Helsingin Sanomien jakaja työnsi painavia kumipyöräisiä kärryjä Käpylänkujan mäkeä ylös. Lehtipino kainalossa hän aloitti urakkansa opettajien talossa. Jokaisella postiluukun raotuksella asunnoista tulvahti koko yön seisonutta ummehtunutta ilmaa, kadun toisella puolella puutalojen korttelissa tuoksui jo kahvi.
     Entinen ompelijatar Kirsti Eskelinen istui pimeässä ikkunan luona ja seurasi lehdenjakajan siirtymistä rapusta toiseen. Hän ei voinut tehdä mitään, ennen kuin huonetoveri suostuisi avaamaan silmänsä. Seurakuntien vanhainkodin pieniin huoneisiin oli sijoitettu kaksi toisilleen vierasta ihmistä. Vain joillakin varakkaimmilla oli oikeus omaan yksityisyyteen. Neiti Eskelisellä ei ollut varaa edes katkeruuden tunteeseen. Piti olla kiitollinen, vaikka loppuelämä olisi vietettävä ilkeän vanhan naisen kanssa.
     Aluelääkäri Georg Blomqvist heräsi kellon pirinään. Aikainen nousu oli enemmänkin tapa kuin välttämättömyys. Ensimmäinen potilas tulisi vasta parin tunnin kuluttua. Edessä olisi taas yksi päivä verenpaineita, tyrien tunnusteluja, koliikkilasten itkua ja vanhojen miesten pihiseviä keuhkoja.
     Tässä virassa kuolee ikävystymiseen! Blomqvist, ystäviensä parissa Jori, mietti, vääntäytyi ylös sängystä ja otti savukeaskin yöpöydältä. Sytytettyään tupakan hän avasi ikkunan. Se oli hänen käsityksensä raittiista ilmasta.
     Nuorempi konstaapeli Matti Lahtinen hengitti nautinnollisesti aamun tuoksuja lähestyessään Käpylän poliisiasemaa. Ylikonstaapeli Väänänen saapui vastakkaisesta suunnasta. Lahtisen käsi nytkähti kohti lippaa.
     - Annas olla, vanhempi viranhaltija murahti.
     Lahtinen nolostui. Pohjanmaalla oli oltu muodollisempia. Hän yritti korjata tilannetta sanomalla reippaasti:
     - Hieno aamu! Ääni särähti. Milloin hän oppisi yhtä rennoksi kuin nämä helsinkiläiset?
     Kari Väänänen sääli poikaa. - On on, hän myönteli.
     Syksyn kirpeys ja savun tuoksu sekoittuivat tuhansien pihoille mätänevien omenoiden hajuun. Puutarhakaupunginosan vanhukset eivät jaksaneet poistaa ennätyssadon ylijäämiä. Siilit juhlivat. Vaahteran lehdet kahisivat jaloissa ja pyrkivät sisälle asti.
     Väänänen ja Lahtinen pyyhkäisivät luudalla saappaansa ennen eteiseen astumista. Putkasta ei kuulunut meteliä. Yöpäivystäjä istui rauhassa lehteä lukien. Aikainen raitiovaunu kolisteli ohi.
     Ensimmäinen ilmoitus vasta odotti puhelimen päässä. Oittiska aikoi valittaa. Partioauto ei ollut illalla käynyt hajottamassa hänen parvekkeensa alla kokoontunutta lättähattujoukkoa. Helsingin poliisilaitoksen Käpylän piirin vartiokonttorissa kokoonnuttiin rauhassa kahvipöydän ääreen.
     Jori Blomqvist saippuoi leukaansa saunan pesuhuoneessa. Partaa ajaessaan hän katseli tutun näköistä miestä. Hän oli kuin isänsä. Tässä iässä isällä oli jo hänet. Missä viipyi hänen poikansa?
     Tuijottaessaan itseään silmiin hän teki päätöksensä. Miksei? Houkutus oli suuri. Birgitalla olisi ensi-ilta Porissa parin viikon kuluttua. Pitäisi vain ottaa vapaata ja varata sieltä hotellihuone. Ylhäältä kuului kolahdus.
     Kristiina huusi kellariin. - Sinulle on puhelu. On tapahtunut onnettomuus!
     Blomqvistista tuntui, että se oli hänen syynsä.


