulasta kohosi valtava, en tiedä mikä se oli.


Luumu vai helmiäinen?
Ei se vielä mitään että vilustuu pakastealtaan äärellä. Ei se että tuijottaa pussi kädessä hedelmiä. Ei, sitä on liikkeellä, sitä on. Hitsaaja maski naamalla ja puikko ojossa, saumaa ei synny. Ohjelmoija sormet näppiksellä, nakutusta ei kuulu, ei sateen ropinaa. Eikä siitä lomalla eroon pääse, mies huopaa järvellä, hankaimet kitisevät, muovisia kanistereita kelluu vasemmalla, oikealla. Ihan sama kunhan nostat, mutta ei. Katiskat käyvät ahtaiksi.
Ja lauantai-illat, nainen peilin edessä kalpeana, kesken, molemmassa kädessä huulipuna. Jäätelöt jäävät syömättä, miehet pussaamatta. Juhannus tulee ja menee. Karhunköynnös kietoutuu perunan ympärille, kierumatara peittää pelliksen. Mansikat muuttuvat homeesta harmaiksi, pöllyävät. Menee kesä, tulee talvi, latu haarautuu. Hiihtäjä istuu risteyksessä lootusasennossa, teoksena, maamerkkinä, kumpareena, pakkanen kiristyy.
Sanovat ettei vauva kuole nälkään vaikka rintoja on kaksi. Ja niitä on! Kaksi, neljä, kahdeksan. Mutta minä olen tullut hitaaksi. Varmana voin sanoa vain että sähköä säästyy jos pitää jääkaapin oven kiinni ja sääliä saa jos ympyröi hyttysen puremat kuulakärkikynällä.

Arvio teoksesta:
Laulajan paperit

Anja Erämajan haastattelu:
Esikoisteos kuin kolmas lapsi