Kaduilla alkoi näkyä yhä enemmän väkeä. Haalariasuisten työläisten jälkeen salkkuherrat lähtivät virkapaikoilleen. Reppuselkäisiä lapsia pinkoi, säntäili, loikki tai laahusti koulua kohti. Lastentarhan ovi kävi. Urheilukentän vahtimestari puhdisti pukukopissa kamiinaa. Aamun viileys ennusti varhaista talven tuloa. Talouskaupalla maitoauton kuski kolisteli tonkkia.
     Eräs unettoman yön uhreista yritti aloittaa päivänsä mahdollisimman normaalisti. Nukuitko hyvin -tiedusteluun hän vastasi myöntävästi, vaikka ei ollut uskaltanut ummistaa silmiään. Mitä jos en enää koskaan nuku näkemättä painajaisia? Väsymyksestä turtana hän vei kahvikupin huulilleen. Radiossa kuuluttaja toivotti hyvät huomenet. Kakluunissa puut paukahtelivat. Kaikki oli niin kuin ennenkin. Entäpä jospa se olikin ollut unta? Hesari odotti pöydän kulmalla, mutta käsi joka tarttui siihen ei ollut entisensä. Mikään ei ollut kuin ennen. Häntä pelotti nähdä, mitä lehdessä kirjoitetaan. Kadulta kuului hälytysajoneuvon ujellus. Sen kulkua pystyi seuraamaan äänen mukaan. Se loittoni, läheni ja taas loittoni. Kun sitä ei kuulunut enää, hän uskalsi jälleen hengittää.
     Poliisiautoa ajava vanhempi konstaapeli Reino Lind kirosi. Pohjolankatu oli tukossa. Puisto-osaston hevonen seisoi kadulla poikittain. Miehet lapioivat kaatunutta multakuormaa takaisin rattaille. Musta Maija kääntyi Sampsantielle ja lähti kiertämään urheilukentän viereisiä katuja. Kirkonmäen risteyksessä seisova toimittaja Eino Mäki kuuli sen tulevan.
     - Kuolee..... kuolee...., hän matki sireeniä.
     Rovasti Helve katsoi häntä moittivasti. Auto ohitti heidät. Poliisit tunnistivat molemmat miehet. Väänänen heilautti kättään ja manaili. Helsingin Sanomien reportteri olisi kohta heidän perässään.
     - Lahtinen, sitten perillä sinä hoidat tuon lehtimiehen. Et laske sitä taloon sisälle. Väänänen turvasi työrauhaa. - Saattekin molemmat jäädä ulos, hän lisäsi. - Kun rikospuolen autot tulevat, väkeä alkaa kuitenkin kerääntyä.
     Alaiset vilkaisivat toisiinsa pettyneinä.
     Toimittaja Mäki jätti pappisseuralaisensa ja kiirehti poliisiauton perään. Kun ääni lakkasi kuulumasta, hän ei tiennyt minne mennä. Jukolantien risteyksessä kauppias Taskinen oli lakaisemassa portaitaan. Hän viittasi luudallaan eteenpäin Pellervontielle. Mäki jatkoi matkaa. Vanhainkodin kulmalla näkyi ihmisiä. Jos joku mummo on pudonnut sängystä ja kuollut kallon murtumaan, siitä ei olisi uutiseksi. Toimittaja seisahtui hetkeksi tasaamaan hengitystään.


     Maanantaiaamu oli alkanut aivan tavallisesti ainakin niissä neljässäkymmenessä kodissa, joista koulutielle lähteneet pojat eivät kyenneet muodostamaan koulun oven eteen vaaditun kaltaista parijonoa. Opettaja Saavalainen ei ollut ilmaantunut valvomaan oppilaiden sisään laskemista.
     - Missähän Väiski viipyy? pojat ihmettelivät. Kukaan heistä ei toivonut hänen ilmaantuvan. Jotkut jopa pelkäsivät sitä. Muissa luokissa päivän työskentely aloitettiin. Saavalaisen poissaolon seuraukset olivat kohta koko kerroksen kuultavissa ja koulun johtajan oli puututtava asiaan. Hän komensi käytäväjärjestäjän liitutaululle pitämään ilmiantolistaa häiriköistä siksi aikaa kunnes opettaja saapuisi. Oppilaat yrittivät hillitä itseään. He tiesivät, että rangaistus tulisi olemaan ankara, mutta houkutus oli liian suuri. Toista tällaista tilaisuutta tuskin tulisi. Pelikortit kaivettiin esiin ja järkkäriparka pakotettiin vakoilemaan portaikkoon, koska maikka saapuu.
     Saavalaisen myöhästyminen oli niin tavatonta, että koulun johtaja oli enemmän huolissaan opettajasta kuin häiriköinnistä. Hän yritti turhaan tavoittaa Väinöä puhelimella. Jonkun pitäisi mennä katsomaan, onko jotain sattunut, hän tuumi. On soitettava opettajien asuintalon isännöitsijälle.
     Kerrostalojen huoltotyöt oli yhdistetty ja talkkareista oli tehty huoltomiehiä. Monet pelkäsivät sen merkitsevän tehtävien laiminlyömistä. Viljo Talvi, jolle opettajien talo kuului, oli kuitenkin vanhanajan talonmies. Hän tunsi asukkaansa. Siksi hän oli nyt ottanut tehtävän vastahakoisesti vastaan. Saavalainen raivostuu, jos on nukkunut pommiin ja hän tulee paikalle.
     Viljo Talvi kurkisti postiluukusta, sanomalahti lojui koskemattomana opettajan eteisen lattialla ja huoneistossa paloi valo. Puhelin soi asunnossa. Kukaan ei tuntunut vastaavan. Talvi soitti ovikelloa. Mitään ei tapahtunut. Lopulta mies uskalsi käyttää yleisavainta ja mennä sisälle asuntoon.
Hätääntynyt talkkari soitti aluelääkärille.

Arvio teoksesta:
Murha Käpylässä

Ata Hautamäen haastattelu:
Sosiaalialan ammattilaiselle nykydekkarit ovat liian tosia